Terveisiä Münchenista

Vietin pääsiäistä kierrellen Münchenin museoita. Pinakothek der Moderne, josta ylläoleva otos, oli uusi tuttavuus, joka vei suunnitelmista poiketen kaiken ajan viimeisenä päivänä, enkä päässyt kertauskierrokselle Pinokothek der Alteen, jossa olin kuolannut (kuvainnollisesti) ensimmäisenä päivänä Lucas Cranachin tuotoksia.

En muista mistä, mutta jostain, kuulin ajatuksen, että museot ovat nykyajan kirkkoja. Ennen pyhiinvaeltajat suuntasivat kirkkoihin, katselivat arkkitehtuuria, kuvia ja pyhiinjäännöksiä. Niissä oli käytännöllisesti katsoen "pakko" käydä. Osa kävijöistä sai uskonnollisen kokemuksen, osa älyllistä virikettä ja osa menetti hiukan rahaa johonkin keräykseen. Vastaa täydellisesti nykyaikaisia taidemuseoita, joissa osa tulijoista ihailee aulan tunnelmaa, osa vaeltaa Picassojen tms. tunnettujen pyhinjäännösten luo ja osa käy ostamassa jotain kaupasta.

Itse yritän pitää taidemuseot stressittöminä paikkoina. Tiedän, että voisin muistaa ja käsittää enemmän, mutta aivojeni kapasiteetti ei riitä. Epäilen ihastuneeni samoihin taitelijoihin useita kertoja, muistamatta, että olen saattanut nähdä heidän töistään isojakin näyttelyitä.

München ei varmaankaan ole pohjoiseurooppalaisen myöhäiskeskiajan ja renessanssin taiteen ykköskohde, mutta näkemistä riitti minun tarpeisiini. Mahdollisesti olisin saanut merkittävämmän ja konkreettisemman kosketuksen 1500-lukuun kittaamalla olutta Englischer Gartenissa, mutta nautin mielummin maalauksista. Ne viehättävät silmääni enemmän kuin myöhempi taide (ennen impressionismia). Inhimillisiä ja moderneja yhtäaikaa. Alla esimerkkinä kännykkäotos Hans Muelichin maalauksesta vuodelta 1540, kuvauksen kohteena Andreas Ligsalzin vaimo. Sen alla Baijerin kansallismuseosta sukupuun innovatiivinen esitys. Samassa huoneessa oli huoneessa haudoista nostettuja vaatteita 1500-luvun alusta ja 1600-luvun alusta eli valaistus heikohko ja kuva sen mukainen.