Otto Fleming Loviisassa (1/3)

T. K.:n katsaus Otto Flemingin elämään jatkuu Svartholman ajan (1819-1829) episodeilla mantereen puolella.

Muutamana kauniina kesäiltana seisoi nuori puotipoika avopäin ja paitahihasillaan kauppiaansa kaupan ovella Loviisassa; hänen piti saamansa määräyksen mukaan sulkea ovi määrätyllä kellonlyönnillä ja hän aikoi juuri tehdä sen. Nytpä sattuu Otto Fleming kulkemaan ohi, huomaa pojan ja pysähtyy.

Molempien välillä vallitsi hyvä suhde, sillä »Vahvalla Paroonilla» oli tapana tehdä kauppaa puodissa ja hän piti tästä reippaasta kauppa-apulaisesta.

- Hei, Jeppe, mitä teet? kysyi hän.
- Suljen kaupan.
- Tule mieluummin kaupungille lystäilemään.
- Sitä en uskalla .
- Et uskalla? Oletko sinä mies? Mikset uskalla?
- Minä en saa lähteä pois ilman lupaa, ja puodin tulee olla suljettuna klo 9
- Sinä et saa, sanot! Ihminen saa tehdä, mitä hän haluaa, sitäkin, mikä on kiellettyä.
- En, sillä se on aivan mahdotonta, en uskalla.
- Mitä, nulikka? Jos uskallat vastustaa minua, niin uskallat tehdä rihkamakauppiasisännällesi, mitä haluat. Sinun täytyy lähteä mukaan, sanon minä.

Jeppe pelästyi ja yritti livahtaa puotiin, mutta »Vahva Parooni» sai kiinni niskasta ja kantoi nyt poikaa pitkin katuja käsi suorana aivan helposti.

- Rakas, kiltti parooni, anna minun ainakin sulkea puoti! vaikeroi poika kiemurrellen kuin kala koukussa.
- Vai niin, klo 9 aikanako? kysyi »Vahva Parooni».
- Niin, ja kello lyö parastaikaa 9, voihki poika.
- Kuulen sen. Mutta kauppa saa vaihteen vuoksi olla nyt yön auki. Ole rauhallinen! Kukapa uskaltaisi varastaa mitään täsmälliseltä herraltasi ja isännältäsi?

Nyt eivät tässä auttaneet mitkään tekosyyt. Nuori Jeppe pyristeli kovasti paroonin kädessä, mutta hänen täytyi jopa välillä ilmassa riippuen tehdä pienoinen kävelyretki »Vahvan Paroonin» kanssa kaupungin ulkopuolella olevaan vaatimattomaan ravintolaan.

- Nyt iloitaan, sanoi »Vahva Parooni» laskiessaan vankinsa varovaisesti maahan.
- Ei, minun täytyy lähteä kotiin.
- Tahdot kai sitä ennen lasin punssia?
- Ei kiitos, sillä minun on mentävä kotiin.
- No, kai tahdot voileivän? varmasti olet nälissäsi!
- Ei, en ole yhtään nälkäinen.
- Älä jaarittele joutavia, poika! Kun minä sanon, että olet nälkäinen, niin sinä olet! Hei, kuulkaa! Tuokaapa tälle nuorelle miehelle voileipää; näkkileipää ja sen päälle paksusti voita! Onko kirnupiimää?

Sitä ei ollut. Jeppe piti hyvänään voileivän ja söi sen estelemättä.

- Nyt sinun täytyy kumartaa ja kiittää.

Mutta poika seisoi paikallaan punaisena kasvoiltaan noudattamatta käskyä.

- Etkö tottele?
- Minun ei tarvitse kiittää siitä, mitä en ole pyytänyt, vastasi poika uhmaavasti.

Tästä vastauksesta Fleming piti. Hän näki, että poiassa oli sisua. Hän otti poikaa hartioista, tietäen hyvin, että »Vahvan Paroonin» vähäinenkin kouraisu sai ihmeitä aikaan.

- Näytäppäs, että olet käynyt herra Rehmalin tanssikoulun.

Jeppe oli vaiti eikä liikahtanut.

- Vai niin, sanoi Fleming ystävällisesti hellittäen otteensa, sinun kumarruksesi saa jäädä toiseen kertaan. Sinun täytyy oppia miehen tapoja. Muuten ajattelin seurustella kanssasi hetken, mutta menehän nyt.

Jeppe kiiruhti kotiin ja kertoo pakollisesta kävelyretkestään. Kauppias varoitti Jeppeä niin paljon kuin mahdollista karttamaan »Vahvaa Paroonia». »Jos hän vasta kulkee ohi, on parasta, ettet silloin näyttäydy kaupan ovella.»

Eräänä yösydännä heräsivät kerran kauppatalon asukkaat portilta päin kuuluvaan meluun. Flemingin mieleen oli nimittäin yhtäkkiä juolahtanut, että jos Jeppe oli saanut selkäsaunan isännältä »kävelyretkestä», ja koska selkäänantamiseen oli paroonilla yksinoikeus Loviisassa, päätti hän ottaa selvän, oliko mainittu kauppias tunkeutunut hänen alalleen.

Hän lähti siis kauppatalolle ja koputti portille. Kun häntä ei heti päästetty sisälle, nosti hän molemmin käsin portinpuoliskot saranoistaan, kohotti ne hartioilleen ja marssi sisään kuten Simson aikoinaan Gazan kaupungin portit selässään.

Täällä pelästynyt talonväki, kauppias etunenässä oli häntä vastassa.

- Kuulkaahan, sanoi Fleming pitäen portinpuoliskoja selässään, minä tulin vain sanomaan herralle, että Jeppe on syytön. Minä näet arvelin, että pojan pitää saada raitista ilmaa keuhkoihinsa tuon puodissa haisevan inhottavan pippurin ja ryssäntupakkalehtien vastapainoksi, ja niinpä oli hänellä hetken aikaa kunnia seurustella kanssani. Arvattavasti herra nyt ymmärtää, ettei hiuskarvaakaan saa katkaista pojan päästä.
- Sehän on luonnollista, koska Herra Parooni sanoo niin, vastasi .kauppias, eikä täällä ole mitään sellaista vahinkoa tapahtunutkaan.
- Hyvä. Ja jos herra antaa joskus sulkea puodin neljänneksen yli määräajan, ajattelen, ettei silloinkaan tapahdu mitään vahinkoa?
- Ei suinkaan, Herra Parooni!
- Niin minäkin luulen. Nyt saa herra jälleen mennä levolle.

Näin sanoen jysäytti Fleming portit hartioiltaan maahan niin kovasti, että olisi luullut talon luhistuvan. Hän nyökkäsi armollisesti Jepelle, joka seisoi rapuilla paitasillaan ja lähti tiehensä.

- Jos tuon miehen pistäisi linnaan, mutisi kauppias alakuloisena mennessään vuoteeseen ja ajatellessaan porttiensa sortumista, niin en lainkaan ihmettele, jos tuo mies jonakin kauniina päivänä kahlaa yli meren tänne Svartholman linnoitus selässään.

Samallaisen voimannäytteen Otto Fleming suoritti ollessaan vierailulla sisarensa, vapaaherratar Munckin luona Hämeenlinnassa. Kaupungissa oli markkinat, jonka vuoksi useat talonomistajat olivat sulkeneet portit, etteivät juopuneet pääsisi tunkeutumaan pihoille. »Vahva Parooni» oli juuri tullut kaupunkiin ja halusi vierailla sisarensa luona, mutta havaittuaan portin olevan kiinni, ei hän malttanut odottaa, vaan nosti aivan helposti portin sijoiltaan ja astui pihalle.