Samaa aihetta löytyi Tekniikka&Talous kirjamessupäivänä postiluukusta tulleessa (29.10.2010) numerossa, jossa Raili Leino raportoi Turussa lokakuun alussa ollutta keskustelutilaisuutta elämänkerroista. Siellä olivat Panu Rajala ja Martti Häikiö todenneet, että "suomalaiset ottavat kirjat, jopa romaanitkin liian totena. Elämäkertojakaan ei pitäisi uskoa sellaisenaan." "Ongelmallisempia ovat yhä yleisemmät, romaanin muotoon puetut eläkerrat. Hannu Mäkelä on matkinut Aleksis Kiven kieltä niin hyvin, että lukija voi erehtyä pitämään romaania totena."
Varsinaista toden ja fiktion sekoitusta ovat avainromaanit, joista oli juttu Hesarissa 27.10.2010. Jyrki Nummi totesi:
"Avainromaanin viehätys piilee fiktion maailman epärajaisuudessa - henkilöitä ja tapahtumia voi vapaasti muunnella, korostaa sävyjä ja väritystä, lisätä yksityskohtia ja poistaa kaikki sellainen, mikä ei palvele tarinaa. Oikeita nimiä käyttäen ei synny avainromaania, koska niillä on taipumus velvoittaa totuudessa pysymiseen."Siitä mitä oikeuksia on romaaneihin päätyvillä todellisilla henkilöillä ei ole kovin lohdullista sanomaa Pia Ingströmin esseessä HBL bokextrassa (27.10.2010). Ingströmiin oli ottanut yhteyttä Helena Sinervon Runoilijan talossa ilmestymisen jälkeen Eeva-Liisa Mannerin sukulainen, joka katsoi tekstin loukkaavaksi ja kysynyt "eikö tällaista voi estää". Ingström oli vastannut kieltävästi.
Toinen Ingströmin esimerkki oli myös mielenkiintoinen. Suvun piirissä kiertäneistä materiaaleista oli yksi toimittanut ja julkaissut kirjan. Ingströmin arvostelun ilmestyttyä häneen oli ottanut yhteyttä kaksi suvun jäsentä, jotka olivat tuohtuneita siitä, että yksi nyt rikastuisi suvun häpeällisellä menneisyydellä. Ingström oli lohduttaen todennut, ettei kirja ainakaan rikkautta toisi.
2 kommenttia:
Kyllä faktan ja fiktion sekoitus tuo kertomakirjallisuuteen lisä värejä ja mielenkiinnolla aina mietiskelen kyseisiä teoksia lukiessa, että missä kohdin totuuden raja kulkee.
Tykästyin Mirkka Lappalaisen tyyliin lukiessani "maailman painavin raha" kirja oli loistava juuri kansantajuisen kirjoitus tyylin takia ja saatteli näin lukijan lähemmäksi historian tapahtumia.
Kiitos kommentista. Itse luen aika paljon historiallista fiktiota ja ehkä ajattelen niitä kirjoja liiankin totuudellisina ja vedän herneen nenään kun huomaan poikkeamia tai "virheitä".
Minäkin tykkäsin Lappalaisen "Rahasta" kirjoitustyylin puolesta, mutta en kirjan aatelikeskeisyydestä. Falunin kaivosmuseossa yritin muuten viime kesänä saada plootureplikan ylös. Ei onnistunut.
Lähetä kommentti