Olin runsaan kuukauden tauon jälkeen taas viime viikonlopun lapsuuden kodissani Kokemäellä. Edellisen käynnin lopuksi siirsimme sänkyni "omasta" huoneestani (joka on jo kaksi vuosikymmentä ollut isäni käytössä) äidin huoneeseen. Siellä sitten nukuin äidin kirjojen ja papereiden sekä mummon ja yhden isotätinikin jäämistöjen jäänteiden lomassa.
Kiitos kotiseutuarkisto-osaaja -kurssin pystyn tarkentamaan ja toteamaan, että papereista syntyisi vielä useamman henkilön arkistot. Käydessäni läpi äidin tallettamia postilähetyksiä löysin nimittäin myös muille perheenjäsenille lähetettyjä kirjeitä ja postikortteja. Arkistoteknisesti näistä pitäisi muodostaa erillisä arkistoja, mutta tyydyin fyysiseen järjestämiseen lähettäjän mukaan.
Järjestämisen yhteydessä hyödynsin lisää kurssin oppeja ja seuloin (!) pois joulukortit, joissa oli vain allekirjoitus tms. Niitä kertyikin kassillinen, sillä äiti oli 90-luvulta säästänyt ja tuonut kotiin kaikki työpaikalleen saamansa kortit. Tutkimusaineisto tutkielmaan "Toimitusjohtajan sihteerin sosiaaliset verkostot 1990-luvun ja 2000-luvun vaihteessa" siis tuhoutumassa.
Ilokseni löysin "toisteita", sillä äiti oli 90-luvun puolivälissä käynyt ulkomailla asuvan ystävänsä kanssa kirjeenvaihtoa fakseilla ja säästänyt osan omista viesteistäänkin. Niitä ei ollut paljon, mutta saivat taas miettimään muistin toimintaa. Olen yhdistänyt kesään 1995 opiskeluni, vanhempieni hopeahääpäivän ja sukututkimuksen totisen aloittamisen. Mutta unohtanut, että silloin tapahtui myös lähiomaisen vakava leikkaus. Leikkauksen tapahtumana tietenkin muistin, mutta ajoitus olisi ollut ihan hukassa.
Vielä pahemmin aikajana on hukassa syntymääni edeltävien äitini elämän vaiheiden osalta. Minkä takia aloitin kronologiadokumentin teon papereita läpikäydessäni. Lopullinen laajuus ja käyttö mysteeri. Jo yhden viikonlopun aikana ilmeni lukuisia tutkimuseettisiä kysymyksiä, joihin en ole ennen törmännyt. Alkaen äitini vuosikymmeniä lukittuina olleiden päiväkirjojen väkivaltaisesta avaamisesta.
Valokuvassa äitini ja mummoni. Takana olevan tekstin perusteella Mikkelissä, mutta epäilen että voisi kyllä olla Haapavedellä, minne muutivat Mikkelistä.
P. S. Äitini oli arkistoinut myös 80-luvun lehden, jonka kannessa pikkuserkkuni esiintyy taaperoikäisenä. Näpsäisin siitä valokuvan ja jaoin FB:ssä. Valokuvamalli kommentoi, ettei muistanut koskaan nähneensäkään.
3 kommenttia:
Aina ei tarvitse olla "tarkoitusta" kun käy lävitse ja järjestää edesmenneitten papereita. Eettisesti puolestaan kaiken sen mitä ihminen ei ole elinaikanaan hävittänyt, voi lukea. Aineiston käyttäminen on tietysti taas toinen asia.
Älä heitä joulukortteja pois -- jollekin korttiharrastajalle niistä voisi olla iso ilo.
Henkilökohtaisesti olen huomannut, että vanhojen papereiden lukeminen on matka omaan itseensä. Monen asian ymmärtää, moni juttu loksahtaa paikalleen kun käy lävitse esim. vanhempiensa elämää. Sen jälkeen on helpompi hengittää ja jatkaa omaa elämäänsä.
Kiitos kommentistasi. Läpikäynnilläni ei tosiaankaan ole muuta "tarkoitusta" kuin saada selvyys mitä laatikoissa ja kansioissa on. Ennemmin tai myöhemmin talo on tyhjennettävä ja ajatus stressaa vähemmän kun on parempi käsitys tavaran määrästä ja laadusta.
Joulukortit ovat omassa kassissaan ja määränpää löytynee aikanaan.
Asuntojen ja talojen tyhjentäminen on aina fyysisesti ja henkisesti raskas projekti -- onnea ja voimia siihen!
Lähetä kommentti