"Humaliston Tarzanista" tuolisuunnittelijaksi

Yrjö Daniel Lampila syntyi 23.4.1901. Noin kymmenvuotiaana hän hakeutui Taka-Töölöön perustetun urheiluseuran Vesan painiharjoituksiin Töölön työväenyhdistyksen huoneistoon. Siellä häneen tutustunut Ade muisteli Poikien urheilulehdessä 12/1928, että

Ulkonaisesti ei tuossa miehenalussa ollut muuta silmäänpistävää kuin että tallella näkyi olevan ainakin kaikki kylkiluut. Mutta Yrjöpä oli jo silloin — sanan täydessä merkityksessä — mato miehekseen. Ei vänkälläkään vääntynyt tuo hintelä nulikka harteilleen, vaan kiemurteli pahimmistakin pinteistä irti. Niin alkoi tuttavuutemme, sillä täytyihän toki sellaisen käärmeihmisen herättää "respektiä" 10-vuotiaiden jalossa seurassa. Meille pojille paini oli tietysti vain sivuseikka, sillä suurin osa painimatolla vietetystä ajasta kului jos jonkinnäköisiin hyppyihin. Siinä missä muut jäivät puoleen volttiin, pystyi Yrjö kokonaiseen.

Mutta sillä ikäkaudella harrastettiin tietysti muutakin "voimailua". Humaliston kaupunginpuoleisessa päässä asui n.s. kaaliryssiä ja milloin ei miekkaa heilutettu heidän turnipsiensa ja kaalinpäidensä menoksi — mikä sota tavallisesti päättyi häpeälliseen karkumatkaan ryssäin takaa-ajamina — järkytti pientä yhteiskuntaamme suomen- ja ruotsinkielisten poikain sisällissodat. Mainittakoon, että hienoimmat ja nerokkaimmin konstruoidut varustukset, kuten jouset ja peltisistä karamellipurkeista valmistetut haarniskat, olivat "made in Lampila". Yrjö-pojalla ei ollut peukalo keskellä kämmentä. Mutta yhtä nokkelasti hän saattoi vaihtaa aseseppyytensä runoseppyyden. Mitä muinoin Tyrtaios oli spartalaisille, sitä oli Yrjö Taneli meille. Hänen runosuontaan saimme kiittää kuolemattomasta marssilaulustamme, jonka toisenkin kerran kajahdutimme ilmoille, kun oli karkaistava luontoamme "viikinkien" tai muiden vihollisemme kivisadetta vastaan. Tämä Porin marssin nuotilla laulamamme sotamarssi oli yhtä lyhyt kuin jylhän ytimekäs:

Poojat —

klinkka, klankka, klung

ja viihollista, viihollista 

pum, pum, pum!

Eräitä sen ajan poikain harrastuksia oli "alppikiipeily", s.o. kapuilu ylös jyrkimpiäkin kallioseinämiä, mutta myös ja ennen kaikkea puissakiipeily. Nykypäiväin ennätysmies Tarzan olisi joukossamme ehkä jotenkuten pärjännyt puusta toiseen heittäytymisessä, mutta jos olisi tullut kyseeseen kiivetä puussa korkeutta, niin varmasti hän olisi ollut Humaliston puolessa viimeisiä. Meidän ennätysmiehemme — tietysti Yrjö Tanelin — silloisessa "kunnossaan" saavuttamat jalansijat eivät enää olleet oikeita oksia, vaan varpuja, joista olisi voinut tehdä hyvänpuoleisen vispilän. 

Kun Vesa silloin tällöin torkahti, piti harrastuksiamme vireillä Hippodromsirkus, jota vastapäätä Lampilalla oli onni asua yhteen aikaan. Sirkuksessa nähdyt japanilaiset ja kiinalaiset akrobaatit ja ekvilibristit muodostuivat miesihanteiksemme. Olimme ylpeitä siitä, että kuuluimme mongolilaiseen rotuun. Nyt on tämän haaveemme rotututkimus armotta murskannut väittäessään, että olemmekin n.s. itäbalttilaisia ellei suorastaan viikinkien esi-isiä. Joka tapauksessa mamma Lampilan pyykkinaruista teimme monimutkaisen trapetsilaitteen, mutta Yrjö Taneli ei ennättänyt taittaa niskaansa, kun heiluvan rekin "järjestelmämme" sitä ennen "prakasi". Löysimme sentään korvauksen silloisesta Bjällbon uimahuoneesta, jonka katolta kokeilimme ensimmäisiä vaatimattomia volttejamme. Näimmepä kerran "Urssalla" itsensä Sireniuksenkin, jonka "gaidzickit" jäivät askarruttamaan mieltämme.

Ja näin päästiin lähemmäksi syytä, miksi Yrjö Lampila oli sopiva jutun aihe urheilulehteen vuonna 1928. Kuten englanninkieliseen Wikipediaan generoidulta sivulta voidaan lukea, hän edusti Suomea 10 metrin uimahypyssä kesäolympialaisissa 1928 Amsterdamissa. Muuhunkin menestykseen oli aineksia, ainakin ihailevan Aden mukaan.

Lampilan taiteilijatuttaviin kuuluu m.m. Aksel Gallen-Kallela ja vähällä oli, että Yrjö olisi antautunut suuren mestarin oppilaaksi. Yrjön kuvaamataiteellisista lahjoista puhuvat m.m. hänen komeat metallipakotustyönsä. Tanssija Vuorisolalle — joka on yhtä perso kroolin kuin volttien harrastaja — Lampila on opettanut "hyppykiekkoja". Eräs toinen balettimestari kuvasi hänelle niitä loistavia afäärimahdollisuuksia, jos Yrjö poika antautuisi tanssitaiteilijaksi. Maailmassa on lukemattomia tanssijattaria, mutta vain ani harvoja hyviä miestanssijoita.

Myöhempään elämäänsä liittyy edellisestä ainakin metallityö. Verkkohaut paljasti Yhdysvalloissa patentoidun tuolin, jolle hakivat patenttia 1930-luvun alussa Yrjö Daniel Lampila ja Ahti Ilmari Lampila. Ahti ja muutama muu Lampila ilmoitti vuoden 1928 osoitekalenteriin saman osoitteen kuin Oy Veljekset Lampila, jonka mainoskuva on selvästi samaa sarjaa kuin patenttipiirros, jonka tuoli löytyy esitteen kolmannelta sivulta. Yrityksen tuotantoa löytyy verkosta niin museoiden kuin nimekkäiden huutokauppiaiden sivuilta, mutta yrityksen historiasta tai Lampiloiden perheestä en onnistunut löytämään valmista tietoa. 

Levysepät Urho A. Lampila ja Karl J. Lampila muuttivat vuoden 1911 paikkeilla Humalistoon Läntisen Viertotien varrelle, mikä sopii Aden kertomukseen, mutta ei paljasta sitä, oliko jompi kumpi Yrjön isä. Oy Veljekset Lampila ilmestyi vuonna 1920 osoitteenaan Läntinen Viertotie 28, mikä on tarpeeksi lähellä Humalistoa ja Hippodromea (eli nykyistä kisahallia) sopiakseen sekä kertomukseen, että aiempiin levyseppiin. Varsinkin kun protestilistassa 1924 yhtiömiehinä mainitaan Kaarlo Johannes Lampila ja Urho Armas Lampila. Sotavankikortiston mukaan Kaarlo Johannes oli sisällissodan aikaan perheetön, joten ainakaan hän ei ole ollut Yrjön isä.

Yrjö Daniel Lampila kuoli lokakuussa 1963 ja haudattiin Malmille.