torstai 14. elokuuta 2014

Lapsenpiian seurassa

Enni Mustosen Lapsenpiikaa en Paimentytön jälkeen odottanut äärettömällä innolla, mutta laitoin tietenkin kirjastossa varaukseen heti kun huomasin mahdolliseksi. Lukeminen sujui yhteen putkeen ja pidin kirjasta enemmän kuin sarjan aloituksesta.

Idan elämän käänteet tuntuivat Lapsenpiiassa realistisemmilta. Hänellä ei ollut nyt palveluspaikassaan erikoisasemaa, jonka Paimentytössä koin heikkoutena. Eikä Sibeliuksen perhe ollut yhtä "hieno" kuin Topeliusten. (Sibeliuksen kuva Velikullasta 25/1901 eli hyvin läheltä kirjan ajankohtaa.)

Erityisesti pidin Helsingin kuvauksesta. Maalta muuttaneelle Idalle kaupunki tarjoaa paljon elämyksiä ja Mustonen upottaa paikan ja tapojen historiaa tekstiinsä taitavasti. Kruununhaan osalta hänellä onkin jo runsaasti harjoitusta - siellä asuivat Mannisen ja Raivion historiallisten dekkareiden päähenkilöt ja Mustosen Järjen ja tunteen tarinoiden päähenkilö.

Mustonen listaa lopussa käyttämäänsä kirjallisuutta, jossa on selvästi ollut ainesta yksityiskohtien kuvaukseen, jonka oikeellisuutta ei ole minulla syytä epäillä. Tosin teki mieli etsiä Suuren adressin sivu tarkistaakseni kenen allekirjoitukset olivat Aino Sibeliuksen kanssa samalla sivulla, mutta hulluudellani on rajansa. Maalaispitäjän sivut pystyy selaamaan läpi, Helsingin 935 kuvaa vaatii yritystä.

Vossikoilla on merkityksellinen osa tarinassa, joten Velikullasta 2/1901 kuva heistä Senaatintorilta, joka myöskin kirjassa ohitetaan.


Mustonen julkaisee FB-sivullaan tästäkin kirjasarjan osasta kuvia ja linkkejä.

Seuraavassa osassa Syrjästäkatsojan tarinoita Ida huushollaa Albert Edelfeltin kodissa. Tämäkin kuva Velikullasta 25/1901.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos arviostasi, Kaisa! Hykerryttäviä nuo juttusi kuvat. Kansalliskirjaston suuri digitointiprojekti on hieno kulttuuriteko, josta on iloa meille kaikille!

Kari K kirjoitti...

Aino Sibeliuksen nimmari: http://digihakemisto.appspot.com/edit?kuid=4141136&kuvanumero=436&ay=59391&sartun=90268.KA&atun=230588.KA&amnimeke=Suuri+adressi&sarnimi=UUDENMAAN+L%C3%84%C3%84NI&aynimi=Helsinki+1899-1899&ay2=82084 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=4141136)

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Mieletöntä Kari! Vastaa ihan mukavasti kirjan kuvausta.