Kotikutoista

Lainasin Laura Honkasalon kirjan Kotikutoista. Itsetekemisen ihanuudesta ajatellen löytäväni kaikupintaa harrastajakirjoittamiseen. Jotain sellaista kuin sivulla 104:

Kehittyä voi vain tekemällä, ei pänttäämällä. Ja aina kun tekee, kehittyy. Vaikka lopputulos olisi epäonnistunut, tekijä on oppinut jotain. Tekeminen rentouttaa ja haastaa, stressaa ja auttaa rauhoittumaan, vie samanlaiseen uppoutuneeseen tilaan kuin pikkulasten leikki.

Mutta kokonaisuutena Honkasalon kirja oli kuin kuvaton ja ohjeeton askartelukatalogi. Mikä kuullostaa kamalalta, mutta oli mukava lukukokemus, joka vieritti esiin nykyaikaisen käsintekemisen kulttuurin, jota olin vain sivusilmällä blogistaniassa silmäillyt.

Teksti ei kuitenkaan pitäytynyt nykyisyydessä vaan luontevalla tavalla toi esiin kirjoittajan omaa perhehistoriaa sekä käsitöiden ja tekniikan merkitystä menneisyydessä. Ei alkuunkaan oppikirjan omaisesti vaan tuoden syvyyttä ja taustaa.

Honkasalo viittaa omaan blogiinsa ja kertoo kirjan lopussa verkon kautta saamistaan verkkokavereista, jotka olivat myös/oikeastaan oikeita kavereita. Vaikka heitä ei olisi koskaan tavannut. Tämä kuullosti tutulta. Onhan minulla joukko FB-kavereita, joita en tunnistaisi vastaantulijoista. Honkasalo oli minua reippaammin ottanut f2f-kontakteja, oma meriittilistani sillä saralla on vasta yhden ihmisen mittainen. Mutta onnistunut kokeilu sekin.