Vielä on "joululahjaa" jäljellä. Joulunpyhinä tavaamastani Kristina Savinin väitöskirjasta Fortunas Klädnader. Lycka, olycka och risk i det tidigmoderna Sverige on jo syntynyt blogitekstit Turun linnan alankomaalainen vanki, Suomen merkitykselliset tulipalot ennen vuotta 1721, ja Cecilian merihätä ja päivät Suomessa joulukuussa 1564 eikä tämäkään jää välttämättä viimeiseksi.
Yksi Savinin päälähteistä oli Johannes Schefferuksen vuonna 1671 painettu kirja Memorabilium Sueticae gentis exemplorum liber singularis eli kokoelma opettavaisia muistoja Ruotsin historiasta. Noin niin kuin suunnilleen, latinaahan minä en osaa. Ruotsiksi kirja käännettiin ensimmäisen kerran vuonna 1733 ja itse tukeudun vuoden 2005 ruotsinnokseen En bok om det svenska folkets minnesvärda exempel. Hain sen kirjastosta kiinnostuksesta varhaiseen historiankirjoitukseen ja siksi, että Savin mainitsi siinä olleen tapauksen Turusta.
Schefferuksen käyttö nykyaikaisen historian lähteenä vaatisi aikamoisen lähdekriittisen akrobatian. Hänet oli vuonna 1648 rekrytoitu Uppsalan yliopistoon professoriksi Keski-Euroopasta. Tuoreen käännöksen esipuheen mukaan hän oli saanut kirjan ainekset osin appiukoltaan Johannes Locceniukselta, jolla oli sama professorin tuoli aiemmin, ja myös Ruotsin keskiajan kronikoista sekä Saxo Grammaticukselta. Lisäksi hän ilmeisesti sai aineistoa opettamiltään eliitin nuorilta miehiltä. Valtaosa anekdooteista siis käsittelee keskiajan kuninkaita.
Juttu Turusta on luvussa 33, jossa kerrotaan tapauksia, joilla oli ihmeellinen lopputulos. Näistä toinen kertoo miehestä nimeltä Kurk. Tämä asui Turussa opintojensa tähden. Yhtenä aamuna kun hän istui ikkunan ääressä kirjan kanssa yliopistolla, koko seinä sortui. Kurk ja useita muita hautautui massaan ja tapauksen todistajat eivät uskoneet kenenkään selvinneen hengissä. Tietenkin palkkeja ja kiviä alettiin kuitenkin mahdollisimman nopeasti nostamaan pois ja näiden alta paljastui useita pahasti kärsineitä ruumiita. Mutta Kurk löydettiin elävänä ja aivan kunnossa. Hänen ainoa ongelmansa oli, että saappaansa oli niin niin tiukassa raunioaineksessa, että hän joutui poistumaan paikalta ilman sitä.
Jos sana yliopisto otetaan kirjaimellisesti, tapahtunut on ollut varsin tuore tarina ja juoneltaan uskottavasti esimerkiksi Uppsalan ylioppilaiden kertoma. Varsinkin kun Turun yliopistossa 1640-luvun alkuvuosina aloitti opintonsa vapaaherra Jöns Kurckin kolme poikaa: Knut, Gustaf ja Gabriel. He viettivät liikkuvaa ja menestyvää elämää, joten ovat hyvinkin voineet viihdyttää monia tarinalla jumiin jääneestä saappaasta.
Onnekkaasti kotikirjastooni kuuluu Liisa Lagerstamin väitöskirja A Noble Life. The Cultural Biography of Gabriel Kurck (1630-1712), jossa selostetaan 11-vuotiaan viettämiä vuosia Turussa, jossa kortteerinsa oli isänsä omistamassa kivitalossa Kirkkokadulla, raatihuoneen torin ja tuomiokirkon vieressä. Gabrielin kaksi huonetta olivat toisessa kerroksessa ja samassa talossa asui myös professori Johannes Terserus perheineen. Kurckin omaelämäkerran mukaan hän huomasi illalla 14.4.1642 huoneensa seinän ja katon välistä varisevan hiekan. Seuraavana aamuna Gabrielin kotiopettaja lähetti Gabrielin saksanopettajan mukana viestin Jöns Kurckille, joka määräsi muurarin tarkistamaan tilannetta. Mutta ennen kuin hän ehti paikalle sortuma tapahtui.
Gabriel oli tosiaan ollut ikkunan ääressä. Hän ehti näkemään, kun kattopalkki putosi ranskanopettajansa päähän. Pakoretkensä keskeytti valkoiseen pukeutunut hahmo ja ilmiselvästi Kristina Savinin olisi kannattanut tutustua tähänkin ihmekertomukseen. Gabriel jäi massan alle ja kannusti pelastustoimiin huutamalla suomeksi olevansa Turun hovioikeuden presidentin poika. Saappaan jäämisestä raunioon ei puhuta, mutta hattu, vaatteet ja saappaat kärsivät, kun poika taas ei. Myös hänen pieni musta koiransa selvisi hengissä, mutta ranskanopettaja Nicolaus Champagnien ruumis kaivettiin esiin joitakin päiviä myöhemmin.
Rakennuksen sortumisen on maininnut myös Veli Pekka Toropainen Genos-artikkelissaan Porvarisvaimo Karin Hakola ja hänen perheensä 1500- ja 1600-lukujen Turussa. Toropaista kiinnosti rakennus, joka tarkentuu tutkimuksessaan torin reunalla olleeksi Vanhaksi-Hakolaksi, jonka tontilla oli kaksi kivitaloa. Tällä kohdalle tuli vuonna 1656 Iso Kirkkokatu torilta tuomiokirkolle. Toropainen on myös merkinnyt talon Turun varhaisimpaan karttaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti