Kyläkirjaston kuvalehdissä 6-9/1888 julkaistussa tekstissä Nuoruuden muistelmia nimimerkki J. A. B. jakoi (ainakin mukamas) 90-vuotiaan tätinsä tarinoita. Tämän isä oli ollut kruununvouti Kokkolassa tai sen läheisyydessä vuonna 1819. Kokonaisuudessa esitettyjen tietojen perusteella muistelija lienee ollut Korsholman pohjoisen kihlakunnan kruununvouti, sotakamreeri ja kollegiasessori Fredrik Basilierin ja Brita Gustava Schroderuksen tytär Karolina Fredrika (s. 1808).
... päivänä moniahana, astui talohomme rovasti Nordling. Tämä tapahtui syyskuussa 1825. Hän oli menossa pappien kokoukseen Turussa ja tuli kysymään, tahtoisiko näiden muistelmain kyhääjä seurata häntä sinne, tietysti vapaakyydillä. Kysymykseen vanhempani, enempää empimättä, vastasivat: jaa. Päivän kuluessa olimme jo matkalla. Olinko vähän ylpeä päästessäni tuohon loistavaan Turkuun! "Ettekö tiedä", ajattelin silmäillessäni esineitä ja henkilöitä tiellä, "että tätä tyttöä viedään Turkuun!"
 |
| Carl von Kügelgenin näkymä Turkuun vuonna 1818. Kansallisgalleria |
Vihdoin tultiin perille. Tulin kortteeriin tuomiorovastin vävyn ja Kalajoen rovastin pojan Benjamin Frosteruksen luo (sittemmin rovasti Mustasaaressa). Hänen naimaton veljensä Robert Valentin, sittemmin piispa Kuopiossa (k. 1884 20 p. Toukok.) oleskeli siihen aikaan myös lisentiaatina pääkaupungissa. Hän oli leikki- ja komppasanoihin hyvin taipuisa; olipa tavallisesti ivaaki hyvässä määrässä lauseiden muassa. Muutamissa naamiohuveissa hän rakastui paronitar Lybeckeriin, joka oli erittäin kaunis. Päivänä jälkeen naamiohuvien "setä" Robert käski minun pukea itseni hyvin huolellisesti ja lähteä kävelemään hänen kanssaan. Minä panin ylleni sinisen kapotin, valkean pitkäsjaalin sekä ruskean silkkihatun, ja sitten lähdettiin astumaan paroonittaren asunnon ohitse. Setä R. oli likinäköinen, ja minun piti tarkastella näkyikö lumottaren muoto ikkunassa. — Tätä menoa uudistettiin useita päiviä. Kohta setä ei tyytynytkään ohitsemenoon, ja seuraus oli — kihlaus.
Tahdon nyt esitellä niitä henkilöitä, joita useimmin näin ja joihin eninnä huomiotani kiinnitin.
Arkkipiispa Jakob Tengström (synt. 1755, vuodesta 1803 piispa ja vuodesta 1817 arkkipiispa, k. 1832) oli suopea, valkohapsinen vanhus, laiha, pienoinen ja sorakieli. Arkkipiispan rouva oli pitkä, rumanlainen mielestäni, oikea arki-ihminen. Arkkipiispa asui pitkässä, yksikertaisessa, punaisessa rakennuksessa. Arkkipiispan lapsista muistan vaan 2 tytärtä; toinen oli naimisissa yliopiston kirjastonhoitajan, Tengströmin, toinen professori Laguksen kanssa.
Tuomiorovasti Gadolin (synt. 1769, tuomiorovasti 1812) oli lyhyenpuoleinen, tavallisen lihava mies; hänen vaimonsa Agatha Sofia, omaa sukua Barck, oli hyvin järkevä. Tuomiorovasti aina osoitti hänelle suurinta kunnioitusta, joski minusta ei aina ollut siihen täyttä syytäkään. Tuomiorovastin sisar oli naimisissa professori Ursin'in kanssa, jota ynnä prof. Törngreniä pidettiin Turun taitavimpana lääkärinä tähän aikaan. Tuomiorovastilla oli 5 tytärtä: Mina (naimisissa prof. Benjamin Frosteruksen kanssa, jonka luona asuin), Etta, Eva, Karolina ja Clemence, ja muistaakseni 2 poikaa (Kustaa ja Janne). Kotiopettajana tuomiorovastilla oli Gabr. Geitlin, sittemmin professori, — joka opetti nuorinta tytärtä (Clemencia) sekä nuorta, Allén nimistä poikaa.
Koska olen, liiallisitta kerskauksitta, ollut varustettu varsin hyvällä lauluäänellä ja aina olen harrastanut musiikkia, jouduin pian laulu- ja musiikkiharrastajain seuraan. Monet hupaiset muistot ovat säilyneet minulle siltä alalta. Tuomiorovastin tyttäristä oli Etalla varsin voimakas ja sointuva sopraano, kun minä taas alttia suoritin. Usein kävi meillä herroja, jotka lauloivat duetteja, joko meidän kanssa tai keskenään. Joskus lauloimme neliäänisestiki. Näistä ovat muistissani erittäinki herrat Eneberg, Ilmoni, Ehrström (Fredrik), Widenius, hyvä basso 2:do, sekä oivalliset tenoorit: varatuomari Grotenfeldt ja yliopp. Schroderus, sittemmin Siikajoella kirkkoherrana. Frithiofin satu, joka 5 vuotta taappäin oli ilmestynyt ja johon Crusell oli sepittänyt musiikin, oli silloin erittäin muodissa. Neiti Gustava (= Dada) Allén, hyvä sopraano, kuului myös seuraamme.
Tähän aikaan kuoli keisari Aleksanteri I. Yliopiston tuli viettää surujuhla tämän johdosta ja kirkossa ki olivat tavallista juhlallisemmat menot tämän johdosta. Mozartin "Reqviem" päätettiin suorittaa ja sitä harjoitettiin ahkerasti. Vihdoin koitti surujuhlan päivä. Jo pari päivää ennen me naiset ainakaan emme syöneet muuta kuin munaruskeaa sokurin kanssa. Kööri, johon kuului vaan moniaita naisia, asettui tuomiokirkon lehterille, surupuvussa, niinkuin yleisöki. Meillä naisilla oli tärkeä tehtävä : pitää tasapaino lukuisampia miesääniä vastaan.
Kun tuomiorovasti ensin oli pitänyt surusaarnan, alkoi kööri. »Reqviem, reqviem, reqviem"
kajahti kolmasti jäletysten, niinkuin pitiki, mutta — oi kauhistusta! — kun kolmas "reqviem" oli kurkusta saatu, loppui laulu kerrassaan. Me katsoimme hämmästyen toisiimme. Yhteenlaulu ei ensinkään sointunut, sen me kuulimme. Kirkkoväärti hämmästyksissään hyökkäsi sakaristoon tuomiorovastin luo, joka juuri oli laskeunut saarnastuolilta; mutta tuskin oli edellinen saanut lausutuksi nuo kamalat sanat: "de' brast!" (katkesi) kun jo uudestaan laulu kajahti, ja nyt se meniki vallan hyvästi alusta loppuun asti. Mekös olimme vähän ylpeitä! Jälestäpäin vietettiin yliopiston juhlasalissa surujuhla, jossa myös lauloimme "reqviem."
Keväällä 1826 tuli arkkipiispan luo kotiopettajaksi (pariksi kuukaudeksi) Runeberg. Sen vähän, minkä hänestä voisin sanoa, jätän sanomatta, koska hänen elämäkertansa siitä mainitsee. Myös neiti Fredrika Charlotta Tengströmin, (arkkipiispan nuoremman veljen tyttären ja sittemmin Runeberg'in vaimon) näin useat kerrat. Ulkomuodoltaan tavallinen, vaan tunnettu taipuvaisuudestaan kaunokirjallisuuteen.
Professori Törngrenlllä, josta jo ennen olen maininnut, oli omituinen tapa karaista lapsiaan. Vasta vuoden vanhana he saivat sukat jalkaansa. Huoneissaan hän piti irtaillaan elävän käärmeen, jolta myrkkyhampaat olivat poisotetut. Vieraille tämä omituinen ilmiö oli varsin vastenmielinen, kun se tuli heitä vastaan ; ja moni ei voinut tottuakaan tuohon ilettäviiän mateliaan. Mutta lasten tuli täten karaista luontoaan!
Tosiaankin omituinen tapa.
Kesällä asuimme Piikkiössä, joka oli eno Benjamin Frosteruksen palkkapitäjäs. Siellä asuivat kesällä myös presidentti v. Willebrand ja parooni Troil, leskimies jonka kahdesta pojasta toinen oli naimisissa sievän neidon Jeanne Marie Kothen'in kanssa. Tämän pariskunnan nainut tytär paloi toisen lapsensa kanssa Wähän-Heikkilän talossa. Oli unohtunut kynttilä palamaan muutamaan "kenkkiin" ja siitä valkea oli päässyt irti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti