Kuva-arkistojen äärellä

Kuuntelin 75% maanantaina ja tiistaina pidettyjen kuva-arkistopäivien esityksistä.

Ennen kuin ehdin maanantaiaamuna Kansallismuseon auditorioon minut saavutti Museoviraston tiedote kuva-avauksesta. Media tekee näistä mielellään uutisia ja luulisin (en vaivautunut tutkimaan) näiden Yleisradion tapaan nojautuvan vahvasti tiedotetekstiin. Eli ei kerrota mitään muiden museoiden aiemmista kuva-avauksista, luoda kuvaa trendistä tai analysoida Museoviraston motivaatioita tehdä tällainen avaus juuri nyt. Mitä turhia.

Kuva-arkistopäivien esityksissä sekä muisteltiin menneitä että visioitiin tulevaisuutta. Vihoviimeiseksi loppupaneelissa vastattiin kysymykseen kuvamyynnin merkityksestä museoille 10 vuoden päästä "tuskin, tuskin on kannattavaa nykyäänkään". Aikamoinen ero kahden vuoden takaiseen. Jolloin kaupunginmuseon edustajan sanoin museolaisten asenne "ei avata mitään kun olette tollasia". Minä ja joku muu?

Loppupaneelissa saatiin lypsämällä irti esimerkki museolaisen pelosta aineiston avaamisesta. Kansallisgalleriassa on oltu huolissaan siitä, että kansallinen ikoni päätyisi sukkiin tai kylpyhuoneen mattoon. Mutta onko museolaisten asia päättää mitä kansallisilla ikoneilla saa tehdä? Säilyvätkö ne merkityksellisinä suojelulla?

Finnan edustaja kertoi, että viimeisimmässä käyttäjätutkimuksessa oli tullut tärkeänä esiin käyttöoikeuksien ja aineistolähteiden yhteystietojen esittäminen. Hah! Jankkaava horinani näistä viime vuosien ajan ei siis asiatonta vaikkakin merkityksetöntä.

Helsingin kaupunginmuseo vilautti Finnan kautta tullutta palautetta. Vinoilua pienestä tiedostokoosta ja virheellisistä metatiedoista. En ole tässäkään siis yksin.

Nordiska museetin Kajsa Hartig kertoi, että heidän etnografiset kyselylistansa lähetetään edelleen paperilla, vaikka vastaajien joukkoon näin vaikea saada edustava otos. Verkossa muistitiedon tai valokuvien keruu museoille koetaan niin haastavaksi, että jälkimmäiseen keskittyvä pohjoismainen projekti tulee kestämään ainakin kolme vuotta.

Esimerkki haasteista tuli esiin Johanna Jakomaan esityksessä Suomi syö ja juo-hankkeesta. Sosiaalisessa mediassa esitetyt kuvapyynnöt muistuttivat sosiaalisessa mediassa jaettuja kuvia. Kanavalla on merkitystä.

Kerätyt kuvat muuten päätyivät Museoviraston arkistoon. Jakomaan kommentin perusteella joku näistä on mukana tämän viikon Flickr-avauksessa, mutta muista kansan lahjoituksista saisi halutessaan maksaa. Tuntuuko reilulta? Kannustaako osallistumaan?

(Esitykset tallennettin ja tullevat jonnekin esille.)