Aili Salli Ahde-Kjäldman (s. 1892) kertoo muistelmakirjassaan Kotini vuosisadan lopun Helsingissä, että "Keittiön puolelle meille tuli Hinnan jälkeen savolainen Hilda Piikki, joka oli meillä ainakin kuusi vuotta, kunnes hänkin naimisiin mennessään joutui meiltä lähtemään" (s. 106). Hinna eli Hilma oli lähtenyt jo vuonna 1895, mutta Hilda Piikki (s. 1879) on Ahteiden taloudessa vasta vuoden 1901 henkikirjoituksessa Yrjönkatu 2:ssa (KA. U183:1629-1630).
Pikkulapsena kohdatut piiat ovat voineet mennä muistoissa sekaisin tai yhdistyä kerronnan yksinkertaistamiseksi. Ahde-Kjäldman mainitsee Hildan jo kuvatessaan aikaisempaa kotiaan Iso-Roobertinkatu 6:ssa, jossa perheen piikana oli henkikirjoituksissa 1896-1898 Hedda/Heta Tuppurainen (s. 1874). Muuta "Hildaa" eli voi sovittaa 5-vuotissyntymäpäivään vuonna 1897 (s. 127). Ehkä siis Heta oli taloon tullessaan tottumaton eikä tuntenut Helsinkiä. "Pimeänä vuodenaikana ei häntä uskallettu lähettää yksin asioillekaan, ja hänen ruoanlaittotaitonsakin oli minimaalinen" (s. 108).
Vuoden 1900 henkikirjoituksessa perheellä oli kaksi piikaa (KA. U175:1663). Toinen heistä oli joista Edith Hallikainen (s. 1886), joka Ailia kaitsiessaan kertoi, "että on olemassa sellaisia setiä, jotka pyydystävät pikkutyttöjä, ottavat niitä kiinni ja panevat ne lasipurkkiin, joiden päälle sitten sidotaan luja kangas, niin etteivät lapset pääse sieltä pois" (s. 259). Kun peloittelut tulivat Ailin äidin tietoon, Edith sai lähteä (s. 261).
 |
| Tehtaankatu 4, HKM |
Ahteen perhe asui vuokralla Yrjönkatu 2:ssa, sillä isä rakennutti Tehtaankatu 4:ään uutta kotia, joka valmistui vuonna 1901. Hilda Piikki muutti perheen mukana ainoana palvelijattarena kivitaloon, jossa hänet henkikirjoitettiin vielä vuonna 1905 (KA. U190:2276; KA. U198:2445; KA. U208; KA U217:2781). Ahde-Kjäldman menetti äitinsä vuonna 1902, joten suhde Hildaan oli merkityksellinen. Kenestäkään muusta tuskin on kysymys seuraavassa muistelmien jaksossa.
Olin silloin jo koulutyttö ja muistan selvästi hänen häänsä, vaikka emme olleetkaan kutsutut niihin. Ne vietettiin jossain hänen tuttaviensa luona ja olivat tavallaan tragikoomilliset. Niistä kirjoitettiin seuraavana päivänä Helsingin Sanomissa. Hilda parka itki tosiaankin katkerasti omissa häissään, sillä kun hääkansa jo oli kokoontunut pappia myöten, ei sulhasta vaan kuulunut eikä hän ollut löydettävissäkään koko kaupungista. Vihdoin poliisi pääsi hänen jäljilleen Korkeasaaressa, ja asia selvisi. Joku vanha ihailijatar, niin kerrottiin, oli lähtenyt hänen mukanaan Helsinkiin ja yrittänyt vielä viime tingassa saada häät peruutetuksi. Hilda sai kuin saikin miehen kanssaan vihille. Meille jäi vain paha mieli kun luimme Helsingin Sanomista otsikon "Vanhan silsun suola rupesi janottamaan". Siinä kuvailtiin Hildan onnettomuutta.
Vuosia tämän jälkeen kuulin luokkatoveriltani Salme Setälältä, että hän kerran käydessään Ristiinassa poikkesi jollain jalkamatkalla talonpoikaistaloon, ja istuessaan siellä salihuoneessa katselemassa valokuva-albumia hän löysi sieltä minunkin kouluaikaisen kuvani. Tämä oli Hildan kodissa. Kun hän tästä kertoi minulle, kysyin heti, oliko hänen kotinsa mukavannäköinen ja vaikuttiko hän itse iloiselta ja tyytyväiseltä. Salme vakuutti, että niin oli, ja minusta tuntui oikein hyvältä etenkin kun kuulin, että isäntäkin oli mukavan ja reilun tapainen sekä lapset iloisia ja hauskoja. (s. 106-107)
Vanhaa suolaa on sanomalehdissä runsaasti, mutta mainittua uutista en ole tavoittanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti