Helsingin kunnallisverokalenterit 1859, 1863 ja 1864

Vuosittaiset erikseen painetut verokalenterit olivat niin luonnollinen osa lapsuuttani, että en ole koskaan suuremmin pysähtynyt ihmettelemään 1800-luvun sanomalehtien vastaavia listauksia. Tai itse asiassa olen, jo vuonna 2015, ja Helsingin kunnallisverolistoja olen katsonut ensimmäistä kertaa vuonna 2008. No, otetaan kuitenkin uusiksi, vaikka useammalla tekstillä, jotta jatkossa pysyisi mielessä.

Kävin jopa kirjastossa tavaamassa Onni Wiherheimon esitystä Helsingin kaupungin historiasta III:2 (1951). Siitä selvisi, että taksoitusmiehet perinteisesti kokoontuivat keväisin ja "näyttävät 1820-luvulta lähtien noudattaneen eräitä ylimpiä ja alimpia äyrimääriä".(s. 279)  Määrättyjen äyrien perusteella maksettiin useita erilaisia maksuja, joista osa koski vain tiettyjä ryhmiä. Helsingin kaupungin tuloerien moninaisuus näkyy myös kirjassa Historiska och statistiska anteckningar om städerna i Finland esitetyssä katsauksessa vuodelta 1842.

Ensimmäinen sanomalehdestä löytämäni katsaus äyrimääriin julkaistiin, kun Helsingfors Tidningar 15.10.1859 käsitteli maistraatin oikeusneuvomiehen vaalin äänioikeutettuja. Näitä oli 331 henkeä ja heillä yhteensä 3158 veroäyriä. Näistä 1508 kuuluivat 84 kauppiaalle (handlande) ja 498 elintarvikekauppiaille (viktualiehandlande), joita oli 43. Kauppalaivureita (kofferdiskeppare) oli 20 ja heillä yhteensä 68 veroäyriä. Veroäyreistä jäi 1111 käsityöläisille, joita oli 184. Luvut eivät summaannu aivan oikein, mutta varmaa on, että isoimmat äyrit (50) oli annettu kauppiaille H. Borgström, Lindroos, Sundman, Sinebrychoff ja Kleineh. Menestyneimmät elintarvikekauppiaat saivat 30 veroäyriä. Valtaosalla verotetuista oli vähemmän kuin 20 veroäyriä. 

Helsingfors Tidningar ei puhunut itse vaalista mitään, joten tuntuu siltä kuin toimittaja olisi julkaissut tiedot siitä innosta, että oli sellaiset ensimmäisen kerran nähnyt. Lukujen suhde todelliseen ansaitsemiseen ei ollut tarkka. Wiherheimo toteaa, että vuonna 1852 "sovittiin, että jokaiselle porvarille tai hänen leskelleen, joka ei harjoittanut liikettä, asetettaisiin ainakin yksi äyri ja sellaiselle leskelle, joka harjoitti liikettä, ainakin 2 äyriä"(s. 280).

Ensimmäinen varsinaisempi verokalenteri julkaistiin Helsingfors Dagbladissa toukokuussa 1863. Sitä ennen samassa lehdessä Helsingin kaupungin budjettia 29.4.1863 käsitellessä todettiin, että julkisuus palvelisi verotuksen oikeellisuuden tarkastamista. Ruotsissa käytäntö oli jo tavallinen.

Julkaisu alkoi 26.5.1863 tietenkin varakkaimmista kaupunkilaisista. Luokassa A eli porvareisssa on tuttuja nimiä ensimmäisenä. Kauppaneuvos H Borgström, kauppaneuvos J. H. Lindroosin kuolinpesä, kauppaneuvos C. W. I. Sundmanin kuolinpesä, Paul Sinebrychoff, Feodor Kiseleff ja Johannes Schramm olivat kaikki saaneet osakseen 50 veroäyriä. Pikaisesti laskettuna luokassa oli 112 verovelvollista ja toimituksen mukaan äyrien summa oli 1654.

Elintarvikekauppiaiden ryhmän äyrit julkaistiin 27.5.1863. Siinä suurimman äyrimäärän (40) oli saanut Wasili Schahin. Yhteensä 64 kauppiasta saivat 691. Ryhmään "Kontingent handlare" kuului vain 2 miestä ja heille oli äyrien sijaan merkitty ruplia. Äyreihin palattiin, kun vuorossa olivat kauppalaivurit, joista menestyneimmät saivat osakseen 6 veroäyriä. 

Käsityöläiset olivat vuorossa 29.5.1863. Heidät on ryhmitelty aloittain, joten kollegoita ja alojen tuottavuutta pääsee vertailemaan. Yhteensä ryhmän osaksi tuli 1187 veroäyriä. Erillisen ryhmän muodostivat vielä "vähemmät porvarit" (Mindre Borgare), joiden äyrit julkaistiin 30.5.1863. Listan ensimmäisenä oli optiikko J. H. Wallman 20 veroäyrillä.

Nämä kaikki kuuluivat A-luokkaan (yhteensä 3708 äyriä) ja B-luokan muodostivat "Näringsafgifter betalande", joiden listaa johti Frenckellien kirjakauppa 45 elinkeinoäyrillä. Se ei ole listan suurin äyrimäärä, sillä tässäkin on ryhmittelyä elinkeinoittain, joten listasta voi poimia esimerkiksi kuusi julkisen saunan pyörittäjää. Käsitteen näringsafgift selventää Keisarillinen määräys päiväyksellä 12.12.1859 (esim. FAT 21.1.1860). Maksu oli vaihtoehto porvarioikeuksien hakemiselle.

Viimeisen ryhmän muodostivat "itsensäelättäjät" (Sjelfförsörjare), joita listatessa 2.6.1863 kerrottiin, että ryhmä perustui samaisen 12.12.1859 määräyksen pykälään 5, jota maaherra oli tarkentanut päätöksellään 22.3.1861. Liiketoimintaa harjoittavat miehet saivat kaikki 3 elinkeinoäyriä ja naiset yhden. Listassa on runsaasti kisällejä ja oppipoikia sekä useampia leipääleipovia naisia, joilla osalla on miesten tapaan kolme äyriä. Wiherheimon mukaan (ilmeisesti molempia viimeksi mainittuja ryhmiä koskien) "vuonna 1866 alin elinkeinoharjoittajan äyrimäärä korotettiin kolmeksi; itseään omalla työllään elättävän naimattoman naisen osalta se kuitenkin jäi yhdeksi" (s. 280).

Vastaava lista julkaistiin Helsingfors Dagbladissa 8.7.1864 alkaen, mutta se jäi viimeiseksi. Seuraavan vuoden lopulla nimimerkki B. B. kaipailee Hufvudstadsbladetissa 3.11.1865 veronmääräyksen julkisuutta ja antaa ymmärtää, ettei tietoja ollut saatavilla virastoissa käymälläkään.