maanantai 27. tammikuuta 2014

Digipöhinää

1) British Library julkaisi joulukuun lopulla Flickrissä miljoona tekijänoikeusvapaata kuvaa. Ne on revitty digitoiduista kirjoista automaagisesti, ovat laadultaan sen mukaisia eivätkä vielä sisällä juuri mitään metadataa. Ja silti ihmiset (mukaanlukien minä) innostuivat selaamaan niitä ja etsimään helmiä. Ja kirjasto sai positiivista julkisuutta ja saa sitä lisää kun joukkoistus metadatan keruuseen aikaanaan alkaa.

Esimerkkikuva kirjasta 'Round about the Islands: or sunny spots near home ... Frontispiece and vignette by G. Du Maurier'.

Tietoteknisesti lahjakas voisi tehdä saman Kansalliskirjaston digitoimille aikakaus- ja sanomalehdille.

2) Englannissa koulu on joukkoistanut vanhojen luokkavalokuviensa henkilöiden tunnistuksen. Yksinkertaista ja fiksua. Ellei huolehdi ylenmääräisesti yksityisyydestä ja henkilötietolainsäädännöstä.

3) Slate esitteli 5 lempparidigiarkistoaan vuodelta 2013. Erikoisin Suomen näkökulmasta oli pienen kaupungin 1900-luvulla otettuja pidätysvalokuvia esittelevä blogi.

4) Tuoreimpia uutisia Lontoon suunnalta on joukkoistus, jolla poimitaan ensimmäisen maailmansodan sotapäiväkirjoista henkilönimiä. Koska sodan sotilaita koskevat arkistot tuhoutuivat pääosaltaan seuravassa sodassa tähän löytyy varmasti tekijöitä. Lisätietoa arkiston sivulta.

5) Suomen merkittävin henkilötietokantaprojekti eli HisKi melkein lähti uudelleen käyntiin tammikuussa. Mutta SSS:n toiminnanjohtaja toimi heti seuraavana päivänä, joten se siitä sitten. Lisäys 9:12. Ks. kommentti. Lisäksi olisin voinut tarkemmin verrata päivämääriä tässä ja tässä.

6) Viime viikolla Jyrki Ilva twiittaili, että "Suomalainen asiasanasto- ja ontologiapalvelu Finto aloittanut toimintansa". Esa-Pekka Keskitalo tiedotti samalla kanavalla työryhmästä paikkatiedon pysyvien tunnisteiden kehittämiseksi. Miten otetaan huomioon paikkatiedon muuttuva luokittelu?

7) Susanna Ånäs käynnistelee Wikimedian puitteissa pohjoismaisia karttakuvioita, joiden tavoitteesta en vielä ole selvillä, mutta seuraan mielenkiinnolla.

8) Useampi on herännyt miettimään FB:hen kerätyn materiaalin kohtaloa. Samuli Isola pääkirjoituksessan Kotikylä taskussa ja Jessica Parland-von Esseen blogikirjoituksessaan Facebookproblemet. (Yleisemmin, Pekka Rahko ja Katoavien aineistojen ongelma)

P. S. Kotimaasta lisäksi:

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hiskiä on päivitetty viimeksi 26.01 eli eilen kello 18.55.

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Ajastettujen tekstien riski realisoitui.

Jyrki Ilva kirjoitti...

Juu, Facebook ja arkistointi eivät oikein sovi samaan lauseeseen, ks. https://web.archive.org/web/https://www.facebook.com