torstai 29. huhtikuuta 2010

Juuriretkellä

Vanhempani olivat viime viikonloppuna käymässä Helsingissä ja autottomana manguin paluumatkaansa "ihan pientä kaarrosta", jolla pääsisin katsomaan sukututkimukseen liittyviä paikkoja. Mieleen ei tullut, ettei minulla ollut kotona kunnollisia karttoja alueista ja osa paikantamisistakin oli kesken. Mutta räpelsin kännykän Google mapsin ja GT-karttakirjan kanssa jonkinlaisen ohjelman, jolla lähdettiin kiertämään Kiikalaa, Pertteliä ja Saloa.

Tällä kertaa en antanut virheellisiä suunnistusneuvoja (kuten toissakesän Loimaan vierailulla), mutta olin unohtanut kylien paikantamisen hankaluuden. On nimittäin yksi asia merkitä nykykarttaan piste, jossa kylä on aikanaan sijainnut ja aivan toinen asia keksiä ajovauhdissa missä kohtaa se mahtaa olla. GPS olisi auttanut tai sitten olisi pitänyt mitata etäisyyksiä etukäteen risteyksistä.


Mutta onneksi kaksi kohdetta oli kirkkoja, jotka oli yksinkertaisia löytää. Ja neljästä kylästä kolme sattuivat olemaan jonkinlaisella liikennemerkillä varustettuja. Että tiesin ottavani peltomaisemasta kuvaa suunnilleen oikealla kohdalla. Kotiin päästyä maisemakuvia ei erottanut muuten kuin ottamisjärjestyksestä. Olisi ehkä vitsikästä kuvittaa sukukirja lähes-identtisillä-peltokuvilla, mutta ehkä keksin jotain vähän informatiivisempaa.

1 kommentti:

Juha kirjoitti...

Hyvä kikka, aina kun otat kuvan, pistä kännykän GPS-paikannuksella ao. koordinaatit talteen.

Kun sitten tulet kotiin, kuvat ovat järjestyksessä muistikortilla ja kännyssä ovat samoin järjestyksessä koordinaatit

ja sitten vain www.nls.fi / Kansalaisen karttapaikkaan!