Oulussa merimiehen pojaksi 28.4.1869 syntynyt K. A. Järvi kirjoitti Wikipedian mukaan ylioppilaaksi Oulun suomalaisesta yksityislyseosta vuonna 1889. Mahdollisesti tai todennäköisesti hän on ammentanut omista kokemuksistaan kuvaukseen kirjassa Peräkartanon ylioppilas (1893):
Tuolla Pokkitörmällä kosken ranteessa se oli "iso koulu" joksi rahvas kaupungin lyseota nimitti. Kaksikerroksinen kivitalo se oli, vaikutukseltaan katsojaan jykevä ja totinen kuin kaikki valtion rakennukset, suhteet koruttomat, ei edes rakennuksen otsalla kullatuita kirjaimia, jotka olisivat katsojalle jollain vanhan ajan kirjailijan mielilauseella tulkinneet tämän temppelin merkitystä. Mutta kaupungin uhkeimpia kivitaloja, joita muuten ei ollut monta, se oli ja luettiin kaupungin merkillisimpien rakennusten joukkoon, joita vieraalle näytettiin. Ja kun oli joku keisarillinen nimi-, syntymä- tai joku muu merkkipäivä, muistettiin aina käydä katsomassa, miten "aat" paloivat "ison koulun" akkunoissa. Kaikki hengen viljelys kaupungissa kiertäytyi tuohon rakennukseen, sillä korkeampaa tieteellistä sivistystä ei ollut muilla kuin tämän koulun opettajilla, kun kaupunki oli kauppa- ja porvarikylä ja rakasti enemmän käytännöllisyyttä kuin tieteellisyyttä.
Nyt taas tänä päivänä oli määrä ottaa uusia oppilaita "isoon kouluun."
Itsestään vetäytyivät raskaat eteisen ovet kiini, kun niistä kuljettiin. Sami pääsi muutaman herran oven avauksessa sisälle ja tuli väljään eteiseen. Siellä oli paraasta päästä pientä miesväkeä, aina joku vanhempi ihminen joukossa. Ne kaikki pienet miehet olivat kouluun pyrkijöitä ja niitä olikin läheltä ja kaukaa. Tuossa maalaispapin poika ujona seisoi isänsä kupeella kotikutoisissa vaatteissaan, tuossa kaupungin kauppiaan poika rohkeasti katseli kaikkia eteisessä olevia odottavia ja tunsi vallan hyvin kaupunkilaisuutensa. Siellä oli entisiä Samin luokkatovereitakin ja niiden joukkoon meni Sami. Hänestä tuntui turvallisemmalta, että täällä oli jokukaan tuttava. Yksinään oli hänen pitänyt lähteä koululle koetuksille, sillä äiti oli Bergin perunamaalla kasakka-akkojen päällikkönä. Ei hän sieltä joutanut lähteä Samin mukaan eikä juuri viitsinytkään lähteä herrain pariin sinne "isoon kouluun". Eihän Sami ollut enää niin epatto, oli hän miettinyt, ett'ei yksinäänkin voisi sinne mennä. Paremmin harjaupi, kun saa jo pienestä pitäen toimittaa itse asiansa.
Muutamia entisiä oppilaita oli tullut katsomaan uusikoita, joista he näyttivät saavan varsin paljon hauskuutta. Oli tämä jo Samista juhlallisempaa, suuremmoisempaa kuin siellä tanttein koulussa. Suojat olivat suuria ja väljiä, kiviseinät paksut ja eteinen täynnä odottavaa väkeä. Ja kun muuten suuria kiviportaita hypittiin toiseen kerrokseen, kajahti koko rakennus sellaista kaikua, mikä niin omituisesti aina vastailee valtion avaroissa saleissa.
Tuossa jo tuli vahtimestari käskemään rehtorin kansliaan pyrkijöitä, jotta he siellä saavat maksaa sisäänkirjoitusrahan. Sinne menivät asiaan kuuluvat ja Sami niiden muassa. Hän haki esiin papinkirjansa ja kolme kahdenmarkan hopearahaa, jotka Anna jo aamulla oli hänelle laittanut kukkaroon, etteivät putoaisi. Ja kun hän pääsi eteen, toimitti hän tehtävänsä kuin mies. Rehtori heitti häneen pitemmän katseen, kai mietti, että tuossako on se poika, josta Bergin konsulinna on hänelle puoltaen puhunut. Sen kultasankaisissa silmälaseissa asusti jo Samin mielestä syvempi viisaus ja hänen katseessaan näytti olevan sisällystä ja aina varma määrä, mihin se suunnattiin.
Nyt jaettiin tutkittavat pienempiin joukkoihin viisi tai kuusi miestä itse kuhunkin ja käskettiin erityisiin luokkahuoneisiin, missä heitä kuunneltaisiin. Pari entistä luokkatoveria tanttein koulusta joutui samaan sakkiin kuin Sami ja se taas tunnusti Samista turvallisemmalta. Ensin oli maantiedettä heillä ja opettaja kyseli Europan suurimmista kaupungeista, sitte sisälukua ja luetun sisällyksen selvittämistä, raamatunhistoriaa ja laskentoa. Siinähän ne olivat ne vaatimusaineet ja pian oli taas tuo uusi koulun kerros tutkittu ja punnittu, kutka pääsevät. Juhlallisesti julisti rehtori sitte pääsevien nimet ja niiden joukossa oli Samikin.
Toimessaan olivat miehenalut, nimittäin ne, jotka pääsivät kouluun, poistullessaan sieltä. Jokainen selvitti kovalla äänellä, mitä sekin opettaja oli häneltä kysynyt, miten helppoa se oli tuo tutkinto ollut ja sen semmoista.
[...] Ujostuttanut oli ensi päivinä kovasti Samia tuolla "isossa koulussa" olo. Luokalla oli hän hiljainen ja välitunnilla istui kyyräyneenä pulpetissaan valmistellen läksyjä. Muut ympärillä räyhäsivät, pitivät isoa ääntä ja väliin häntäkin nykkivät, mutta hän kärsi nöyrästi kaikki. Eikä hän pitänyt lukua, jos muut häntä hiukan sösivätkin, kunhan vaan ei Möllerin Jonne, joka oli kipeäsilmäinen kultasepän poika ja alituisesti ratuutti suussaan ryssän konvehteja, jotta mustuneet hampaat suusta rumana paistoivat. Hän oli Samin pulpettitoveri, mutta muuten hento ja hontelo kuin kesken ristiltä siepattu. Vaan kova toisia kiusaamaan, kun vain tilaisuutta sai. Samiakin hän ensi päivinä mieli aina tukasta nykkimään takaapäin. Mutta heidän edessään istui muuan pystynenä, valkohiuksinen maalaispapin poika, joka oli arka ja ujo kuin lammas ja jonka toiset sanoivat joka ilta itkevän, kun ei kaupungissa saa lämmintä maitoa. Ja tätä kiusasi Möllerin Jonne aina ilkosiltaan ja välitunnit yhtenään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti