Lautapeleistä

Viikko sitten Kari Hintsala esitteli pelilautaa vuodelta 1906 ja onnistuin sanomalehtihauilla löytämään sille todennäköisen mainostekstin. Sanomalehtihaut veivät tuttuun tapaan mennessään ja Googlekin sai osansa. Sillä löytyi tuoreehko opinnäyte, jossa todetaan lähdeviitteettömästi

Lautapelaaminen alkoi yleistyä Suomessa 1980-luvulla elintason kasvaessa. Markkinoille tuli paljon uusia pelejä ja niiden teemavalikoima laajeni. Pelit olivat kuitenkin yleensä Afrikan Tähti -tyyppisiä noppapelejä, jotka perustuivat lähes puhtaasti tuuriin ja satunnaisuuteen.

Tjaa. Mitäs tuohon sanoisi 70-luvulla lapsuutensa viettänyt? Onkohan perustutkimus tältä alalta tekemättä? Tuskin, onhan meillä Suomessa pelitutkimuksella vuosikirjakin. Viimeistään tänä vuonna aukeava Turun linnan pelinäyttely kertonee tarvittavan. Mikä ei tarkoita ettenkö voisi aiheesta täällä höpöttää.

Yllättävän positiivisessa valossa esiintyvät klassiset pelit vanhoissa sanomalehdissä. Tampere kertoi 21.11.1885 suomalaisista Pietarissa "Väkijuomia ei ole, ei liioin kortteja; shakki- ja dammipeliä vain sekä erilaisia sanomalehtiä..." Aikaisemmin samana vuonna oli valtiopäivillä mainittu vaihtelevana ja hyödyllisenä ajanviettenä shakki- ja dammipeli (Suomalainen Wirallinen Lehti 23.3.1885). Näiden lautapelien hyväksyttävyydestä kertoo myös Uudessa Suomettaressa 15.2.1893 julkaistu kasvatuslaitoskertomus, jossa todetaan "Myöskin viattomia peliä, kuten esim. sakki-, domino- ja tammipeli on pojilla." Otsikon "Soveltuuko korttipeli nuorison huvituksiin?" alla Vuoksessa 12.4.1900 kirjoitetaankin

"Onko tanssi, pallo- kroketti- ja tammipelit, numero- y.m. nuorisoleikit sopimattomia? Tanssista ovat mielet erilaisia. Mutta ahdasmielisinkään henkilö tuskin kieltää lapsiaan ja nuorukaisiaan pelaamasta ja leikkimästä muita mainituista leikeistä ja peleistä, sillä niiden viattomuus on yleensä tunnettu ja tunnustettu."

Kovin pitkälle pelien historiaan ei sanomalehtien varassa pääse. Hämäläisessä 17.10.1862 oli myynti-ilmoitus, jossa vilahtaa dominopeli. Sen historiasta oli juttu Helsingfors Dagbladetissa 30.1.1866, mutta Suomeen tulosta ei puhuttu mitään. Uusi Suometar 11.12.1888 sisälsi "Kortti-, shakki- ja dammipelistä" pätkän, jossa todettiin

"Yleisin peli meillä on korttipeli, joka varsinkin sivistyneitten seuroissa on päässyt odottamattoman suureen suosioon, vaikkei se suinkaan mikään yleisesti hyväksytty peli ole." "Toinen peli, jota ei ainakaan meillä harjoiteta niin paljon kuin se korttipelin rinnalla hyvin ansaitsisi, on shakkipeli." "... harva lienee Suomessakin se perhe, missä dammipeli olisi kokonaan tuntematon."

Kirjoittaja harmitteli tammipelin moninaisia sääntöjä. Sellaisista löytyi konkreettinen esimerkki Oulun lehdessä 24.8.1881 julkaistussa kertomuksesta Utsjoelta:

Lappalaisille oli myös omituinen kopupeli (tammipeli). Laudalle vedettiin linjoja ristiin, niin että nämät tekivät 20 nelinurkkaista sijaa; päihin pantiin 13 nappulaa. Leikki, joka nimitettiin hanhenpeliksi, pidettiin kahden hengen kesken, joista yksi johdatti eli kuljetti kettua, toinen hanhia. Se, joka kuljetti kettua, koetti niin asettaa kapulansa, että taisi sillä, niinkuin tammipelissäkin, syödä hanheja, joten peli oli voitettu. Se, joka hanheja kuljetti, koki saada ketun niin piiritetyksi, niin ettei se enää päässyt mihinkään. Näin ketun ahdistukseen saatuansa oli hän pelin voittanut.

Liekö jotain samantapaista pelattu ajoittamattomalla pelilaudalla, joka on Petsamon Suonikylästä viety museokokoelmiin?

Sanomalehti Uusimaa esitteli 1.2.1901 "Nuorison hyppyjen, leikkien, kisain y. m. ajanviettojen" keräämistä. Jutun monipuolisesta listauksesta löytyy seurahuvien alle luokiteltuna "erinäiset seurapelit, esim. myllypeli, kettupeli y.m." Vähitellen valikoima laajentui. Keski-Savossa kirjoitettiin 29.9.1906 tulevista joulu-uutuuksista

Niinkuin tiedetään, ei meidän kirjapainoissamme tähän saakka ole tehty juuri mitään siltä alalta, joka huvittaa lapsia ja nuorisoa vaikka väripainatuksen alalla niin helposti saadaan paljon sivistävää ja huvittavaa tehtävää heille. Maalauskirjoja on jokunen ilmestynyt kotimaisten kustannusliikkeidemme välityksellä, samaten jokunen seurapeli mutta niitäkin hyvin niukasti, sillä saksalainen huokea tusinatavara on ollut vaarallinen kilpailija. "

Vuosi myöhemmin kuului mainosteksti Uudessa Suomettaressa 15.12.1907:

Se puute, joka tähän saakka on ollut suomalaisista Seurapeleistä, on saanut meidän muun liikkeemme ohella kustantamaan niitäkin. Paras uutuutemme tälle vuodelle on: Suomalainen kirjailijapeli, joka eroaa edellisistä sekä sen kautta, että se on uusin laatuaan, myöskin siinä, että tässä on kirjailijain muotokuvat ja elämäkerrallisia tietoja. Muita uutuuksia on meillä noppapelit Karhu-Pekka sekä Kilpa-ajopeli ja korttipelit Hullunkuriset perheet sekä Kysy-Sinä-Minä-Vastaan. Näiden hauskojen pelien hinta on 1:50, paitsi viimemainitun, joka maksaa 75p. Saadaan kaikista kirja- ja paperikaupoista sekä suoraan meiltä. Osakeyhtiö Launis Aktiebolag Helsinki, L. Heikinkatu 20."

Samat pelit olivat myynnissä vielä vuotta myöhemminkin, jolloin uutuus oli "jalkapallopeli (erinomaisen hauska)" (Uusi Suometar 17.1.1909).

Ruotsinkielen taitoiset olivat voineet kylläkin hankkia vuonna 1888 ilmestyneen kirjan Illustrerad spelbok, jossa m.m. opastettiin backgammonin sääntöihin. Olli Salmi toteaa verkkoartikkelissaan että aikaisimmat löytämänsä suomenkieliset säännöt olivat vuodelta 1934, jolloin peli oli suomeksi yksinkertaisesti lautapeli (?). Alla oleva kuva laudan pelaamisesta on julkaistu Uudessa Suomettaressa 20.1.1909. Se ei tarjoa näkymää varsinaiselle pelialueelle, mutta voisi kyllä olla backgammonlauta ylenmääräisen korkealla välilaudalla.