Kuokka-Matti

Otsikon Eläviä kuvia alla esiteltiin Koissa 12.10.1880 Kuokka-Matti:

Matti näytti olennolta: Ruumiiltaan erittäin kurjan näköinen. Lihaa ei hänessä ollut muualla kuin syvimmissä luun koloissa. Kasvot, muutenkin mustanpuhuvat, oli kesäinen aurinko paahtanut niin, että ne pikemmin näyttivät tulessa kärvennetyltä koskuelta kuin ihmisiholta. Päässähän Matti kantoi semmoista mustaa töröä, että sitä olisi luullut naavaiseksi Tapion kouraksi. Kädet ja sormet melkein jäykät. Jaloista toinen vallan jäykkä, taipumaton, toinen vähäsen polvesta taipui. Vahvan kepin avulla sangen vaivaloisesti teki Matti matkansa.

Minä katselin, minä kummastelin ukkoa monet ajat. Olimme, näette, sattuneet samaan taloon niin, että minulle sittemmin johtui runoruhtinas vainajamme Runebergin säkeet,"Ties Herra kuin hän saanut lie Siell' asuntonsa, missä mie", ehdottomasti mieleeni. Minä näin toisinaan ukon vaunuvajasta pihan poikki. Minä en kysynyt enkä kytäissyt hänestä, ajattelin vaan: tuossakin mahtaa olla joku viinan elävä uhri, joka nyt on ruodilla tai huudolla tässä talossa. Eräsnä kauniina heinäkuun päivän aamuna olin minä päättänyt noille suurille kaloille, jotka heikot koukkuni ja onkeni usein veivät, laittaa itse raudasta aika väkäimen. Näissä aikeihin käyn minä pajaan. Pajassa on Matti. Oikealla kädellään pyörittää hyvin vaivaloisesti tahkoa ja vasemmallaan kokee pitää kuokan suumaloa siinä asennossa, että tämä teroisi. Matti katsoo minua hyvin tarkkaavasti, kun olin hänelle ystävällisen hyvän huomenen tehnyt. Minä tekaisen ahjoon valkean ja rupean rautaa lämmittämään. Matti vaan laskee kuokkaansa. Viimein minä jätin lautani ahjoon ja tarjousin Matille apulaiseksi tahkoa pyörittämän. Hän otti ilolla tarjoukseni vastaan, sanoen: "kiitoksia paljo; Herrapa teille hyvyytenne palkitkoon"!

Nämä sanat tuntuivat lähtevän niin huokaisemasta sydämestä ja kaikuivat niin tosi-jumalisilta, että ne tottakin minuun koskivat ja saivat minut miettiväiseksi. Minä pyöritin tahkoa ja silmäilin Mattia ja Matti minua. Minä ihmestyin. Mutta miksi tuon heikon, viheliäisen olennon kuoleman saaliin edessä? Niin sepä se juuri oli. Ruumis osoitti kuoloa, mutta sielu iloisinta, tyytyväisintä ja hupaisinta eloa. Mistä minä hänen sielunsa näin? kysynee joku. Silmistä, silmistä, sillä silmät ovat sielun akkunat; niistä se joka hetki ulos tirkistelee. Ihmeellinen sielun tuli loisti Matin silmistä. Ne puhuivat jotakin kieltä, josta minä en vielä tahtonut selkoa saada. Päätin vaan ukkoa vastakin tarkastella, jos ma siihen tilaisuutta saisin. Ehkäpä.

Matin kuokka teroi. Hän kiitti ja läksi matkaansa matamaan. Minä lämmitin rautani, ta'oin ja tein siitä mitä aioin. Siinä taas kaikki.

Muutamien päivien kuluttua kävin myöhään ehtoolla saunaan kylpemään. Saunassa mähkin minä vallan yksin ja melkein pimeässä. Yht'äkkiä alkoi saunan sopesta kuulua hiljaista sipotusta, joka ensin tuntui minusta melkein kuin henget olisivat siellä supisseet. Minä kuuntelin kummissani, enkä saanut siitä lopultakaan selkoa. Minä päätin kysyä, kuka nurkassa on. Tämän tein, mutt'en saanut vastausta. Kysäsin kovemmin, ei kuulu vastausta. Kysyn vieläkin kovemmin. Sitten tuli vastaus: "minä täällä olen." Minä tyydyin tuohon, enkä tahtonut tuota merkillistä "minää" tietää. Sipinä alkoi uudestaan ja jäi vanhaan käyntiinsä vielä minun saunasta lähdettyänikin. 

[Rivi puuttuu] tällä erällä. Mutta aamulla kävin sinne katsomaan, mimmoinen olento siellä minulle eilen illalla vastasi. Olento oli jo poissa, mutta sijan näin. Sija sillä näkyi olevan saunan sopessa. Vuode eli sija ei ollut erittäin herraslaakainen, ei lainkaan ylöllinen. Siinä oli vain pölkky pitkin seinää noin kyynärä seinästä, vahva kelles päällalaisena, suortua olkia aluisena ja säkinrepale kelleksellä päälle pehmitteenä, siinä kaikki.

Muutamia päiviä myöhemmin kävin taas kylpemään ja hakemaan, onko tuo olento vielä tuolla sijallansa. Kun saunaan astuin kuulin nuo suloiset sanat: "Niin rakasti Jumala maailmaa, että Hän antoi ainoan poikansa maailmaan". Lopun tuosta Raamatun ihanimmasta värsystä luki hiljempää, kun huomasi jonkun saunaan tulevan. Minä kysyin kuka saunassa oli ja sain vastaukseksi taas: "minä se olen." varsin uteliaana aloin tuosta "minästä" kyksellä, kuka hän oli.

Hän kertoi: Olen Porin puolesta kotoisin, nimeltäni L. E., mutta täällä ma nyt yleisesti tunnetaan "Kuokka-Matin" nimellä. Tässä talossa olen ollut helluntaista suota kuokkimassa. Olen jo ansainnut noin 80 markkaa, josta ruokaani on mennyt 18 markkaa. No, kuinka niin vähällä elätte kysyin ihmetellen. Kalaa ja leipää kun syön ja kärryliiterissä pidän ruokamajaa ja täällä saunassa yösijaa. Yksinäisyyttä rakastan, siksi täällä asun. Hän vielä jatkoi: olen kerran nainut. Leskelle menin, mutta poikapuoleni miehiksi tultuansa minut ajoivat mierolle kun sisälliset taudit turmelivat terveyteni ja kangistivat koko ruumiini. Kesät kuokin ja talvet elelen eräässä torpassa kesän ansioilla. Rahoja on mulla säästössä niin paljo, ett'en tarvitse joutua yhteiskunnan rasitukseksi.