Kähkönen ja Lappalainen eivät maininneet museoita historiatiedon lähteinä, mutta messuilta poimittussa lehdessä Museo 3/2010 Jan Löfström kirjoittaa
Kansalaisten historiakuvat rakentuvat suurimmaksi osaksi sen materiaalin varaan, jota historiakulttuuri tarjoaa. Käsitteenä historiakulttuuri viittaa laajaan kenttään erilaisia esityksiä ja käytäntöjä, joilla menneisyyttä yhteisöllisesti työstetään; ne ulottuvat TV-dokumenteista ja historiallisista sarjakuvista ja elokuvista kansallisiin muistopäiviin, kadunnimistöön, perhevalokuviin, suvun piirissä kulkeviin kertomuksiin - ja tietenkin museoihin. Historiakulttuurin kertomukset ja kommentaarit menneisyydestä luovat meille lapsuudesta alkaen historiaa koskevien käsitysten, mielikuvien ja uskomusten rihmaston, johon systemaattisesti opiskeltu koulun historiatieto tuo yleisrakennetta ja historian tietoteoriasta peräisin olevia aineksia.Löfström toteaa suomalaisten tutkimusten mukaan pitävän museoita toisinaan jopa luotettavampina kuin oppikirjoja ja ainakin yhtä luotettavina. Artikkelissa hän miettii, sitä miten kävijät saataisiin ymmärtämään, että museonäyttelykin on tulkinta, johon pitää suhtautua kriittisesti. Tehdyt valinnat ovat vallankäyttöä, joista käytyihin ulkomaisiin kiistoihin Löfström viittaa. Suomesta ei ole yhtään esimerkkiä?
Ulkomaalaisia esimerkkejä löytyi kirjamessuille lähtiessä kesken jääneestä Margaret Macmillanin kirjasta The uses and abuses of history. Sekä Kanadassa että Yhdysvalloissa veteraanit onnistuivat vaikuttamaan toisen maailmansodan pommitusten esittelyyn ja välillisesti vaihtamaan kahden ison museon johtajat.
Käydäänköhän Sotamuseon näyttelyssä vielä erillissotaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti