perjantai 3. elokuuta 2018

Mitä voi sanoa Königsbergin Masekoweista?

Otsikon ja jutun Königsberg on Königsberg in der Neumark eli nykyinen Chojna Puolassa.
Punainen merkki kaupungin kohdalla ja kartan yläreunan keskellä Rügen.
Päästyäni SSH-käsiksessä kohtaan, jossa piti esitellä Joachim Hohenthalin (1657-1695) vanhemmat, tarkoituksenani oli yksinkertaisesti itseplagioda vuonna 2007 tekemääni kirjaa Oksa Hohenthalien sukupuussa. Mutta 11 vuodessa lähdeviitemerkintäni ovat kehittyneet (tai ainakin muuttuneet), joten eihän se niin suoraviivaista ollutkaan.

Ihmeekseni tuolloin löytämäni verkkosivut tai ainakin niiden sisältö oli edelleen löydettävissä verkosta. Kirkonkirjoista tehdystä nimilistasta olin aikanaan poiminut Königsbergin varhaisimman Masekow-esiintymän, mutta olisiko verkossa nyt jotain enemmän?

Oikean Königsbergin kuvassa näyttäisi olevan vain yksi kirkko. (Lähde)
Samalla sivustolla kerrotaan Königsbergin yhden (ja ainoan?) seurakunnan kirkonkirjojen tulleen mikrofilmatuiksi MAP-kirkon toimesta. Digikuvien toivossa menin Familysearch.orgiin ja tein ekaa kertaa elämässäni siellä haun aloittaen katalogista, jossa väitettiin olevan varhaisilta ajoilta kolme erillistä kirkonkirjaa kolmella eri mikrofilmillä. Digikuvia näistä ei ole avoimessa verkossa, mutta hakemisto kylläkin.

Pyhän Marian kirkko kärsi 30-vuotisessa sodassa ja vielä pahemmin toisessa maailmansodassa
Kirjakohtaiset haut tuottivat niin päällekkäisiä tuloksia, että digikuvia jäin totisesti kaipaamaan. Mutta täytyy mennä sillä mitä on, joten keräsin kaikki Masekowilta näyttävät isät ja äidit kastelistoista. Järjestin nämä aviopareittain kronologisesti.

Käytettävissä olevan tiedon varassa sukulaisuussuhteista ei voi vetää johtopäätöksiä, joten tulinko hullua hurskaammaksi? Kyllä, vähän. Kasteita löytyi käytännöllisesti katsoen heti kirjausten alusta. Lisääntymisiässä 1580-luvulla oli kaupungissa ainakin 5 Masekowia, joista kaksi miehiä, joten myöhempiä sukupolvia ei ole turvallista olettaa sisaruksiksi tai edes serkuiksi.

Königsbergin torneja ja raatihuone
Vuonna 1649 avioitunut ja vielä vuonna 1661 synnyttänyt esiäitini Margareta Masekow voi olla 14.10.1616 kastettu Jacob Masekowin ja Margareta Blochin tytär tai 22.10.1623 kastettu Johan Masekowin ja Margaretha Goebbelsin tytär tai joku, jonka kastetieto ei ole säilynyt. Kun hakemistoon ei ole poimittu hautauksia on arvailu tosi heikolla pohjalla.

En mielelläni liittäisi sukupuuhuni natsi-Saksaan assosioituvaa nimeä Goebbels. Mutta olisin kyllä halunnut sukuyhteyden nimettömään Masekow-suutariin, jonka Hans-poika (myös suutari) muutti Königsbergistä 1670 Danzigiin (Gdansk), jossa hän kuoli vuonna 1699. Danzigissa 26.11.1689 syntynyt poikansa Johann Jacob käytti sukunimestä muotoa Mascov. Hänestä on Leipzigin kaupunginmuseossa kaksi öljymaalausta ja kuparipiirros, joiden digikuvien käyttöoikeuksista ei saa selkoa. Elämäkertatietojaan on verkossa useilla sivustoilla, joista Deutsche Biographie kuullostaa hienoimmalta ja aloittaa olennaisella sanalla Geschichtschreiber eli historiankirjoittaja! Sivusto tuntee myös pikkuveljensä Gottfridin.

Kaikki Masekowit eivät siis olleet suutareita tai jääneet Königsbergiin. Verkkohaut osuivat myös veljeksiä sukupolvea tai kahta vanhempaan vuonna 1630 syntyneeseen Thomasiin, josta tuli pappi ja jonka Königsbergissä 6.3.1673 syntynyt poika Christian tuli niin oppineeksi, että muokkasi sukunimensä latinalaiseen asuun Masecovius. Molemmat löytyvät vuonna 1751 painetusta kirjasta Allgemeines Gelehrten-Lexicon: Darinne die Gelehrten aller Stände sowohl männ- als weiblichen Geschlechts, welche vom Anfange der Welt bis auf ietzige Zeit gelebt, und sich der gelehrten Welt bekannt gemacht, Nach ihrer Geburt, Leben, merckwürdigen Geschichten, Absterben und Schrifften aus den glaubwürdigsten Scribenten in alphabetischer Ordnung beschrieben werden.

Kollaasien kuvat tarjosi Europeanassa haulla Chojna Architekturmuseum der Technischen Universität Berlin in der Universitätsbibliothek lisenssillä CC BY-NC-SA. Todellisuudessa vain osa kuvista oli tiukan tekijänoikeustulkintansa mukaan ladattavissa, muta käytin n.s. omaa harkintaa.

Ei kommentteja: