Mediamaailmasta

Olen runsaassa vuodessa addiktoitunut Facebookiin - kiitos kivojen ja fiksujen kavereideni. Sitä voi kirjoittaa juttuja ja sitten kaverit kommentoi. Se on vähän niinkuin silloin ennen (1980-luvulla) kun kirjoitettiin ja vastaanotettiin kirjeitä. Jopa saman pitäjän sisällä, valtion postilaitoksen tuella. Minä ainakin.

Sitä aikaa kun kirjeitä kierrätettiin ja luettiin julkisesti, en ole kokenut. Mutta olen moisesta kuullut, ja kuullostaapa vielä enemmän naamakirjameiningiltä. Kirjoitetulla tekstillä on ylläpidetty sosiaalisia suhteita jopa täällä pohjoisessa jo satoja vuosia.

Eli en ymmärrä ollenkaan marmattajia, kuten Vihreä Langan kolumnisti (14.1.2011) Markku T. Hyyppä, joka kirjoitti

Liittyessään sosiaaliseen mediaan ihminen pelkistyy nettisivuille ohjelmoiduiksi datasarjaksi, josta puuttuu inhimillinen herkkyys ja luottamus. Persoona muuttuu virtuaaliseksi. Ihmiskuva pinnallistuu, kieli surkastuu ja tosiystävyys korvautuu virtuaalikopiolla, vaikka netisssä ajatuksiaan ja tunnelmiaan viestivät luulevat solmivansa ystäväverkostoja.

Mieleen pulpahtaa tuosta syksyllä kulttuurihistorian kurssilla analysoimani artikkeli. (Ottaen huomioon kuinka monta kertaa jouduin lukemaan sen ennenkuin sain jotain tolkkua, ei ole ihme, että jäi mieleen.) Lainaan vastaukseni ensi kappaletta:

Friedrich Kittlerin artikkeli Gramophone, Film, Typewriter (1987) käsittelee yhdellä tasolla mediateknologian kehitystä. Kittlerin kronologian ensimmäisenä askeleena on kirjoitus, jolla voitiin tallentaa kerrottua, nähtyä ja kuultua, mutta säilyttää vain kirjoitettu teksti. Kaikki se, joka ei ollut esitettävissä symbolein, katosi. Kirjoittamisen ja siihen liittyvän lukemisen levitessä laajemman ihmisryhmän käyttöön kirjoitetusta tekstistä itsestään tuli elävää kuvaa ja ääntä ihmisten mielikuvituksessa. Puhe hiljennettiin ja luettiin hiljaa.

Niin, että oli se kamalaa, ettei kommunikaatio pysynyt suullisena. Elämä olisi paljon parempaa, kun ei harmistuisi kolumneista, jotka eivät parane edes ääneen lukemisesta.

Mutta jos haluaa olla huolissaan tulevaisuudesta, niin suosittelen Kittlerin artikkelin lukemista.

Hän visioi ratkaisun, jossa mikä tahansa ilmaisumuoto voidaan muuttaa toiseksi. Voidaan lopulta jopa luopua median käsitteestä sekä teknologian ja ihmisen välisestä rajapinnasta. Riippuvaisuudesta ihmisen aisteista. Saavutetaan historian loppu, siinä missä kirjoittaminen oli historian alku. Ollaan myös valmiita ydinpommin räjähdykseen.