Varastokirjastosta sokkona lainaamani Merkkimiestemme äitejä (1937) osoittautui hyvin kapoiseksi kirjaksi. Siihen olisi saatu lisäpaksuutta ottamalla mukaan useampia miehiä. Selittämättömin kriteerein oli mukaan otettu 8 miestä äiteineen ja heistä oli kirjoittanut 7 eri kirjoittajaa.
Aleksis Kiven äidin oli saanut osakseen O. T. Mäkikossa. Hän lähtee tavoittelemaan kohdettaa haastattelemalla tämän lapsenlapsia saaden vastauksiksi "Pappa ei koskaan kertonut farmurista mitään." "En tiedä farmurista mitään, paitsi mitä kirjoista olen lukenut. Ei isä milloinkaan sellaisia kertonut." Nurmijärveläisten naisten suut olivat onneksi löysemmällä ja saamme kiinni persoonasta: "Vähän olevinaan oli joskus ja itteään piti muita parempana, mutta kun suuttui, ei sanoja silloin puuttunut." Kronologisen elämäntarinan osuudessa Mäkikossa onnistuu perustiedoista luovaan elävän kuvauksen, jossa Annastiina pysyy keskiössä.
Toinen rahvaan edustaja kirjassa on Johannes Linnankosken äiti, josta kirjoittaa hänen toinen poikansa Erkki Peltonen. Tiedosta ei pitäisi olla puutetta, mutta kirjoittaja aloittaa voivotteluin "Ensiksikin, mitä yksinkertaisesta maalais-äidistä voi kirjoittaa semmoista, mikä jollakin tavoin kiinnostaisi laajempia piirejä? Toisekseen, kuinka voi henkisesti niin hienorakenteista sielua lainkaan muille kuvata?" Marian taustasta ja nuoruudesta emme saa tietää mitään, emme syntymävuotta, avioliiton solmimista emmekä lasten määrää. Peltonen kertoo muutamia kohtauksia omasta lapsuudestaan, jossa pyhimysmäinen äiti ei ole toimija.
Lyhyenkin elämäkerran kirjoittaminen vaatii taitoa. Tai nimenomaan lyhyen.
1 kommentti:
Sääli ettei Vihtori P. kirjoittanut äidistään, hänellä olisi varmaan ollut enemmän kykyä kuvailla "maalaisäitiä". Toisaalta Vihtorista oli jo tullut Johannes ja kuuluisa vainaja, jonka äiti oli syytä kohottaa koskemattomuuden tasolle...
Ennen vanhaan oltiin jopa ylivarovaisia edesmenneistä puhuttaessa. Nurmijärveläisnaisten "oli joskus vähän olevinaan" olisi saattanut sekin pahoittaa jonkun mielen. Toisaalta, uteliaisuutemme tyydyttymättömyydenkin uhalla, hiukan kammoksun nykyistä muotia kaivaa esiin viimeisetkin haisevat kokkareet - joskus tuntuu että mieluiten juuri ne...
Teen paraikaa kirjaa vanhemmistani ja omasta ja sisarusteni lapsuudesta. Aineiston yltäkylläinen runsaus on välillä jopa haitaksi. Mutta kyllä silti voin tarvittaessa kertoa (tai antaa kirjeen kertoa) myös siitä miten äitini kaikessa suurenmoisuudessaankin oli aikansa ja ympäristönsä lapsi. Riippuu siitä miten asiat esittelee, ja kuinka hyvin onnistuu välttämään aina ja kaikkialla vaanivat anakronismin.
Hupaisa sananvahvistus tähän: "trial"...
Lähetä kommentti