 |
| Kansallisgalleria |
Mustasa murhessa itkevät äänet,
Suruiset sydämmet, jälkehen jääneet,
Kovasti kaipavat Keisariansa,
Herrassa nukkunen Hallitsiansa,
Jonga siis ajalla armosta saatin
Riemuita Rauhasta, kapinat kaatin.
Vainon Hän hyvällä väellä voitti
Surmajan sodasa takaisin soitti.
Rajainsa rakensi rauhallisiksi,
Omainsa opetti onnelisiksi,
Koska Hän heitä siis totuuden tietä
Talutta tahdoi ja vakuuteen vietä.
Hyvää Hän tekemään voipa ja valmis
Armonsa osotti kaikkille aldis.
Sitä siis seuraten toimella teki,
Kansansa taidosa kasvavan näki.
Rakkaus rinnoisa kaikisa kuohui,
Kiitos ja kunnia kielisä kuului.
Syystä siis suruinen Suomesä sydän;
Turhaan sen itkulla parata pyydän:
Turvas vaan olkon kuuleva kansa!
Vainajan veljesä, Seurajasansa,
Joka jo Armosa andanut tietä,
Että Hän murheesa muisti myös meitä.
Luja on lohdutus suruisten juuri:
Toinen on tiettävä Suojelja Suuri!
Siunatkaat Herraa siis tahtonsa tähden,
Koska Hän Armosa auttava nähden!
Tytykäät tahtoonsa, seuratkaat sitä;
Murhen Hän mieluisen meistäkin pitä.
Muuta vuodelta 1825:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti