sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Terveiset Tampereelta

Lauantaina olin viidettä kertaa SSHY:n messuavustajana, Sampolan sukututkimuspäivässä. Kuva yllä otettu tiskiltämme käsin, väkeä riitti koko päiväksi, vain luentojen aikana hieman hellitti.

En edelleenkään osannut vastata immeisten kysymyksiin ja lusmuilin juoruamassa tuttujen kanssa, joten en tiedä oliko reissusta sanottavaa hyötyä yhdistykselle. Mutta oli kiva kuulla (taas kerran), että SSHY:n sivuihin, kuviin ja hakemistoihin ollaan enimmäkseen tyytyväisiä. Ainakin silloin, kun niitä ei sekoiteta HisKiin tai arkistolaitoksen digitaaliarkistoon. Kolleegani kuuli valituksen "kun Hiskissä on niin mustia sivuja", joka hieman meitä ihmetytti.

Tuttu, joka opettaa sukututkimusta Tampereella, iloitsi kevään kurssille ilmaantuneesta lukiolaisesta. Mahdollisuuksia ikähaitarin venyttämiseen alaspäin on kyllä enemmänkin. Bongasin nimittäin Sampolassa nuorukaisen, joka kiersi näyttelyä hyvin perusteellisesti. Hän ei minun kuulleni sanonut sanaakaan (kunnon hämäläinen mies?), mutta suostui ystävällisesti poseeraamaan Tampereen sukututkimusseuran lehden kanssa. Kuva alla.

(Yksi juttutuokioistani oli juuri Orpanan päätoimittajan kanssa. Kuulemma jutuista sellainen pula, että minunkin kontribuutioni voi kelvata. Ehkä joku toinenkin innostuu yrittämään, yhteystiedot löytyvät Tampereen sukututkimusseuran sivuilta.)

Ei kommentteja: