Ihmeparanemisiin on jaksettu uskoa varmaan aina. Nämä - mahdollisesti todet - tarinat julkaistiin Turun Wiikko-Sanomissa 21.4.1821.
Yhdellä Torpparilla oli nimittäin kaksi lasta, jotka olivat kuuroja ja mykkiä syntymäpäivästänsä asti. Näitten vanhemmat olit kovin murheelliset tämän lastensa onnettomuuden tähden ja toivoit jollain muotoa taitavansa parata heitä. Tämän sai kuulla yksi Mustalais ämmä ja oli kohta valmis konstiansa kokemaan täsä asiasa. Hän riensi mainittuin lasten äitin tykö ja lupais kohta parata lasten virheet, tehdä kielet puheleviksi ja korvat kuuleviksi, jos hänen vaan piti saaman satoja Riikin-talareita pidelläksensä muutamiksi hetkiksi taikka eninänsäkkin pariksi päiväksi.
Äiti hempiä (ja hellä) uskoi lumojan eli taikuri ämmän sanat, ja rupeis kokoomaan ystäviltänsä ja ystäväinsä ystäviltä niin paljon rahoja, kuin hän taisi, ja kuin hän oli koonnut 700 Riksiä Welkakonttorin Setelissä, toi hän ne Mustalais-vaimolle, joka oli sanonut että lasten parantamisen ja louhtumisen piti sitä paremmin menestyvän, jota enämmän rahaa toinen hänelle kokosi.
Vei sitten Mustalais-akka saman äiti rukan rahoinensa metsään, ja täällä piti nyt lasten virheet parattaman. Mutta kuin he olit metsään tulleet, ja Mustalais-akka rahan saanut, teki hän jonkun turhan tempun naurettavan vaimon kansa, jätti hänen sinne, karkasi saaliinensa pois, ja on vielä nytkin sillä tiellänsä, eikä kopeikkaakan rahasta ole takaisin saatu. [...]
Pian samalla tavalla petti Hämeessä muutama kymmenkunta vuosia sitten loihtiaksi ruvennut suotta-herra akan, jonka lapsilla oli kipeät silmät. Miesten poisollessa tuli nimittäin mainittu loihtia taloon ja nähtyänsä että talon porstuvan orrella oli iso härjän vuota eli nahka, sanoi hän akallen, taitavansa loihtu-konstilla paranta lasten silmät, jos talossa löytysi iso härjän vuota, jota loihteissa tarvittasiin.
Lasten äiti toi kohta vuodan orrelta tupaan, ja loihtia levitti sen keskellen laattiaa, ja käski lasten käymään ringissä ympäri vuotaa, sillä aikaa, kuin hän seuloi tuhkaa sen päälle ja höpisi muutamia turhia loihtu-sanoja. Seulottu tuhka pöllysi lapsi parkain kipeisiin silmiin, ja kirveli niitä niin kovasti, että lapset alkoivat yhteen ääneen itkeä ja parkua ikäänkuin tulen polttaissa. Mutta loihtia sanoi: "Sen parempi; jonka enemmän tuhka kirvelee, sitä terveemmiksi silmät tuleevat. Nyt on ainoastansa tarpeellinen että minä pariksi päiväksi vien kanssani vuodan, johon silmä-kivut ovat menneet, ja sillä aikaa pitää lasten silmät paraneman terveeksi." —
Se hupsu akka uskoi pettäjän sanat ja antoi hänen ottaa vuodan ja mennä tiehensä. Muutaman tunnin perästä tulivat miehet kotiin, ja isännän kysyttyä, mitä lapset niin kovasti porasivat, sanoi akka: "Älä huoli, kyllä heidän itkunsa pian iloksi muuttuu; täällä kävi loihtia parantamassa heidän silmiänsä, joita tauti erotessansa nyt viimeisen kerran kouristaa." —
Mutta niin pian kuin isäntä oli kuullut kuinka loihtia oli silmä-tautia parantanut, käski hän akkaansa kiireesti pesemään lasten silmiä puhtaaksi, ja läksi itse ajamaan pettäjätä takaa. Peninkulman ajettuansa näki hän loihtian ajavan jäällä edellänsä. Kuin tämä pettäjä kaukaa äkkäsi että häntä takaa ajettiin, heitti hän vuodan reestänsä jäällen, ja joudutti itseänsä pakoon. Talonpoika otti vuotansa ja ajoi takaisin taloonsa, jossa sen päivän perästä ei ole loihtioita uskottu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti