Iltakausi kievarissa

Olutta lisää, hihkasin minä, — olutta sakuskaksi, neljä pulloa isäntä! On sitä rahaa vielä ja välipä näillä isän rahoilla, juo taikka pelaa.
— Mutta tulette pöhnään, hähhäh, hehheh, hehhetteli isäntä. — Ette pääse kotiin ja sitte syytetään minua. Se oli häneltä vaan tavallista leikkipuhetta.
— Tuli jos tuli, mutta neljä pulloa tarvitaan vielä.

Näin sanaillaan Kallen kirjoittamassa kertomuksessa Iltakausi kievarissa, joka julkaistiiin Hämeen sanomissa 5., 8., 12., 15. ja 19.3.1889. Kertomuksessa ei tapahdu juuri mitään, joten tuskin olisi tullut mieleen miettiä sen suhdetta todellisuuteen. Ellen olisi lukenut Kalle Kajanderin paljon myöhempää tekstiä:

... kerran satuin kotipaikkani majatalossa senaikuisten herrastalonpoikain puolelta erittäin raakamaisen kohtelun esineeksi. En ole koskaan ollut kostonhimoinen, mutta jotain päätin heille tehdä, ja kun en voinut enkä tahtonutkaan turvautua ruumiillisiin voimiini, niin pisti päähäni toinen ajatus: Etsin paperia, sovellutin kynän käsnäisiin sormiini ja panin kokoon pienen kertomuksen, jonka nimi oli »Iltakausi kievarissa», siinä toivossa, että saisin sen jollain tavoin heidän luettavakseen. 

Lähetin sen rohkeasti Helsinkiin sille »suurelle suomalaiselle», josta Juhani Aho kertoo, ja pyysin sitä alakertaan. Se ei mennyt, kumma kyllä, paperikoriin, mutta tuli sen sijasta takaisin sillä huomautuksella, ettei se sovellu sanomalehteen. Olin itsepäinen ja lähetin sen paikkakunnan lehdelle. Siinä se meni täydestä, ja lähetettiinpä minulle vielä kymppi rahaakin. 

Mutta suurempi hyvitys oli minulle se, että paikkakunnalla huomattiin tämä juttu, että sille naurettiin makeasti yhtäällä, toisaalla pureskeltiin hammasta (Otava 3/1912)

Kuva Ampiainen no 6/1910