lauantai 16. toukokuuta 2020

Matti Kemppaan muistoja

Keski-Suomessa 3.8.1887, osa jatkokirjoitusta Pieniä tietoja matkoilta. Ilmeisesti nimettömäksi jäävää muistitiedon kerääjää kiinnosti kuolemantuomiot.
Saman Keihärinkosken salolla eräässä torpassa kohtasin niin ikään toisen vanhus-vaarin havupölkyn ääressä, Matti Kemppaan, syntynyt v. 1798, siis vuotta vaille 90 vuoden vanha, Kivijärvellä lähellä nykyistä Kauvon sahaa. 
Ukko oli vielä kuin vanha Suomen honka, aivan kykenevän näköinen sekä terveyden että ymmärryksen ja muistin puolesta. Hänkin sanoi muistavansa paremmin "venäläisten tulon" kuin viimeisten aikain tapaukset. Ampumiset Humpin tienhaaran tappelusta (Humpin tienhaara on ehkä yli penikuorman matkan Karstulan kirkolta Pohjoseen päin) kuuluivat aivan selvästi hänen kotiinsa. Venäläisiä sotamiehiä kävi hänenkin kotonaan hakemassa hevosia kuormain kuljetukseen, mutta kun ei hevosta ollut eivät mitään tehneet. He lapset olivat penkin alla piilossa sen aikaa kuin sotamiehet olivat tuvassa ja kartanolla. Missä hevosia löysivät kotona, pieksivät talonväkeä siitä, kun eivät olleet kuulutuksen käskyllä tuoneet hemosiaan kuormaston kuljetukseen. Toisinaan rääkkäsivät ja pieksivät ihmisiä pakottaakseen heitä neuvomaan rahaa ja tavaroita. Syöttivät viljoja ja niittyjä sekä teurastivat eläimiä. — Ihmiset asustelivat metsissä sydänmailla kesäkauden, elätellen itseään petäjän kuorilla, suolaheinillä, vehkoilla, marjoilla, maidolla j. m. s. — Talonpojat kävivät muutamain suomalaisten sotamiesten kanssa ryöstämässä venäläisten kuormastoa Saarijärven kirkolla ja Humpilla. Saarijärven kirkolla saivat venäläiset erään ryöstäjöistä kiinni, sitoivat hänet Ilolan kankaalla mäntyyn ja ampuivat 12 kiväärillä läpi. — Niin kertoili ukko.
Lapsuutensa muiston ajoilla sanoi äijä kotonsa lähellä, Kivijärven Mannilan kartanota omistaneen erään sotaherran nimeltä Järneskjöld (?). Hänellä ei ollut puolisota, vaan emännöitsijä. Tuo emännöitsijä oli kerran puhunut herralle, että renki pyytää häntä lähtemään pois. Herra kiivastui siitä renkiin niin, että otti pyssyn, tähtäsi tuvan ovelta renkiä, mutta pyssy ei ottanut tulta. Tuosta kirosi ett'eikös tuohon suden ruokaan pyssykään pysty. Otti toisen pyssyn, pani siihen useampia luotia, meni uudestaan ja ampui rengin kuoliaaksi. Tuvassa sattui olemaan naapuritalon isäntä Eero Ahola. Hän hyppäsi uunille. Herra otti tärkeimpiä tavaroitaan, istui ratsunsa selkään ja lähti ajamaan karkuun. Eero Ahola oli mainio juoksija. Hän pysyttelihe herran kinterillä ja Häkkilän kylässä Saarijärveltä otatti kylän talonpojilla herran kiinni. Kiinni otettaissa oli hän kysynyt: "kuka sanan toi? kuka sanan toi?" "Eero Ahola, Eero Ahola", oli vastaus. Sitten siitä herra mestattiin Viitasaaren kirkon luona. "Jesu hjelp! Jesu hjelp!" oli hän huutanut mestattavaksi vietäessä. Hänen ruumistaan ei teilattu, vaan pantiin arkkuun ja se kiviseen hautauskammioon, jonka hän oli eläessään teettänyt. 
Mestaaja oli ollut Isostakyröstä ja kun hän mestauspölkkyä veisteli Jurvansalon Hovin kalliolla, kysyi joku häneltä: "mistä vieras on?" niin sai vastauksen: "minä olen kuolema Kyrööstä, jok'en tule yskällä enkä pistoksilla." Veistellessään oli ukko väliin käynyt mahalleen, koettelemaan kuinka nenän ja leuvan sija tuli sopivaksi pölkkyyn.
Matti Kemppaisen muiston ajalla oli myös mestattu ja teilattu talon isäntä Juhani Pasanen, Koliman kylästä Viitasaarella. Hän oli lyönyt puukon veljensä rintaan jouluaamuna kirkosta palatessa siitä vihasta, kun veli 7 vuotta sitä ennen oli myynyt hänen nimikkohevosensa.
Tuossa vanhain ukkoin jutelmat. 
Jälkimmäinen tapaus on ajalta ennen Matti Kemppaan syntymää, loppunäytös tapahtui Viitasaaren haudattujen listan mukaan 8.6.1792. Sukunimi oli melkein oikein, päähenkilö oli luutnantti Erik Johan Jegersköld. Juha Vuorela on jakanut Kotiseutu-lehdessä kerrotun version tapahtuneesta.

Kuva: Fyren 51/1903

perjantai 15. toukokuuta 2020

Onko Thomas Friman Taneli Äkäpää?

Thomas Frimanin perustamassa ja toimittamassa Pietarin lehdessä ilmestyi toisesta numerosta alkaen jatkokertomus Taneli Äkäpää, joka alaotsikkonsa mukaan on "oma kirjoittama elämäkerta"(*). Kansallisbiografiaan Frimanista kirjoitetussa artikkelissa annetaan ymmärtää, että kyseessä on Frimanin "pienimuotoinen omaelämäkerta". Näinkö?

Taneli Äkäpään isä on "Taneli Taavetinpoika Äkäpää, Pyhäjärveltä". Hän on pikkupoika tullessaan Pietariin. Oppipojasta kisälliksi edeten hänestä tulee kirjansitoja, joka toimii Pietarissa. Vaimonsa "Maria Wilmelmina Andreaksen tytär Kitunen" on mestarinaan olleen tytärpuoli.

I. K. Inhan valokuva Jaakkimasta
Museovirasto
CC BY 4.0
Jaakkimassa 4.7.1821 syntyneen Thomas Frimanin vanhemmat Gustaf Tuomaanpoika Friman (s. 1788) ja Helena Pietarintytär Majuri (s. 5.3.1803 Jaakkima) olivat molemmat talollisen lapsia Lahenpohjalta mennessään Jaakkimassa naimisiin 22.5.1820. Kansallisbiografian perusteella isä oli myöhemmin kauppias, mutta ei käy ilmi missä. Rippikirjassa Jaakkima 1826-1836 I s. 60 perhe muuttaa Pietariin eli ehkä siellä.

Ehkä jatkokertomuksessa on todella elämänkerrallista minämuodossa kirjoitettu alkupuoli ja vanhempien taustaa kuvaavan tarinan voi unohtaa. Ottaen huomioon, että Jaakkimassa syntyivät Thomasin pikkusisarukset Peter 9.6.1822 ja Walborg 16.5.1825, jotka molemmat kuolivat muutaman kuukauden ikäisinä, ainakin alun universaali kohtaus perustunee Thomas Frimanin muistoihin.
Kerran aamulla ämmäni [äidin äiti] nostaessaan minua kätkyestäni, sen sijaan että panna minua äitini viereen, kuin tavallisesti teki äitin vuoteella viruessa, sanoi: "Tano, sinulle Jumala taivaasta lahjoitti pienen veikon".
Mutta kun minä en päässytkään äitini viereen, jossa aina niin mielelläni oleskelin, niin siitäpäs vasta suutuin.
"Ämmä, ota pois vaava!" kiljasin minä.
Mistä lienen suuhuni saanut sanan vaava, sitä suinkaan en muista. Mutta sen vaan muistan, että olin aika äissäni vasta tulleelle veikolle. 
"Hiljaa, hiljaa", sanoi hätäisesti ämmäni, — "nyt sinä Tanoseni et ollenkaan ole viisas. Mutta minä vaan huusin: "ota pois vaava, ota pois vaava".
Mene tiedä mimmoisen rymäkän olisin nostanutkin, ellei äitini hymyhuulin, kyynelhera kalpeilla kasvoilla, mutta semmoisella hellällä katsannolla, joka nytkin kuvitteleikse silmissäni, olisi heikolla äänellä sanonut: "äiti, anna tänne lapsi!" Ja samassa minä pääsinkin seinän puolelta äitini viereen ja kaappasin häntä kaulasta kiinni ja suutelin hänen kalvakkaita poskia, jotka muulloin hänen terveenä ollessaan olivat minusta ruusun punaiset.
"Hiljaa, hiljaa ; ole nyt viisas!" sanoi varovasti ämmä, avaten äitini vieressä olevata vaate myttyä ja minä kurkistin tuota pientä taivaasta tullutta veikkoani katsomaan, mutta en nähnyt kuitenkaan muuta kuin pikkuisen tuikin punaista ihoa. 
"Veikko makaa ja äiti tahtoo myös maata : ole nyt viisas ja tule pois!" sanoi ämmä minulle ojentaen kätensä nostamaan minua pois vuoteelta ja nyt minä en vastarintaa tehnyttään.
"Kas nyt olet viisas", päätti ämmäni ja sana "viisas" niin eriskummaisesti soi minun korvissani, etten malttanut olla kysymättä ämmältä: "mikä se on viisas?" 
Ämmäni meni hämille ja ikäänkuin epäellen saneli: "se on, se on olla hyvä ja kuuliainen lapsi". Mutta äitini silmät menivät umpeen, vaan huuliltansa ei kadonnut hymy. [...]
Pian minä miellyin pikkuveikkooni, jota en mistään hinnasta olisi antanut pois. Vaan pikku Petu eli ainoastaan muutaman ajan ja kerran nukkui niin, ettei havahtunutkaan. Kun näin kaikki itkevän niin minäkin säännyin itkuun ja niin etten tahtonut heretä. Tuotiin pienoinen kaunis kirstu, Petu pantiin siihen ja vietiin pois, Petu meni sinne mistä tulikin, se on hän meni taivaasen; niin minä arvelin ja siitä olen vakuutettu, etten arveluissani erehtynyt. 
(*) 12.01.1874 Pietarin Lehti no 2, 19.01.1874 Pietarin Lehti no 3, 26.01.1874 Pietarin Lehti no 4, 02.02.1874 Pietarin Lehti no 5 , 09.02.1874 Pietarin Lehti no 6, 16.02.1874 Pietarin Lehti no 7, 23.02.1874 Pietarin Lehti no 8, 02.03.1874 Pietarin Lehti no 9, 09.03.1874 Pietarin Lehti no 10, 16.03.1874 Pietarin Lehti no 11, 23.03.1874 Pietarin Lehti no 12, 30.03.1874 Pietarin Lehti no 13, 06.04.1874 Pietarin Lehti no 14, 13.04.1874 Pietarin Lehti no 15

torstai 14. toukokuuta 2020

Turun akatemian ylioppilaat syksyllä 1761

Äskettäin taas kerran alkaneeseen lukukausimaksukeskusteluun sopivasti tuli sanomalehtiläpikäynnissäni vastaan vuoden 1762 Inrikes Tidningareissa tilastoja yliopistojen ja lukioiden oppilaista. Turussakin tartuttiin trendiin ja kerrottiin syyslukukauden 1761 tilanne (IT 4.11.1762).

Tuolloinen ikäjakauma varmasti eroaa nykyisestä, ainakin alle 20-vuotiaiden osuudessa. Mutta iäkkäitä oli opiskelemassa tuolloinkin, mikä yli 40-vuotiasta opiskelijaa lohduttaa.

Lukukausimaksukeskustelussa luonnollisesti otettiin esiin se, miten korkeakouluihin edelleen hakeudutaan enimmäkseen perheistä, joissa vanhemmat ja ehkä aikaisemmatkin sukupolvet ovat korkeakoulutettuja. Tämä ilmiö on näkyvissä jo vuonna 1761, mutta säätykierron kannattajaa miellyttää isohkot luvut porvarien ja talonpoikien riveillä.

Läsnäolevia näistä 538 opiskelijasta oli lukukautena vain 204. Jos joku ymmärtää näiden (?) jakautumisen ryhmiin Promoti / Stipendiarier / Hafwa Academisk Condition, niin tieto kommenttikenttään tervetullut. En myöskään ymmärrä viimeistä riviä, sillä miten ylioppilaat voidaan kattaa luokilla "läsnä lukukautena" ja "poissa viimeisen 2 vuoden aikana"? Kirjoitusvirheestä ei ole kyse, sillä Uppsalan ylioppilaat ryhmiteltiin samoin.

Yksityisopetus oli mahdollisuus vain vähemmistölle

Lääketiede ei alana houkutellut.

Suurin osa toi ruokansa mukanaan. Mihinkähän tällainen tilasto perustuu? Opiskelijat näyttivät lompakkonsa ilmoittautuessaan?

Lopun sekalaisissa luvuissa lisää tulkinnanvaraa, mutta 18 Venäjän kansalaista oli Turussa. Arvatenkin itärajan läheisyydestä.
(Kevälukukauden 1762 tiedot jaettiin IT:ssä 15.11.1762, luvut olivat samantapaisia.)

keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Mitä Ranskassa meistä tiedettiin?

Tanskalais-ranskalainen Conrad Malte-Brun sai vuonna 1810 valmiiksi useaosaisen teoksen Précis de géographie universelle ou Description de toutes les parties du mondeSen päivitetty versio on "täydellinen ja universaali maantieto" eli  Géographie complète et universelle nouvelle édition, continuée jusqu’à nos jours, d’après les documents scientifiques les plus récents. Les derniers voyages et les dernières découvertes, joka julkaistiin vuonna 1856. Se oli ainakin niin täydellinen, että Suomi oli mukana ja tietenkin täkäläinen kirjan käsiinsä saatuaan tarkisti mitä kotimaastamme kerrottiin. Kommentointia lukukokemuksesta riitti Finlands Allmänna Tidningin vuoden 1859 numeroihin 87, 88 sekä 89 ja aihe oli niin kiinnostava, että "syvällisesti sivistyneiden Ranskalaisten ja maailman mainion Parisin viisaitten tieto Suomenmaasta, sen kansasta ja asioista" käsiteltiin lyhennettynä suomeksi Mehiläisessä 9/1859. Edelleen lyhentäen, nyt otteita jälkimmäisestä. (Alkuperäiset voi lukea osasta 6 alkaen sivulta 431.)

... Karttaa seuraavassa selityksessäki saa Suomen mies oppia yhtä ja toista uutta, esim. varsinaisten Suomalaisten jakauntumisen seuraaviin lahkoihin: Qvaines, Ymes, Jemès tahi Haimes ja Kyriales, Eethes ja Lives. Nimen "Kyriales", joka vastaa Karjalaisia, päätetään ihan varmaan johtuvan kreikalaisesta sanasta "Kyrios", joka merkitsee "Herraa", "isäntää" j. m. Tästä siis näkyy Kyrialaisten (Karjalaisten) olevan "Herran eli kuninkaan alueisen kansan". Miksikähän heitä päättäisivät, jos saisivat kuulla sanain "Karjalainen" ja "Karja" sukulaisuuden?

... Näiden yleisten silmäysten perästä kerrotaan kaikella todella Suomen lääneistä. Viipurin lääniin kuuluu lähes koko entinen "Kyriala". Asukkaat elävät parhaasta päästä lohenpyynnistä, metsästyksestä ja hirrenhakkuusta. "Jananus" -purosta saadaan mainioita helmiä. Raskalkin (Ruskialan) marmori on tuhkaharmaata, viherjä- ja harmaasuonista. Viborg'ia (Viipuria) kutsuvat Suomalaiset nimellä "Somelinde" eli "Suomen-Lina".  - "Rotshersalmea" (Ruotsinsalmi ) jos piiritetään, on sinne ryntäessä mahdotointa voittaa kaikkia luonnon ja ihmisen tekemiä vastuksia.

Kuopion lääni. Hirviä on runsaasti näillä seuduin. Vuoret Kajaanan rajalla on 10 kuukautta vuodessa lumen peitossa. Kaikki kaupungit, niiden seassa Kuopio, ovat vielä lapsia. Merkillinen on Taipalin kylä Tibelitsin (Liperin) pitäjää, jonka asujamet kreikalaisen uskon kanssa ovat oppineet venäläisen keinollisuuden, vaan myöskin niiden kauppakujeet. Järvistä, joiden seassa mainitaan Poruvesi eli " keittolihajärvi ", sanotaan, että useiden välillä on vaan niin kaitoja luonnon tekemiä kannaksia, että tuskin ratsastaen niitä mahtuu kulkemaan .

Mikkelin tahi Kyminkartanon lääni on hyvä pellavaseutu. Kaupunkia on siinä Heinola, Lovisa Svartholman linnan kanssa, sekä vanha ja kolkko Porvo.

Uudenmaan ja Hämeen lääni (suom. Uhrinaa ja Haimemâ) on Suomen hedelmällisin tienoo . "Asukasten laiskuus vaikuttaa parempain viljelytapain laimiinlyömistä", ja "huikentelevaisuutensa tekee heidät uutten vaateparsien ja muun pöyhkeilemisen orjiksi ". (Tätä sanotaan Uusmaalaisista). Hankoniemellä oli ennen hirvittävä linna Gustafsvaern. Kaupungit Tavastehus eli Kroneberg (suom. Haeme-kaupunki) ja Helsingfors ovat rautatiellä yhdistetyt! Muuten sanotaan Helsingin olevan suojellun kahdella linnoituksella, nim.: Broberg (Sillanmäki kai Hämeen tullilla?) ja Ulrikaborg. Kaupungin ulkopuolella on yksi uudemman aikusen sotakeinon taitoteoksia, Ruotsin ikuinen kaipaus ja Venäjän etevin voiton merkki, Viapori. "Englantilaiset matkustajat, joita ei mantereella mikään ole ihmestyttänyt, eivät ole saattaneet olla kummastumatta sitä roomalaista jaloutta, joka näissä Ehrensvaerdin nerotöissä on ". "Linnan antauminen muutaman jääpatterin tähden muistuttaa muinaisen Kreikan runoilijan sanoja : "niin totta se on, että kansalaisten sydämet ovat ainoat totiset vallit ".

Turun ja Porin lääni. Abo (suom. Tourkou) on miellyttävin ja keinollisin kaupunki koko maassa. Sen yliopisto, " karkotettuna kovaan ilmanlaatuun ", oli kuitenki saavuttanut arvoisan maineen; sen oppilaista luetellaan kemista Gadolin, runoilija Franzén ja oppinut "piispa" Porthan. Turussa on silkki-, villa- ja tupakkavapriikia ja sokurimyllyjä. Abonlinna voipi kestää parin viikon piirityksen. Runsala voipi kauniine paikkoineen vetää vertoja kaikille kiinalaisille ja englantilaisille puutarhoille koko maailmassa. Björneborg s. o. karhujen kaupunki. Sastmolan helmisanta on mainioita; Ahvenanmaan maaviljelyä ja hyviä metsiä kiitetään; siellä on hirmuisen paljon susia .

Vaasan ja Oulun läänistä viedään paljolta ulkomaille rukiita, voita ja juustoa. Rautaa valmistetaan kosolta, niin myös tervaa. Näillä tienoilla asuu "rohkea merimiessuku". Talonpojat pyytävät paljon oravia siihen totutetuilla koirilla, joista yksi perinnön jaossa arvataan yhtä korkealle kuin lypsävä lehmä. Mitä pohjaisemmalla, sitä oivallisempia ovat lohet, sitä maukkaampia ja mehuisempia marjat. Oulun laivat käyvät - aina Sardiniassa (!) Oulussa ja Raahessa, joissa talvea kestää 9 kuukautta, vallitsevat mitä kauniimmat tavat, vierasvaraisin kohteleminen ja hilpeä halu huvituksiin. - Paltamossa nähdään "rauniot Hysin linnasta, joka on hakattu kalliohon ja jonka jättiläis-portaista paljon puhutaan eräässä runokuvaelmassa" (romanissa). Pohjanmaan asujamet ovat luonnostansa vapaita, kohteliaisia ja työtyriä . Tytöt, ennen naimistansa, valmistavat semmoiset joukot pito- ja liinavaatteita, että ulottuvat koko ijäksi . "Tästä nähdään , ett'ei täällä maassa vaateparsia muuteta!" Pohjalaiset, ollen mitä taitavimpia laivarakentajia, kulkivat ennenmuinoin pitkin keinoansa harjoittamassa.

... Nykyisillä Suomalaisilla on sekä hyviä että huonoja puolia. He ovat vakaisia, rohkeita, kestäviä, uutteria, ja joskus ykspäisiäki. Peräti rakastuneet kansalliseen nimeensä, kieleensä ja tapoihinsa, he eivät anna ensinkään arvoa sille sivistykselle, jota Ruotsalaiset kokivat heihin juurruttaa; he osoittivat kiittämättömyyttänsä 3:tta Kustavia kohtaan, joka heidän pettämättänsä olisi ottanut Pietarin kaupungin (!!) He ovat mielilaatunsa puolesta vähän Venäläisten kaltaisia.

... Suomalaiset ovat keskuudessansa vierasvaraisia, sääliviä ja rehellisiä, mutta etelä-rannikon asukkaat rupeevat tottumaan vilppiyteen ja omarakkauteen. Suomalaisia syytetään koston himosta, jota ne monet maalla tehdyt murhat todistavat; on havaittu tähän syyksi Suomalainen kansaviha Ruotsalaisia uutisasukkaita kohtaan.

tiistai 12. toukokuuta 2020

Rautajoen Selma-emännän elämästä

Keikyän Kiviniemen Uotilassa 23.3.1861 syntynyt tyttö sai nimen Selma Fransiska. Hän oli 5-vuotias isänsä kuollessa joulukuussa 1866. Äiti jäi emännöimään Uotilaa, jonne siis sijoittuu Selman tyttären myöhemmin kirjaama muisto nälkävuosista
Päivät päästään kulki loputon jono nälkäisiä ihmisiä ruokaa pyytäen. Jokaiselle annettiin keittoa ja leivänpala ja lähetettiin edelleen. Eräänä päivänä Selma-tyttönen seisoi keittiön portailla ja ojensi nälkäiselle kokonaisen leivän. Tästä hän sai selkäsaunan. Annokset täytyi säännöstellä, jotta antamista olisi riittänyt kaikille.
Isäpuoli tuli taloon vuonna 1869 ja pari vuotta myöhemmin uusperhe muutti Huittisten Takkulaan. Sieltä käsin Selma kävi kansakoulua ja sai yksityisopetusta ainakin ruotsin kielessä. Kaksi velipuoltaan lähetettiin oppikouluun.

Takkula toimi kestikievarina. Siellä yöpynyt Tyrvään Rautajoen isäntä piti näkemästään ja lähetti kotiin päästyään työmiehensä kosimakirjeen kanssa Huittisiin. 19-vuotias Selma vastasi myöntävästi 17 vuotta vanhemmalle miehelle, jolla oli aiemmasta avioliitostaan kaksi nuorta lasta, ja aloitti työnsä emäntänä.

Rautajoen isännän kuolema jätti Selman 28-vuotiaaksi leskeksi viiden pienen lapsen kanssa. Vasta kahdeksan vuotta myöhemmin hän solmi uuden avioliiton seitsemän vuotta itseään nuoremman miehen kanssa. Tässä avioliitossa syntyi seitsemän lasta.
Rautajoen vuonna 1910 laajennettu päärakennus
Vuonna 1903 Selma sai viestin, että 21-vuotias poikansa, joka oli opiskelemassa Davosissa eläinlääkäriksi, oli sairastunut keuhkotautiin ja oli kuolemaisillaan. "Hän lähti heti tiedon tultua Kalle-veljemme kanssa pikaisinta tietä Sveitsiin. Kun he saapuivat perille, Lauri oli juuri kuollut. Äidin suru oli lohduton." Tämä ei jäänyt viimeiseksi surun hetkeksi, sillä vuoden 1918 sodassa Selma menetti aviomiehensä ja Yrjö-poikansa. Pirjo Tuomisen romaanissa Tulen väri punainen Selma on tämän jälkeen armoton:
”Rautajoessa palvelleen Suoma Koskisen syyllisyys tuli pian puntaroitavaksi, sillä esiin nousi vahvoja todisteita Suoman osuudesta Rautajoen miesten kavaltamiseen ja murhaan yllyttämiseen. Suoman äiti tuli Rautajoelle ja rukoili polvillaan armoa tyttärelleen.
Selma ei järkkynyt.
’Minun mieheni ja poikani murhattiin ilman minkäänlaista oikeudenkäyntiä. Nyt saa sentään oikeus päättää, onko Suoma syyllinen vai ei.’
Kahdeksan vuotta sodan jälkeen kirjoitettiin Kotilieden lukijoille:
Pistäydypä Rautajokeen, kun Satakuntaa satut kulkemaan! Herttaisen vastaanoton sinulle takaan. Kauniin talon ystävälliset asukkaat, Selma-äiti lapsineen auliisti sinulle näyttävät kotinsa puutarhoineen, navettoineen y. m. nähtävyyksineen ja nuoren tyttären tarjoama kahvi virkistää kulkijan mieltä. Jos olet kukkien ystävä, näytetään sinulle Selma-äidin kauniit kukkaset, jos harrastat erikoisesti käsitöitä, ruoanlaittoa, puutarhanhoitoa t. m. s., löydät talon emännästä ymmärtäväisen asianharrastajan. Eikä sinun tarvitse ajatella, mistä keskustella, asiat sujuvat itsestään kuten aina silloin, kun joutuu tekemisiin paljon kokeneen, elämää ymmärtävän ihmisen kanssa. [...] Hän on osannut sen mitä ei moni osaa: ettei saa tuijottaa itseään sairaaksi menneisyyteen eikä pelätä tulevia onnettomuuksia, vaan on elettävä nykyinen hetki oikein. Samalla kun hän on ollut mitä parahin äiti lapsilleen, on hän ollut sydämellinen ja avulias emäntä palvelusväelleen ja alustalaisilleen. Yleisempiäkin asioita harrastaessaan on hän kuulunut m. m. Tyrvään kunnan valtuustoon, kansakoulun ja Tyrvään yhteiskoulun johtokuntiin, puhumattakaan paikkakunnan monista sivistysriennoista, joita hän aina on tukenut, missä on voinut.
Rautajoen emäntä kuoli 74-vuotiaana vuonna 1935.

Lähteet:

  • Helmi Airila: Selma Vitikkala, Rautajoen emäntä Tyrväällä. Kotiliesi 2/1926
  • Anneli Lehtimäki: Rautajoen naiset. Orpana 1/1990 (pdf)
  • Lea Toivola: Pirjo Tuominen: Veren väri punainen
  • Huittinen rippikirja 1861-67 s. 782, Huittinen 1868-77 s. 155 (Keikyä), 796

maanantai 11. toukokuuta 2020

Helsingin historiaselvityksiä verkossa


Jossain sosiaalisen median nurkassa tuli vastaan Bulevardi. Ympäristöhistoriallinen selvitys ja kehittämissuositukset. Kaupunkiympäristön julkaisuja 2019:10 (pdf). Tästä palasi mieleen viime vuotinen frustraatio
Kaupunkitiedosta ei tullut koskaan mitään vastausta, kirjastosta totesivat
No, sentään Kaupunkiympäristön julkaisuilla on verkkosivu. Siellä on m.m.
  • Rastilan kartano. Ympäristöhistoriallinen selvitys ja kehittämistavoitteet. Kaupunkiympäristön julkaisuja 2020:2 (pdf)
  • Munkkiniemen puistotien ympäristöhistoriaselvitys. Kaupunkiympäristön julkaisuja 2019:14 (pdf)
  • Kulosaaren kartano. Ympäristöhistoriallinen selvitys ja kehittämisperiaatteet. Kaupunkiympäristön julkaisuja 2019:31 (pdf)
  • Kumtähdenkenttä – Puistohistoriallinen selvitys. Kaupunkiympäristön julkaisuja 2017:15 (pdf)
Sivun alareunassa olevan linkin kautta aukesi vanhempi Kaupunkisuunnitteluviraston pääjulkaisusarja, jossa on

  • Meilahden huvila-alue – Ympäristöhistoriallinen selvitys. Kaupunkisuunnitteluviraston julkaisuja 2014:1 (pdf)
  • Kallahdenniemi, osa 2 - Rakennusperinnön arvot. Kaupunkisuunnitteluviraston julkaisuja 2005:8  (pdf
  • Kallahdenniemi, osa 1 - Maisema- ja kulttuurihistoriallinen selvitys ja virkistysalueiden yleissuunnitelma. Kaupunkisuunnitteluviraston julkaisuja 2005:7  (pdf)

Ja Asemakaavaosaston selvityksiä

  • Malmin lentokentän ympäristön nimistöhistoriallinen selvitys. Asemakaavaosaston selvityksiä 2016:3 (pdf)
  • Kauppatorin kaupunkirakennehistoriaselvitys. Asemakaavaosaston selvityksiä 2016:1 (pdf)
  • Linnunlaulun ympäristöhistoriallinen selvitys. Asemakaavaosaston selvityksiä 2015:5 (pdf)
  • Eläintarhan alueen ympäristöhistoriallinen selvitys. Asemakaavaosaston selvityksiä 2013:2 (pdf)
  • Vartiosaaren kulttuuriympäristöselvitys - Inventointikortisto. Asemakaavaosaston selvityksiä 2013:1 (pdf)
  • Lauttasaaren kartanon puistohistoriaselvitys. Asemakaavaosaston selvityksiä 2012:5 (pdf)
  • Marian sairaalan ympäristöhistoriallinen selvitys. Asemakaavaosaston selvityksiä 2012:3 (pdf)
  • Pohjois-Haagan rakennettu kulttuuriympäristö – Arvot ja ominaispiirteet. Asemakaavaosaston selvityksiä 2012:2 (pdf)

Löysinkö Lauttasaaren kartanon selvityksen kirjoittaessani kyseisestä rakennuksesta? En, silloin olen löytänyt jostain dokumentin "Freese, Simo: Lauttasaaren kartano, Rakennushistoriaselvitys, 31.10.2011, Helsingin kaupungin tilakeskus".

Linkkien läpikäyntiin palaten, Yleissuunnitteluosaston selvityksiä on

  • Ensimmäisen maailmansodan linnoitusvyöhyke; Liite 1: Kohdekuvaukset. Yleissuunnitteluosaston selvityksiä 2014:33 (pdf)
  • Ensimmäisen maailmansodan linnoitusvyöhyke. Yleissuunnitteluosaston selvityksiä 2014:32 (pdf)

Kaupunkisuunnitteluviraston sarjoihin kuulumattomia julkaisuja ja vanhempien sarjojen julkaisut sisältää Helsingin merelliset huvilapuutarhat (2015, pdf) ja Meilahden huvila-alue (1977, pdf). Rakennusviraston esitteet ja raportit puolestaan Sibeliuksen ja Topeliuksen puistojen historiaselvitys ja suunnitelma (pdf). Rakennusviraston julkaisusarjassa on
  • Tove Janssonin puisto–puistohistoriallinen selvitys ja kehittämisperiaatteet. Arkkitehtuuriosasto 2016:4 (pdf)
  • Erottaja – ympäristöhistoriallinen selvitys ja johtopäätökset jatkotoimia varten. Arkkitehtuuriosasto 2016:12 (pdf)
  • Hakasalmen ja Hesperian puistot - puistohistoriallinen selvitys. Katu- ja puisto-osasto 2010:10 (pdf)
  • Kulosaaren Kluuvin puistoalueet–puistohistoriallinen selvitys. Katu- ja puisto-osasto 2010:15 (pdf)
  • Puotilan kartanon historiallinen selvitys. Katu- ja puisto-osasto 2007:15 (pdf)
Huomaatteko kuinka hulvattoman hauskaa näitä on etsiä? Eikö olisikin perin tylsää, jos Helsingin kaupungilla olisi asiasanoitettu julkaisuarkisto? Jonne vietäisiin myös ne muut selvitykset kuten vuosi sitten kaipaamani "Eläintarhanlahti ja Kaisaniemenlahti" ja ilmeisesti myös bittiavaruuteen hävinnyt Lauttasaaren kartanon rakennushistorian selvitys. 

Aivan erillään edellä olleesta on myös ainoa löytämäni linkitys Helsingin kaupungin kiinteistöviraston julkaisemaan Jouni Yrjänän kirjoittamaan esitykseen Maata näkyvissä. Helsingin maanhankinnan viisi vuosisataa (pdf). Ja tietenkin julkaisuja tehdään muuhunkin muotoon kuin pdf:ksi, esimerkiksi verkkosivu Kalastajakylästä kaupunginosaksi – Kruunuvuorenrannan vaiheita 1500-luvulta tähän päivään tai sivusto Helsingin uimarantahistoria.

P. S. Ei liity kaupungin julkaisuihin, mutta linkki on vanhentunut varastossa jo pari vuotta:
Tarinoita satavuotiaasta Kalastajatorpasta Helsinkiläisen tapahtuma-, kulttuuri- ja elämyskeitaan kehitys kesäkahvilasta maailmanluokan kokoushotelliksi. Toimittaneet V. A. Heikkinen, Matti Itkonen ja Sam Inkinen (pdf). Ja linkittämättä on myös jäänyt Miika Norpan väitöskirja Helsingin kantakaupungin kehittyminen 1550–2018 : historialliset kaupunkiroolit, kaupunkisuunnittelu ja arkkitehtuuri. Sekä Elina Hämäläisen gradu Arjen tuolle puolen : Kruunuvuoren hylätty huvila-alue Helsingin Laajasalossa.

sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Satunnaisia 1700-luvun leikkeitä

Postitidningarin vuosikerroissa ollaan tässä sarjassa jo vuoden 1750 paikkeilla, jolloin Ruotsin Pohjois-Amerikan siirtokunnan virallinen olemassaolo oli ollut pitkään mennyttä. Mutta siellä oli edelleen ruotsalainen seurakunta, josta raportoitiin m.m. ruotsin kielen säilymisestä "Det Swänska Språket skal wäl hos många, och i synnerhet hos ungdomen förfallit, dock at de mästa af wårt folck ännu tala tämmeligen wäl, och skola förutan Engelsmän också finnas Negrer, som af umgänge med de Swänska och Gudstientiens biwistande lärdt sig tala samma språk... "

Ilokseni huomasin, että nokkosten käyttöön oli kannustettu. Mutta valitettavasti ei kovin totuudenmukaisin perusteluin.

Seurakunta, jossa laskettiin kivikirkon perustuskivi kesällä 1753 on... 
Piikkiö.

Kuninkaallisen tiedeakatemian prioriteetteja perustushetkellä elokuussa 1753. Ekasta osaisin sanoa jotain.


Jostain syystä kadonneesta/varastetusta omaisuudesta ilmoitettaessa omistaja on aina "rehellinen" tai "kunniallinen". Kuten myöhemmistäkin, näistä saisi koottua tietoa niin tavoista kuin materiastakin, joita tässä leikkeessä edustaa hautajaiskulkue ja silkkilompakko.
Materiaa oli tietenkin myös myynti-ilmoituksissa, joiden sekavat yhdistelmät titteleitä ja tavaroita saivat minut yhdessä välissä toteamaan (piloillani!) "Olisi pitänyt valita tutkimuskysymys vasta aineistoon tutustumisen jälkeen. Lompakkojen ja setelien säilytys/häviämispaikkojen lisäksi on alkanut kiinnostaa Tukholman sekatavarakauppa." Tosin taitaa olla niin, että ilmoittaa kannatti nimenomaan siitä tavarasta, jota ei yleensä myynyt?

Ei kenelläkään ainakaan jatkuvasti ollut 150 tuhatta tiiltä myytävänä. (Alkuperäinen ostaja tehnyt oharit?)

Alusvaatemainos ja sen tuotteiden brändäys yllätti sitten ihan toisella tasolla.