Otto Fleming Naantaliin

T. K. lopettaa Otto Flemingin elämäkerran, jonka lähteinä hänellä oli

Wentzel Hagelstam: »Starka Baron.» 1924. N. H. Pinello: »Berättelser och Tidsbilder av kapten Puff.» Finlands Allmänna Tidning 1864 n:o 132—134. Biograafinen nimikirja. Helsingfors Tidningar 1865. Allas Krönika 1924, n:o 36. E. Nervander: »Aleksanteri I:n matkat Suomessa.»

Vahvat ihmiset eivät yleensä ole pahansuopia. »Vahvasta Paroonistakin» kerrotaan, ettei hän koskaan tehnyt huomattavia kepposiaan ilkeässä mielessä, vaan ainoastaan halusta saada hämmästyttää lähimmäisiään.

Tämä voimainnäyttämishalu tuotti vihdoin »Vahvalle Paroonille» ikäviäkin elämyksiä. Eräät hänen ystävänsä olivat kerran pyytäneet hänet [Christian] Mennin helsinkiläiseen kahvilaan. Huvittaakseen seuralaisiaan hän halusi kiskoa kattokoukun irti paikoiltaan. Hänen ystävänsä turhaan pyysivät Flemingiä luopumaan moissta ajattelemattomasta hankkeesta, eihän Otto Fleming enää ollut nuori. Poistettuaan kattokruunun hän tarttui koukkuun itsepäisesti keskisormellaan ja kiskaisi mutta se ei kirvonnut. Nyt asetti Fleming jalkansa kattoa vastaan ja ponnistaen tässä riippuvassa asennossa yritti saada sitä irtaantumaan. Se heltisikin, mutta sillä seurauksella, että hän putosi lattialle ja loukkasi selkänsä niin pahasti, ettei hän pitkään aikaan voinut esittää voimannäytteitä.

Erään jutun todenperäisyydestä ei olla aivan varmoja. Muuan turkulainen ylioppilas John Fredrik Möller, jota Otto Fleming oli loukannut eräässä ravintolassa, kantoi muka »Vahvan Paroonin» nostaen vyötäisistä pihalle »kiihtyneitä tunteita viillyttämään». Fleming oli kertoman mukaan tarrannut kiinni ovipielistä niin että ne lähtivät mukana, ja »Vahva Parooni» ihastuksissaan löydettyään ylivoimaisen vastustajan joi veljenmaljat Möllerin kanssa.

Sama Möller oli 1808 viskannut ovesta ulos Kulneffin esikuntineen, koska nämä aikoivat majoittua hänen lukuhuoneeseensa. Kulneff, joka ihaili voimaa, piti seuraavana päivänä vahvalle ylioppilaalle riemuisat pidot.

Useinkin Otto Flemingin käytöksessä kuvastui ajan tavat ja henki. Se, mitä me nimitämme ylpeydeksi nykyään, kuuluivat läheisesti silloin aatelismiehen olemukseen. »Seiso ovella, mies, ja varo istumasta aatelismiehen läsnäollessa!», huusi hän eräälle neuvosmiehelle kerran, kun tämä yritti istuutua.
Mutta itse asiassa Otto Fleming oli jalo ja hyväsydäminen mies. Ei uhma ole samaa kuin ylpeys. On olemassa psykologinen totuus: monet kainot henkilöt ovat »röyhkeitä» puhtaasti ujoudesta. Otto Flemingistä on sanottu, että hän oli »käskijä koska hän pelkäsi muussa tapauksessa olevansa orja».

Otto Flemingin ehtoollismerkintä Naantalin rippikirjassa.
Seuraavassa rippikirjassa ei ole yhtään merkintää. 

Koukun kiskominen katosta oli »Vahvan Paroonin» viimeinen voimannäyte. Kotka oli saanut sattuman siipeensä ja vetäytyi suojaan. Otto Fleming muutti asumaan hiljaiseen, pyhään Naantaliin. Täällä hän asui muutamassa pienessä talossa lähellä satamaa, köyhänä, yksinäisenä nauttien vaatimatonta eläkettään ja pientä avustusta sisarensa pojalta sekä harjoittaen historian ja maantieteen opintoja, missä hän pääsi hyvin pitkälle. Silloin tällöin hän vieraili sukulaisissaan, muutamissa aateliskartanoissa.

Vanhuksena häntä ilahdutti taloudellisen aseman parantuminen. Eräs hänen naimaton sisarentyttärensä kuoli jättäen enolleen huomattavan perinnön. Ilo tästä ei kuitenkaan ollut pitkäaikainen, sillä hän pian itse joutui pois tästä maailmasta saatuaan haltuunsa vain pienen osan perimästään omaisuudesta.

Hänen kuoltuaan, 1851, joutui pesä vararikkoon. Otto Fleming oli jo eläessään, heti saatuaan kuulla perinnöstään, aikonut omantunnon tarkasti maksaa velkansa. Vainajan vähäiseen omaisuuteen, joka myytiin, kuului m.m. muutamia tauluja ja vaatekappaleita kuten turkki, sininen frakki, yömyssy, hopeahelainen merenvaha-piippu j.n.e., yhteensä 83 eri esinettä. Lisättäköön vielä, että vapaaherrallisesta Fleming-suvun teräksisestä vaakunasta maksettiin vain 10 kopeekkaa. Koko huutokaupasta tuli rahaa 114 ruplaa 80 kopeekkaa. Turkki oli Flemingin eläessä ollut omistajansa ylpeys. Ei ainoatakaan pölyhiukkasta ollut siinä. Hän ripusti sen kunniapaikalle muutamaan huoneeseensa, johon hän ei päästänyt pitkiin aikoihin ketään. Kerran sentään saivat jotkut katsella sitä viiden askeleen päästä, lähemmäksi ei kukaan saanut tulla, sillä silloin isännän voimakas käsi käännytti uteliaan.

»Vahvan Paroonin» viime matkasta kerrotaan vastenmielinen tarina. Jotkut jätkät kantoivat hänen ruumistaan hautausmaalle. Matkalla sinne nämä tunnottomat olennot pudottivat arkun huolimattomasti maahan ja lähtivät välillä kapakkaan tyydyttämään juomahimoaan. Sillä aikaa lepäsi ruumisarkku hyljättynä tiellä.

Ei tiedetä, oliko kukaan Otto Flemingin omaisista tai ystävistä hänen haudallaan. Yksinäinen oli tämä ihmeellinen voiman mies eläessään ja yksin kävi hän kuolemaan ja sai viimeisen leposijansa Naantalin luostarin monien rukousten siunaamassa mullassa.

["Otto Flemingin hauta oli pitkään kadoksissa, mutta taiteilija Axel Haartman löysi sen 1920-luvulla. Haudalle pystytettiin vuonna 1924 suvun vaakunalla varustettu muistomerkki, jonka suunnitteli Axel Haartman.". Kuva: Sari Ahonen]