tänään keskusteltiin laitoksen kokouksessa opinnäytteiden sähköisestä julkaisemisesta. Jos fb:n äärellä on tuoreita graduisteja, ja miksei vanhempiakin, olisi hienoa, jos ainutlaatuiset tutkimukset päätyisivät sähköisinä tulevien sukupolvien käyttöön. Lisätietoja täältäUteliaisuudesta avasin ohjeet ja totesin, ettei niistä löytynyt juuri mitään kannustavaa sisältöä. Ei sanaakaan siitä mitä hyötyä/iloa yksityisesti/yleisesti julkaisusta voisi olla. Eli en suuresti ihmettele, jos julkaisutahti pysyy vähäisenä.
2. Linkitin omalle seinälleni Jussi Jalosen mainion blogikirjoituksen sen sisällön vuoksi, mutta kommentoin kommenttia, joka kuului
Ei kellään ihmisellä, joka tekee tutkimustyötä, ole aikaa kirjoitella blogijuttuja harva se päivä ja samalla tehdä tutkimusta. Kun minä olin tutkija, meni kaikki työaika ja osa vapaa-ajastakin tutkijana puurtamiseen.Tähän tuttavani totesi
No ilmankos ei enää ole tutkija.3. Eilen illalla eräs FB-tuttavani mietti
vaan edelleen sitä, missä Saarijärven Paavon naapuri oli silloin, kun Paavolta vei sadon halla?Miettimättä hetkeäkään sitä, muistanko runon sisällöstä mitään, kommentoin
Mikä naapuri? Eikös Saarijärvi ole niin idässä ettei talot ole huutoetäisyydellä toisistaan? (Kuuntelin Eija Starkia ja Gia Virkkusta 1 1/2 tuntia > köyhyyskulttuurikiintiö täynnä)Asiallisemmin olisin voinut tiivistää session Työväenliikkeen kirjastossa antaen kirjallisuusvinkiksi tuoreiden väitöskirjojen lisäksi Pekka Haatasen "Suomen maalaisköyhälistö tutkimusten ja kaunokirjallisuuden valossa", jota kovasti klassikoksi kehuttiin. Eli näistä selviäisi (?) mikä oli auttamisen kulttuuri köyhien suhteen Suomessa.
Kyseiseen tilaisuuteen saapuessani oli naulakolla puheenaiheena uutinen, jonka mukaan Helsingissä oli pakkasyönä ollut pari sataa asunnotonta ulkosalla. Kommentoitiin "voi kamalaa". Itseni teki mieli sanoa ääneen "montako otitte omaan kotiinne nukkumaan". Autetaanko sitä naapuria nykyäänkään? En minä ainakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti