Kouluunlähtijästä sanottua

Otawaan lähetetty ja 17.7.1863 julkaistu kertomus Ahkeruus kovan onnen voittaa alkaa minusta hieman turhalla kuvauksella, jonka jälkeen kaksi nuorukaista vihdoin nähdään

kirkkotiellä käyvän rinnatuste ja pitävän puhetta keskenään, jota ei sallittu muiden kuulevan eikä he näkyneet juuri muista lukua pitämän. Nyt katsoi rannalla olle tarkemmin, että heistä oli toinen noin 17 vuoden ijällä, näköjään, vaan toinen vanhempi, sillä vanhemmalla oli raskas vaatekäärös kannettavana. 

Näin päästyä kirkolle se vanhempi katosi kääröksineen yhden herran saliin, vaan se nuorempi meni kirkon ympäristölle kävelemään, odottain kirkon ovien avaamista. Sitten kohtasi häntä yksi vanhanlainen vaimoihminen, joka tervehti sitä nuorukaista lämpösellä ystävyydellä. Näin tervehdittyä nuorukainen puhui hänelle jotain, vaimo kuului hänelle toivottavan korkeimman apua ja johdatusta. Näiden sanojen aikana putosi joku pisara molempien silmistä ja he erosivat. 

Jälkeen kirkon-menon nuorukainen jäi myös samaan saliin kuhun se toinen kääröksensä jätti ja kotiin tulo-matkalla se vanhempi niistä puheena olevista nuorukaisista kävi yksin kirkkotietä, jotenki alamielisenä eli ajatuksissaan. Maanantaina kävi jo huhu kylässä: "Peltolan nuori poika meni Lukkarilaan kouluun, kirkkotieltään jo jäi sinne." Sitten puhuttiin sitä ja tätä, kateet ja irvihampaat päättivät hänestä tulevan maailman juoksian, parempi-mieliset heittivät koko seikan tulevan ajan tuomittavaksi, sanoen: "ahkeruus kovan onnen voittaa", ehkä tuost', ehkä tuost' joskus tulee pappi.

Toden tuntuista kuvausta reaktioista, mutta koska kyseessä on kertomus ei yllätä, että vuosien jälkeen samassa seurakunnassa

eräsnä Jouluaamuna kirkko tunkeusi väkeä täyteen, tavallisuuden jälkeen. Ilman mitään aavistamista ensi virreksi lauletaan N:o 111, sen jälkeen papin saarnaamaan-meno-virreksi Salmi-virsistä värssy: "Mun sielun siihen luottaa." Nyt kuiskaa yksi toisen korvaan: "Vieraita pappia tulee saarnaamaan, kuin on vieras virsi". Nyt ei tahtonut ihmiset malttaa katsoa paljon kirjaan, vaan aina vilahtaa kummonen pappi piti pyttyyn nouseman.

Ja tietenkin kyse oli alun nuorukaisesta.

Kirkosta päästyä, kussa kaksi koossa oli, niin ihmettelys oli puheena siitä nuoresta papista. Joku ääni kuului: "Mistä hän on niin paljon saanut rahaa, että luki itsensä papiksi, koska meidän rikas rovasti sanoo itsellään menevän poikien kouluttamiseen monta tuhatta".