Viime viikon torstaina ja perjantaina saimme nauttia Maria Lahtinen-Kaislaniemen ja Jenni Lareksen järjestämän kattauksen ruokahistoriaa: puolitoista päivää esitelmiä ja puoli päivää avotulikokkausta. Huomiota herätti se, että kaikki esiintyjät olivat naisia ja etänä kuuntelijoissakin käsittääkseni vain pari miestä. Jos vaikka seuraavalla kerralla jonkun maskuliinisuus kestäisi armeijaruokailun tai grillauksen historiasta kertomisen? Iloksemme nimittäin lopuksi kuulimme, että Hotelli- ja Ravintolamuseo otti vastaan viestikapulan eli järjestävät vastaavan tilaisuuden vuoden tai parin päästä.
Lahtinen-Kaislaniemen avauspuheenvuoro toi hienosti esiin lukuisia ruuan merkityksiä, jotka tekevät sen esihistorian ja historian tutkimisen tarpeelliseksi. Ruoka kertoo ympäristön ohella yhteiskunnasta, sillä emme syö kaikkea mitä voisimme. On ruokavalioita, joita pidetään takapajuisena tai edistyneenä - mistä arvostukset syntyvät? Tutkitaanko enemmän luksusta ja rituaaliaterioita? Miten ruoka yhdistyy (kansalliseen) identiteettiin?
 |
| Hedelmiä töölöläisessä kaupassa 1930-luvulla HKM, CC BY 4.0 |
Sara Itkosen esitys perustui graduunsa Ruoka ja rikos : Ruokapulasta hätäravintoon ja varkauksista väkivaltaan Suomessa 1684–1700. Sisällössä hätkäytti kerättävissä olleen ruuan vähäiset kalorimäärät. Levossa olevan tarvitsevan energian saisi esim. 2-2,5 kilosta puolukoita, mutta niitä ei levossa kerätä. Tämän jälkeen lounasta söi kiitollisuudella.
Taija Kaarlenkaski on juuri aloittanut akatemiaprojektin "The Changing Meanings of Milk Production and Consumption in Finland from the 1950s to the Present Day", mutta kertoi 1900-luvun alun "täysin puolueettomasta maito- ja juustopropagandasta". Sillä tehtiin suomalaisista maidonjuojia. Viestinnän taustalla oli 1800-luvun lopun siirtymä lypsykarjatalouteen, jolla voista tuli vientituote, meijerien ja separattorien kehitys, kaupungistuminen, jäähdytys- ja kuljetustekniikka ja pastörointi sekä AIV-rehukin. Propaganda puolestaan liittyi itsenäisen Suomen haluun esiintyä sivistyneenä sekä todelliseen ongelmaan väestön kaloriköyhästä ravinnosta. Ei ole ruokahistoria köyhää eikä yksiulotteista!
Eikä sen arkeologinen tutkiminen yksinkertaista. Tiina Väreen esityksen ”Imetystavoista 1800-luvun taitteen Raumalla hammasluun (hiilen ja typen) stabiiliisotooppisuhteiden perusteella.” aiheesta ilmestyi onnekseni uutinen Rintaruokinnan hyödyt on tiedetty jo vuosisatojen ajan – isotooppianalyysin mukaan Raumalla osa naisista imetti nykysuositusten tapaan, joten en yritä selittää, mitä en ymmärtänyt. Kolmannessa maitoaiheisessa esityksessä Katri Karkinen selosti tutkimustaan, jossa hän vertailee neljän naisryhmän karjasuhdetta.
Kahvin jälkeen Marja Hartola kertoi keskiajan ruokakulttuuria käsittelevästä tietokirjahankkeestaan. Sitten Maria Vanha-Similä jakoi makupaloja maaseudulla 1950-luvulla syntyneiden naisten muistelukerronnasta. Ruuasta ei oltu kirjoituskeruussa varsinaisesti kysytty, mutta sillä oli teksteissä keskeinen rooli. Paksulla voikerroksella sivelty leipä oli jäänyt muistoihin monen muun asian ohella. Oman värin muisteluun toi se, että se oli tehty korona-aikana, mikä ehkä nosti varautumisen erityisesti esille.
Päivän päätteeksi Anna Repo vei meidät 1500-luvun Italian keittiöihin, joita hän tutkii väitöskirjaansa varten muun muassa kuvallisten esitysten avulla. Kiehtovaa, mutta haastavaa.
Perjantaiaamuna Heli Etu-Sihvola päivitti tietoja rautakauden Euran ravinnosta. Kiinnostuneille on avoimesti luettavissa tuore yhteisartikkeli Isotopic insights into the early Medieval (600–1100 CE) diet in the Luistari cemetery at Eura, Finland. Kaija Rautavirran otsikko lupasi Suomalaisen ravitsemusvalistuksen historiaa 1900-200, mutta hän keskittyi vuoden 1926 ravinto- ja nautintoainemessuihin, joista oli Antti Ahlströmin kanssa kirjoittanut artikkelin Ravitsevaa ja edullista. Suomen ensimmäiset elintarvikemessut 1926 . Messuilla oli kymmenisen margariinituottajaa ja Rautavirta mainitsi ohimennen, että margariinituotanto oli kielletty vuoteen 1919. Ilmeisesti tuolloin margariini oli jo kasviöljypohjainen tuote, toisin kuin 1800-luvulla.
Hotelli- ja ravintolamuseon tutkimukselle tarjoamaa aineistoa esitteli Merja Nummi. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun tutkijana tuskastui siihen, etteivät museoiden kirjastojen ja arkistojen luettelot ole vapaasti käytettävissä.
Kahvin juonnin jälkeen jaoin havaintojani Petter Schäferin päiväkirjasta ja Jenni Lares päätti päivän väitöskirjansa Alkoholinkäytön sosiaaliset merkitykset 1600-luvun länsisuomalaisessa maaseutuyhteisössä tipoilla.
Tätä seuranneesta iltapäivän kokkailusta kerron huomenna parin muun elävöityskokemuksen ohessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti