Satunnainen sitaatti historiatietoisuudesta

Lappeenranta 1898. Henry Pauw van Wieldrecht, Rijksmuseum

Kirsi Vainio-Korhonen kolumnissaan Mitä koulun historia on? Turun Sanomissa:

Itse kirjoitin joulukuun kolumnissani suomalaisten naisten historiallisesta huivinkäytöstä ja olin todella ällistynyt siitä, miten monelle asia oli uutinen. Osa lukijoista jopa loukkaantui, kun totesin, että vielä sata vuotta sitten suomalaisilla kansannaisilla oli ulkosalla huivit päässä niin pyhänä kuin arkenakin. Epäiltiin, että kolumnisti on kotoisin Pohjanmaan körttiseuduilta kun moista väittää.

Helsinki 1898. Henry Pauw van Wieldrecht, Rijksmuseum

Täydennysosia

1) Setviessäni englannin itseopiskeluun kannustanutta tyrvääläistä jäi epäselväksi missä välissä Oskari Söderholm (myöh Vettenranta) ehti Amerikassa käymään. Vastaus osui silmiini Uudessa Suomettaressa 5.9.1893: "Ameriikkaan matkusti Tyrvään kansakoulun opetaja Söderholm viime kuussa, Hänellä lienee aikomus jäädä sinne, jos saa sopivan paikan; muussa tapauksessa hän palannee takaisin."

2) 1600-luvun kortinpeluuseen olisi tuomiokirjaviitteitä löytynyt Tuokon lisäksi Kotivuoren ylioppilasmatrikkelista. Tosin työläästi, sillä 'kort' ja 'kårt' esiintyvät myös lyhyen merkityksessä. Jaksoin kaivaa esiin Samuel Walliuksen, joka "warit medh flere andre i kammaren, där drukit och spelat kårt " (1686) ja Henrik Neostadiuksen, joka "spellt kort i wakstugun" (1646).

3) Sotasammon julkistuksesta ei syntynyt odottamaani kuhinaa. Sen videoinnit on sittemmin julkaistu Kansallisarkiston YouTube-kanavalla. (Jonka hallinnoijat eivät edelleenkään ole oppineet/viitsineet tehdä soittolistoja yksittäisen tilaisuuden videoista. Oikeesti, ei oo vaikeeta.)

4) Hyvinkäällä vierailusta on jo pari vuotta. Uudelle retkelle olisi taustamateriaalia listassa Hyvinkään julkisista teoksista ja muistolaatoista. Sen ohella mainostettiin julkisia teoksia esittelevää mobiiliopasta, johon tutustuminen olisi täydennystä viime kevään sarjalle (Hommat ja työt, Virtuaalisesti Seinäjoella, Virtuaalisesti Mäntässä ja lelumuseossa, Alvar Aaltoa virtuaalisessa maastossa ja sarjakuvana, ja Virtuaalisesti Frithjof Tikanojan mukana).

5) Olen kai joskus kirjoittanut siitä "miten ennen oli aina paremmin"? Ellen, niin lukekaa Töölöntorin reunalta blogiteksti, jossa on lainattu Gottlundin kirjoittamaa/keräämää laulunsanoitusta Nyt ja ennen eli Vertaus Vanhasta ja Nykyisestä Elämän-laitasta.

6) Tyttökuningatarta raportoidessani olisin voinut linkittää Jonna Vainion AMK-työn Avustajien roolitus kotimaisissa fiktiotuotannoissa : miten postimiehestä tuli 1600-luvun ruotsalainen sotilas?

7) Ruotsalaisten radio-ohjelmien yhteydessä mainitsemieni naisten työtä jäljittävien hankkeiden rinnalle olisi vielä sopinut Virginia Pennyn kirja The Employments of Women. A Cyclopaedia of Woman's Work (1863). Yli 500 artikkelia töistä, joita naiset ovat tehneet tai voisivat tehdä.

8) Kuvituslistalla ei ollut mitään merkittynä sanalla täydennys, mutta koska hain 'täy' osuin sanoihin "TÄYSIN OUTO", joilla olin kuvannut lautturi Charonin muotoon tehtyä karttaa Itämerestä. Tekijä Olof Rudbeck, vuosi 1701. Antiikin mytologiaa osaava ja kartan pointin ymmärtävä saa mielellään kertoa kommenteissa tulkintansa.

Suomen ja Ruotsin eroista

Myönnän, että minulla on lähes olematon tietämys Ahvenanmaan itsemääräämisoikeuden rajoista, mutta kun sieltä kuitenkin on kansanedustaja valtakunnan eduskunnassa niin kai jotkut Suomen lait siellä on voimassa? Tuli mieleen ihmetellä kun ArkivDigitalin blogissa mainostettiin tämän ruotsalaisen kaupallisen palvelun tarjoavan asiakkailleen henkikirjoja Ahvenanmaalta VUOTEEN 1933! Muusta Suomesta näitä kun on tarjolla nyt vuoteen 1915. Ja kaikesta tuoreemmasta saa täyttää anomuslapun.

Tämä tuli mieleen tuoreimmasta ArkivDigital-uutisesta, jonka mukaan Riksarkivet on muuttanut aiempaa päätöstään, jolla ArkivDigitalin kirkonkirjakuvaukset loppuivat vuoteen 1935. Nyt alkavat käyttää 70 vuoden salaussääntöä ja kuvata voi tänä vuonna vuoteen 1945 asti.

Vaikka Suomi on niin kovin ruotsalainen (hah!) niin näin näitä eroja vaan löytyy. Ilmeisesti siellä kirkonkirjat ovat kauttaaltaan paikallisen arkistolaitoksen hallinnassa kun meillä taas seurakuntien päätösvallan alaisia.

Tekijänoikeuteen Ruotsissa puolestaan on tiukempi linjaus. Digitoitujen sanomalehtien verkkonäytön rajaa ei sentään ole asetettu vuoteen 1875, kuten jossain vaiheessa ehdotettiin. Mutta siinä missä Kansalliskirjastomme jumiutui mystisisin (sopimuksellisin) perustein vuoteen 1911, Kungliga Biblioteketin uudessa sanomalehtiympäristössä viimeinen vapaasti näytetty vuosi on 1899. Tuoreemmat voi käydä lukemassa Tukholmassa.

Kyseinen betaversioksi merkitty käyttöliittymä on muuten käytettävyydeltään kamalin kaikista kokeilemistani sanomalehtipalveluista. Hakutulosten esittäminen Pinterest-malliin on tehotonta ruudun käyttöä ja tekstin eteensaanti vaatii (ellen ole toiminut epäoptimaalisesti) useita klikkauksia ja sitten se leviää kokoruudulle niin, että nopeiden näyttökaappausten tekeminen on (omalla koneellani ainakin) mahdotonta. Mitähän 'suo siellä, vetelä täällä' on ruotsiksi?

Kuva suosta tietenkin Ruotsista. Sillä RAÄ ja Flickr Commons. Valokuvaaja Mårten Sjöbeck, 1945.

Lukukokemuksia

Ensinnäkin totean rikkovani tekijänoikeutta julkaisemalla valokuvani Tampereen Hämeenpuistossa sijaitsevasta Heikki Varjan patsaasta Uutinen. Se sopii aiheeseen niin hyvin, että en voi vastustaa kiusausta.

Luin nimittäin sanomalehdestä (Suometar 28.10.1865) kuvauksen Miten sanomia maalla luetaan ja mitä ne maksavat. Josta tuli mieleeni hanke Suomalaisten lukukokemusten tietokanta, jossa "kerätään lukukokemuksia ja lukutapahtumia erilaisista historiallisista lähteistä alkaen varhaisimmista säilyneistä lukukokemustiedoista aina 2000-luvulle asti". Keruuta ollaan tämän vuoden alussa käynnistämässä, joten tässä oiva mahdollisuus testata lomaketta.

Ennen sen avaamista luin projektikuvauksen, jossa tarkennettiin, että

Hankkeessa kerätään tietoja suomalaisten lukukokemuksista ja -tapahtumista kaikilta ajoilta. Lukukokemukset ja -tapahtumat voivat kohdentua niin painettuun, painamattomaan kuin myös digitaaliseen aineistoon. Niiden tulee olla todellisia lukukokemuksia- ja tapahtumia, ei esimerkiksi kaunokirjallisuuteen sisältyviä kuvauksia lukemisesta.

Suomettaren teksti ei ole kaunokirjallinen. Jos ei pidetä todellisena niin joku siivonnee aikanaan pois.

Miten sanomia maalla luetaan ja mitä ne maksavat. [...] 

"Lord Palmerston on kuollut!" - "Oh hoh!" - Kaikki lakkaavat lukemasta; toiset tahtovat tietää mikä mies se oikeen oli, tuo Lordi, toiset jotka tietävät sen, juttelevat nyt kilvan. "K:n kappelissa on pastori N. kuollut." Taasen loppuu tuokioksi lukeminen. - "Hakeekohan meidän pastori sinne?" - "Ei hän pääse vaaliin jos hakisikin". - "Helsingissä on murha tapahtunut". - "Kuka? milloin? mikä" - "Työmies vaan". - "Kuulkaa! herra Lindberg tulee kohta kaupunkiin antamaan soitannot". - "Se Suomen suurin viuluniekka? Mamma! minun pitää pääsemän sinne, ennätänhän minä siksi laittaa uuden hameen?" 

Näin luetaan maalla sanomat. - Kaikki ovat tyytyväiset, ainahan on jotakin uutta saatu kuulla, vaikka nämä uutiset ovat kahdenkin viikon vanhat. Uutisia ne ovat kumminkin.

Lomakkeen yläosa oli melko suoraviivainen. Alapuoliskossa piti poimia tekstistä kuvailevia tietoja, jotka mahdollistavat myöhemmät haut. Lopussa lähetysnappi, joka tuotti ruudulle tekstin "Voit jatkaa lomakkeen täyttämistä osoitteessa..." Tallentuiko, vai jäikö minulta jotain olennaista täyttämättä?

Varjan veistokseen palaten. Etsin sen tiedot Tampereen julkisten veistosten ja monumenttien sivustolta. Siellä kerrottiin, että kuvanveistäjä Heikki Varja oli todennut "Nuo ihmiset ovat puhdasta mielikuvitusta, mutta lukutilanteesta on omakohtaisia muistoja: isä luki ja muut kurkkivat."

551 porilaista merimiehen vaimoa

Tänään puolustaa Jyväskylän yliopistossa Pirita Frigren väitöskirjaansa Kotisatamassa. Merimiesten vaimot, naisten toimijuus ja perheiden toimeentuloehdot 1800-luvun suomalaisessa rannikkokaupungissa. Otsikon "suomalainen rannikkokaupunki" on Pori, joka kaipasi anonymisointia?

Frigren ei ole anonymisoinut kohteitaan eli moninaisista lähteistä kerättyjä 551 merimiehen vaimoa. Historiantutkimukselle poikkeuksellisesti hän kuitenkin erikseen miettii tutkimuksensa eettisyyttä. Henkilöhistoriaa tutkiville tai harrastaville hyvää luettavaa.

Ja hyvää luettavaa kirjassa on selauksen perusteella moneen muuhunkin tarpeeseen. Tietenkin 1800-luvun merimiesperheitä miettiville, mutta esimerkiksi Frigrenin selvittämät elatus- ja asumiskuviot antavat aineksia ymmärtää muidenkin kaupunkilaisten elämää. Avioliiton solmimisen motiiveissa liikutaan myös maaseudulla.

Minulle läheisiä teemoja väitöskirjassa vilahti monta. On huomioita väestökirjanpidon suhteesta todellisuuteen, mietintää avioliittojen purkamisesta (kaikissa tapauksissa ei ilmoitusta virallisissa lehdisssä) ja rikollisuutta.

Ja onhan minulla myös väitöskirjan aikarajaukseen sopiva porilainen merimiehen vaimo esiäideissäni. Frigren lupaa, että keräämänsä tietokanta 551 merimiehen vaimosta "tullaan myöhemmin säilyttämään ja saattamaan vapaasti saataville Jyväskylän yliopiston JYX-julkaisuarkistoon (open access)". Palannen aiheeseen tuolloin.

Kuva kirjasta The fairy tales of the Brothers Grimm via Internet Archive ja Flickr Commons.

Saamelaisten keskiaika ja Vaasa-suvun kuninkaat

Jatkoin tänään viime viikolla aloittamiani työväenopiston luentosarjojen kuunteluja.

Edelleen tuntui vaikealta saada otetta saamelaisista, joita Muurimäki käsitteli nyt viikinki- ja keskiajan arkeologisten löytöjen kautta. Kuulin ensimmäistä kertaa louhikkohaudoista, joihin tehtiin ruumishautauksia, erityisesti 900-luvulta eteenpäin Pohjois-Norjan rannikolla ja muutamissa muissa Norjan osissa. Uutta oli myös Norjasta ja Suomesta tunnetut hopeakätköt, joissa on kaikissa samantapainen esineistö ja joiden uskotaan olevan rajamerkkejä. Eksoottista oli erityisesti se, että samaan muottiin osuu Halikon hopea-aarre.

Kovasti tuntui olevan ajallisia ja alueellisia aukkoja löydöissä. Montako erilaista saamenkieltä käyttävää kulttuuria, milloin ja millä alueella jäi mietityttämään.

Seppo Aalto vieritti Ruotsin hallitsija- ja osin hallintohistorian 1400-luvun alusta Kuningatar Kristiinaan. Kaiken olisi tietenkin pitänyt olla tuttua jo koulukirjoista tms. mutta aukkoja ja epäjärjestystä muististani löytyi useammasta kohdasta. Onneksi sitä vähemmän mitä pidemmälle ajassa päästiin.

Aalto promosi nyt ja edellisellä kerralla Severin Falkmanin maalausta Karl Knutson Bonde på väg från Viborgs slott till kungavalet i Stockholm 1448 ( 1886). Näköjään Ateneumin kokoelmissa eli laadukasta digikuvaa ei ole käytettävissä. Luulisin, että olisin joskus nähnyt alkuperäisenä, mutta ei ole kyllä mitään muistikuvaa. Presidentinlinnassa, jossa en ole ollut, mutta jonka taulut olivat Ateneumissa pari vuotta sitten esillä? Niin, ja taulussa kuvatun tilanteen merkitys oli yksi edellä mainittuja aukkoja.

Toisin kuin nuijasota, joten kuvitukseksi Velikullasta 26/1901 sen päähahmoja, kuten ne tuolloin Helsingin näyttämöllä nähtiin. Molemmat ukkelit muuten esivanhempieni lähisukulaisia.

Onko tosiaan niin, että jos ruissato kaskipellolla epäonnistui, niin ohra todennäköisesti menestyi pellolla? En ole moista väitettä ennen kuullut?

Ihan oikeilla historian luennoilla

Viime vuoden lopulla sosiaalisessa mediassa näin #siksiyliopisto-lapun, jossa muistutettiin yliopiston luentojen olevan julkisia eli kaikille avoimia. Ajattelin "pyh-pöh, ovat kumminkin laittaneet kaikki kurssitiedot jonnekin intranettiin niin ettei niihin pääse käsiksi". Mutta eivät olleetkaan, joten merkkasin muutaman kalenteriin ja keräsin eilen rohkeuteni ja kävin katsomassa miten kuokkijan käy. (TL;DR: ei mitenkään)

Samu Nyströmin kurssi Saunasta Soteen - suomalaisen terveydenhuollon ja lääkärikunnan historiaa käsittelee enimmäkseen 1900-lukua, mutta ajattelin alkuluennon kuuntelulla paikkaavani viime vuonna havaittua parturi-kirurgi-aukkoa. Ihan sinne asti ei kuitenkaan päästy, vaan käytiin läpi humoraalioppia Egyptistä keskiajalle ja hieman suomalaista kansanperinnettä.

Tosin monesti kyllä jo todettiin, että lääkärit ja veitsen kanssa heilujat olivat eri kastia. Siinä ei ollut mitään oppimista, sillä omaksuin tuon brittiläisistä sairaanhoitajaromaaneista viimeistään lukioikäisenä. En tosin sitä, että jako oli peräisin antiikin ajoista.

Muinaisten korkeakulttuurien kohdalta tuli yleisöstä hyvä kysymys. Vaikka ihmisiä ei olisikaan tutkittu ruumiinavauksin, niin eikö eläimien ruhojen käsittelystä herännyt fysiologisia ajatuksia? Ilmeisesti ei. Aineisto ei vastaa kysymyksiin, joita ei esitetä?

Nyström näytti meille Ylen klipit 1960-luvulla haastatellusta kupparista ja minä puolestani kuvitan kansanparannuksen Velikullan numeron 25/1901 näkemyksellä Emil Halosen maalauksesta.

Pysyin penkilläni ja tauon jälkeen Mirkka Lappalainen tuli pitämään kurssin Historiallisten aineistojen tiedonhankinta avausluentoa. Hän totesi, että kurssin nimeä pidetään omituisena, sillä tiedonhankinta mielletään nykyään googlaukseksi. Joka Lappalaisen mukaan "tärkeä taito sekin". Juu, mutta jos yliopistoympäristössä sanaa tiedonhankinta ei a) ymmärretä tai b) ymmärretään vain verkkohakuna, niin jo on aikoihin eletty.

Aiheeseen johdattelevassa luennossa ei tullut mitään uutta asiaa minulle eli ITE-opinnoista ei löytynyt vielä aukkoa. Lappalaisen esittämissä näkemyksissä oli sentään jotain ajateltavaa. Hänestä, jos arkistomateriaali ei ole jossain vaiheessa tutkimusta pelottava (ja/tai vaikeasti hallittava) mörkö, on aihe liian helppo. Ehkä näin, missä tapauksessa minä en ole vaikeaan aiheeseen koskenutkaan. Enkä aiokaan koskea. Jos työmäärä/vaikeus yllättää niin tehdään lisärajaus ja kutsutaan sitä työekonomiaksi. Minulle riittää kunnianhimotasoksi "laskea vessapaperirullia".

Digitalisaation merkityksestä Lappalainen puhui aika paljon. Hänhän on ikäluokkaani, joten selostus digitaalikameran tulosta tuntui täysin tutulta. Mutta saattoi tuntua huvittavalta sille osalle yleisöä, joka ei ole filmikameraa koskaan käyttänytkään.

Lappalaisen esityksen mukaan digitalisaation haittoja arkisto- ja kirjastohengailuun on se, että ei tule yllättäviä löytöjä, kun hakusana vie haluttuun tulokseen. Ilmeisesti haemme aivan eri tavalla. Minulle hakusanat nimenomaan tuottavat yllättäviä löytöjä niin arkistotietokannoista ( jotka "pahempia kuin WebOodi" Lappalaisen mukaan) kuin muistakin paikoista. Jos avaa vain lupaavimman tuloksen, niin ihan on oma häpeä.

Lappalaisen esimerkki Historiallisesta sanomalehtikirjastosta meni aivan yli hilseeni. Tottakai hakutulokset käydään läpi vaikka niitä olisi tuhat tai kaksi tuhatta. (Tai sitten muutetaan aikarajausta. Ks. työekonomia yllä.) Arvatkaapa mitä olen tehnyt kymmeniä tunteja tässä kuussa. Enkä tosiaankaan ole osannut lukea avatulta sanomalehden sivulta sitä varsinaista osumaa huomaamatta kerta toisensa jälkeen jotain muuta mielenkiintoista. Päinvastainen vaatisi ammattitaitoa?