Kuisma livenä!

Vuosi sitten hehkutin Markku Kuisman metsäteollisuuden historiaa. En kyseistä tiiliskiveä koskaan lukenut kannesta kanteen enkä ole lukenut Kuisman lyhyempiä uutuuksiakaan. Mutta menin silti torstai-iltana fanittamaan häntä Työväenliikkeen kirjaston tilaisuuteen. Ja mies puhui yhtä mukavasti kuin kirjoittaa.

Aiheena piti olla Kuisman tuorein kirja Saha. Tarina Suomen modernisaatiosta ja ihmisistä jotka sen tekivät. Mutta haastattelijana toiminut Pentti Peltoniemi oli päättänyt käydä läpi käytännöllisesti katsoen koko Kuisman tuotannon, joka kirjaston kokoelmista oli pöydälle koottu näytille.

No, tämä osoittautui kyllä hedelmälliseksi ratkaisuksi, jossa Kuisma pääsi kertomaan miten väitöskirjansa 1700-luvun teemat olivat löytyneet 1900-luvultakin, taloudellisista syistä työn alle otetusta yrityshistoriiikista. Mistä heräsi mieleeni kysymys, onko kukaan paikallishistorian kirjoittaja päässyt sanomaan samaa?

Sahastakin toki puhuttiin. Kuisma sanoi sen innoittajana olleen keskustelu innovaatioista. Historiaa tuntevien kun on vaikea uskoa, että innovaatioita luovia järjestelmiä voisi tekemällä tehdä. Isojen innovaatioiden läpilyönti vaatii monen eri asian yhteen tulemisen.

Hämmästyttävän paljon muistin 1800-luvun puolelta asiaa vielä vuoden takaa, mutta keskustelussa paljastui tietämyksestäni paljon aukkoja. (Jos tietämys on enimmäkseen aukkoa, onko se tietämystä ollenkaan?) Mitä oli Venäjän kehitys/teollistuminen 1800-luvulla? Minkälaiset tekijät johtivat puuteollisuuden jalostusasteen kasvuun Suomessa? Miten Suomeen saatiin teksnisesti osaavaa väkeä? Millä mekanismilla sotakorvaukset vaikuttivat talouskasvuun?

Ensi viikolla (2.2. klo 18:00 – 19:30) Työväenliikkeen kirjakahvilassa FT Eija Stark ja VTT Gia Virkkunen esittelevät köyhyysaiheisia väitöskirjojaan.

Pitkä lista

Vanhat postaukset kertovat, että 16.8.2010 hiffasin AMK-lopputöiden sisältävän mielenkiintoisia juttuja. Olen niihin satunnaisesti tuon jälkeen linkittänyt, mutta en ollut tehnyt isompaa hakua. Ennen kuin nyt. Osa näistä on voinut tulla mainituksi aiemminkin täällä blogissa, en jaksa jokaista tarkistaa...

Historia ja muistaminen

• Janka-Murros, Antti-Jussi: Janka-Jussi : Pelimanni ja perinteen kerääjä
• Kujanpää, Elisa: Terva : Historia, valmistus ja käyttö
• Ollas, Martina: Perenner i tidningen "Finska Trädgårdsodlaren" 1907-1930 : Artiklar jämförda med samtida trädgårdslitteratur
• Koivisto, Antti; Tuuttila, Teemu: Nuoruuteni Seinäjoki - ensimmäinen laatuaan : muistoihin perustuva kaupunkiteemainen tuotanto
• Anttila, Tuomas: Kuinka kirjoitan historiikin : Historiikki Punaisen Ristin Mäntän osastolle
• Riihinen, Minna: Kyläkauppa Hokan historiikki
• Närä, Sanna: Suvun mikrohistoria : Erkki Närhin muistelmateoksen kokoaminen
• Rautanen, Laura: 80 vuotta urheiluseuratoimintaa Vilppulassa - : Vilppulan Veikkojen juhlahistoriikki
• Sirén, Riina: Venäläistä tyyliä Suomen arkkitehtuurissa autonomian ajalla 1809-1917
• Pirhonen, Sini: Dokumentin taustatutkimus - veturinkuljettaja katoaa
• Pitkänen, Tuula; Iivanainen, Tiina: Mattilan perhetukikoti 30- vuotta lastensuojelua ja perhetyötä ohjaajan työn näkökulmasta : Raportti tuotoksen tekemisestä
• Eriksson, Pamela: Historik över Ekenäs BB
• Niskanen, Sanna; Tanttari, Marjukka: Melmu, Rokin vuodet Mikkelissä 1979 - 1990 : Dokumenttielokuvaa tekemässä
• Lång, Annakaisa: Tiilitalossa asuu onnellinen perhe : - arkkitehtuurista, rakentamisesta ja asumisesta 1960-70 -luvun Suomessa
• Valli-Kokkonen, Pirkko: Muistelu sosiaalisen kanssakäymisen lisääjänä ja osallisuuden edistäjänä
• Haapala, Maria: Henkilön tavaroiden taru : rekvisiitan keinot ja merkitys tv-sarjoissa ja elokuvissa
• Jussila, Aapo: Historiankirjojen helinää : musiikkia historiallisista aikakausista ja tapahtumista
• Saleva, Marja: (1908–2012) henkilökohtainen valokuva
• Nuutinen, Kirsi: Suomenhevonen metsätyössä - Matka historiasta nykypäivään
• Permala, Anna: Kaksi historiikkia : Animalian visuaalisuus ja kirjan ulkoasu
• Korjula, Hanna: Rokokoo ja Cyberpunk : Taustatutkimus vaatesuunnitteluun
• Nieminen, Kari: Rakennusperintömiljöön digitaalinen tallentaminen : Liehtalanniemen museotila, Puumala
• Lybeck, Annina: HÄÄASU KALEVALAN HENGESSÄ : vaihtoehtoinen hääpukeutuminen

Matkailu ja museot

• Kuosmanen, Nina: Teema, tarina ja kaupunki - tavoitteena elämys historiallisessa Helsingissä
  
• Micklin, Niko: Presentation av guidningstjänster för Kastelholms slott på Åland
  
• Heikkilä, Paula: SUOMEN VANHOJEN RAUTATIEASEMIEN ULKOKELLOJEN INVENTOINTI
  
• Ruusu, Sara: Vanhassa vankilassa : teemallisia majoituspaketteja Best Western Premier Hotel Katajanokalle
• Impola, Milla: Nurmo - New York : Draamallisen työpajan järjestäminen ja ohjaaminen Nurmon museolla
• Heinrichs, Mikael: Själö – den motvilliga turistattraktionen : En studie i hur resenärer upplever Själö
• Junnila, Heidi: Mielikuvat Oulun Hupisaarten puistoalueesta, Pohjois-Pohjanmaan museosta, Oulun taidemuseosta ja Lammassaaren juhlateltasta
  
• Kuukasjärvi, Heidi: Kissan ja nallen kanssa museoon : Museoaapisen suunnittelu Lappeenrannan museotoimen internet-sivuille
• Järvinen, Laura: Kulttuurimatkailun mahdollisuudet Jyväskylässä, Saarijärvellä ja Viitasaarella
• Widdas, Tobias Gustav: Kartläggning och åtgärdsförslag för kulturhistoriskt värdefull byggnad i Nykarleby
• Kyntäjä-Saari, Petra: Turun Keskiaikaisten markkinoiden tuotannon muutosprosessit
  
• Peltola, Sara: Hämeen keskiaikamarkkinoiden saavutettavuus : kartoitus ja kehittäminen
  
• Heinonen, Kirsi: Taiteen luo helpommin : Lappeenrannan museotoimen saavutettavuuden kehittämissuunnitelma
  
• Sundberg, Outi: Kulttuurituottaja museoalalla : Onko hommia?
  
• Frilander, Niina: Lastenvintti Unelma
• Saarelma, Päivi: Työpajoja muinaisilla poluilla : kuvataiteen menetelmiä hyödyntävien työpajojen toteuttaminen yhteistyössä Pohjois-Karjalan Museon kanssa
• Kettukangas, Heli: Opas Kuopion keskustan nähtävyyksiin
  
• Berglund, Taina: Jouluisia tarinoita Savutuvassa - venäläismatkailijoiden mielipiteitä draamaopastuksesta ja museokaupasta Kuopion museossa
  
• Thil, Jenni; Markkanen, Anniina: Varkauden museoiden saavutettavuus -tutkimus
• Niemi, Leena: Tampereen Museoiden yö 2010 : asiakastutkimus ja kehittämisideoita
• Heinonen, Petri; Kaitanen, Oskar: Esteetön ja saavutettava Tekniikan museo
• Haimakainen, Perttu; Ikonen, Annina: Pielisen museon markkinoinnin ja viestinnän kehittäminen
• Lampinen, Seija: Näkymätön lapsi - erityinen lapsi museovieraana
• Ylijääskö, Maria: Markkinointisuunnitelma : Veturimuseo
• Tukiainen, Tarja-Leena: Tavoitteena asiakaslähtöisyys : Case: Kuopion kaupungin museokeskus
• Artell, Erika: Ei merta edemmäs kalaan – On sitä kulttuuria tarjolla lähelläkin : case: Taaborinvuoren toimintaviikot 2011
• Ruuskanen, Karoliina: KÄSITYÖLÄISELÄMÄÄ JYVÄSKYLÄN VANHALLA PIHALLA : Museohenkilökunnan asujen suunnittelu
• Lehto, Leena: Haapamäen rautatiekylä : Kierros sota-ajan ja rautatien maisemiin Haapamäellä
• Partanen, Minttu; Törmäkangas, Tuuli: Suomenlinnan matkailija- ja palvelututkimus 2010

Kirjastot ja arkistot

• Leskinen, Saara: Vanhat kirjat kokoelma-arvioinnin ja luetteloinnin kohteina
• Lammela, Maiju: Internetissä oleva aineisto osaksi maakuntakokoelmaa : aineiston löytyminen ja pitkäaikaissäilytys
  
• Soivanen, Satu: KATIHA-tilastosovellus : Väestötieteellisen tietokanta-aineiston tilastolliset vaatimukset
• Mikkola, Jesse: Analogisen arkistomateriaalin käyttö Ilosaarirock - 40 vuotta säkällä -dokumenttielokuvassa
• Vuori-Mattila, Liisa: Toimihenkilöarkiston tiedonhallinnan kehittämishanke

Konservointi ja restaurointi

• Leppänen, Lauri: Snickarsin vesimylly : dokumentointi ja historiaa
  
• Eromäki, Saila: Jurvan museo : Rekonstruktio kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa rakennuksessa
• Montanari, Sini: Rapattujen uunien pinnoitukset : korjaus ja maalaus
• Välimetsä, Johanna: KOUVOLAN KAUPUNGINMUSEON RUUMISVAUNUT : - museoesine K1754 historian selvitys ja maalipinnan konservointi
• Iivonen, Mikko: 1700-luvun lopun sokerileikkurin tutkimus ja konservointi
• Hietamäki, Susanna: Valeenin talo : Kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen siirto
• Mäenpää, Larissa: Verlan Patruunan Pytingin julkisivuväritutkimus : Pytingin historiaa värikerrosten välissä
• Junnola, Anne-Mari: PATRUNESSAN SILMÄTERÄ : Verlan Patruunan pytingin salin koristemaalatun katon restaurointisuunnitelma
• Honkonen, Tiina: Multapenkki : Rakenne, vauriot ja säilyttäminen
  
• Laine, Kalle: Hellakakluunin modernisointi
• Järvinen, Nina: Kyminlinnan linnoituksen komendantin talo : Rakennushistoriaselvitys ja pohdintaa interiöörin entistämisestä
• Pöri, Henriikka: "ILMAN ILTA RUKOUSTA, ÄLÄ NUKU MILLOINKAAN." : Puolakan talomuseon kokoelmiin kuuluvan lasille maalatun huoneentaulun restaurointi
• Artoma, Mia: SAKSALAISEN SYLINTERIKIRJOITUSLIPASTON RESTAUROINTI : Sylinterikirjoituslipastoiden historia ja rakenteet
• Viitaniemi, Anette: SAKSALAISEN JÄÄLOHKAREKAAPIN RESTAUROINTI : Jäälohkarekaappien historia, materiaalit ja käyttö
• Lehtonen, Tommi: Voipaalan kartanon alapohjan tutkimus
  
• Parkkinen, Annukka: Hiuskorut : Historia ja konservointi tekstiilikonservaattorin näkökulmasta
• Pekala, Annu: KULMAKAAPIN RESTAUROINTI : Kulmakaappien historia Suomessa ja liuotingeelien käyttömahdollisuudet maalinpoistossa
• Kymäläinen, Anna- Maria: Urajärven kartanon tapettikokoelman rullat ja fragmentit : Dokumentointi ja säilytys
• Holm, Mira: VITRIINIKAAPIN RESTAUROINTI JA ALAOSAN REKONSTRUKTIO
• Kyllönen, Heidi: VON SCHANTZ -AATELISSUVUN KUSTAVILAINEN PEILI : Peilin restaurointi sekä porfyyrimukailun rekonstruointi

Mietityttävää

Arkistolaitoksen ohjeistuksen mukaan "asiakirjojen käyttö tutkijasaleissa ja kopioiden luovuttaminen ... 100 vuotta vanhoista ja sitä nuoremmista henkilörekistereistä edellyttää käyttötarkoituksen selvittämistä." Tämän sovelluksena digitaaliarkistossa seurakuntien 101-125 vuotta vanha aineisto on näyttörajoitettua ja 100 vuotta nuorempi aineisto käyttörajoitettua.

Tietosuojavaltuutetun 27.7.2010 päivitetty dokumentti Valokuva ja yksityisyyden suoja henkilötietolain kannalta toteaa luvussa 2, että valokuvan, josta henkilö on tunnistettavissa, katsotaan olevan laissa tarkoitettu henkilötieto. Myöhemmin todetaan, että "valokuvien siirtämistä internetiin on useimmiten arvioitava oikeudellisesti henkilötietolain kannalta." Täysin järkeenkäypä on lause "Tunnistettavuuteen vaikuttaa myös se, liitetäänkö kuvien yhteyteen kuvissa esiintyvien henkilöiden nimitiedot, jolloin henkilötietolaki tulee tunnistettavuuden kannalta ehdottomasti sovellettavaksi." Epäselväksi jää muodostuuko tietosuojavaltuutetun mielestä pelkästä kuvakokoelmasta henkilörekisteri. Mutta

Tietosuojavaltuutettu on kannanotossaan 2/452/2005 22.3.2005 valokuvien internetiin siirtoa koskevana yleisenä suosituksenaan todennut, että henkilötietolain kantavaksi periaatteeksi omaksuttua itsemääräämisoikeuden periaatetta mukaillen suostumuksen pyytämiseen olisi aina pyrittävä kaikissa niissä tilanteissa, joissa yksityisyyden suojan voidaan edes epäillä vaarantuvan.

Tällaista muistellen ihmettelin SukuForumilla digitaaliarkistosta löytämiäni Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan Vaajakosken tehtaiden (Jyväskylän maalaiskunta) arkiston valokuvia. Niissä esiintyviltä lukuisilta henkilöiltä on tuskin lupia pyydelty. Yksikönjohtaja István Kecskeméti totesi minulle sähköpostitse

Tämän aineiston kuvien julkisuusasetukset on yksitellen määritelty kokoelman omistajan ja KAn toimesta. Ne ovat oikein.

Lyhyestä virsi kaunis. Ja muun aineiston tapaan "niitä voidaan julkaista sekä paperijulkaisuina että sähköisinä julkaisuina". Vaikka ei pysty mainitsemaan valokuvaajaa, joka ei tietenkään ole moraalisia tekijänoikeuksia työnantajalleen/toimeksiantajalleen pystynyt luovuttamaan.

Mutta näitäkään kuvia ei kuitenkaan parane liittää henkilötietorekisterin osaksi, ilman henkilön lupaa? Aivan, sukututkitkimustoimialan käytännesäännöissä sanotaan

Henkilötietolaissa esitetyn henkilötiedon määritelmän mukaan myös valokuva katsotaan henkilötiedoksi. Tällöin rekisteröity itse saa päättää valokuvansa liittämisestä sukututkimusrekisteriin, mikäli rekisteri muuten kuuluu henkilötietolain soveltamisalaan. Oikeuskäytännössä on kuitenkin vakiintunut tulkinta, että henkilö voi päättää ainoastaan sellaisesta kuvasta, jossa hän on yksin, mutta ei ryhmäkuvasta.

Ahaa! Jos työpaikan kesäjuhlilla otettu vähemmän edustava valokuva on päätynyt yrityksen arkistoon ja tulee arkistolaitoksen, Elkan tai jonkun muun toimijan digitoimana julkisuuteen ei siis kuvassa esiintyvällä ole asiaan nokan koputtamista? Kunhan mukana on joku muukin? Paitsi jos siihen on liitetty nimitieto? Keskustelu valokuva-arkistojen verkkoon viennistä on keskittynyt kuvaajien oikeuksiin ja kuvien maksullisuuteen enkä muista onko henkilötietolakia kukaan ottanut esiin.

Onnellisia ovat nykyajan nuoret, joiden "unohdusoikeutta" varten EU väsää parhaillaan lakia, jonka nojalla (YLEn uutisen mukaan)

Poistamisoikeus koskisi esimerkiksi nimeä, valokuvaa, pankkiyhteystietoja ja verkossa julkaistuja postauksia riippumatta siitä, liittyvätkö ne yksityiselämään vai ammatilliseen tai julkiseen toimintaan.

Kuvituskuvassa oleva henkilö on geneettisesti identtinen blogin kirjoittajan kanssa. Kuva on otettu julkisella paikalla, kuvaaja tuntematon. Koska kyseessä vain pieni osa alkuperäisestä, mennee sitaattioikeuden piikkiin. Kuva on nimittäin nuorempi kuin 50 vuotta.

Vakoojatarinaa Suomen rajalta

Eksoottisen oloinen mies oikealla on Paul Dukes, kuva Wikipediasta. Hän oli ihan pesunkestävä brittiläinen vakooja, johon törmäsin New York Tribunen numerossa 13.3.1921, jossa oli lähes sivun reportaasi otsikolla English Spy Penetrates Councils of Soviets. Siitä ajattelin kopsata Suomeen viittavia pätkiä tänne.

Mutta tekstiä tarkemmin luettuani tajusin sen olevan lainausta muistelmakirjasta. Olisikohan moinen julkaistu suomeksi? Olipa toki, käytännöllisesti katsoen tuoreeltaan ja toinen painos kirjasta Punaisen hämärän maa - kokemuksia ja tutkimuksia Puna-Venäjällä oli otettu vuonna 1942. Eli kirjastovarausta tekemään.

Olin ajatellut vilaista vain Suomea koskevia kohtia, mutta kirjoitustyyli ja tapahtumat olivat niin mukaansa tempaavia, että meni koko kirja kerralla. (Se on aika lyhyt.) Menoa ja meininkiä oli kuin parhaassa vakoiluromaanissa, salakirjoitusta ja näkymätöntä mustetta myöden. Suomen rajan ylityksiä oli useampia ja jokaisessa vaaran hetkensä. Osin jutut tuntuivat lähes absurdeilta, mutta kysehän oli Venäjästä.

Koska mieleen pulpahti vastustamattomasti James Bond, tekisi mieli nähdä juttu myös leffana. Siitä saanee odottaa jonkin aikaa, sillä kirjalla tuskin on Suomessa eikä maailmanlaajuisestikaan enää kovin laajaa lukijakuntaa. Kyseisestä ajasta kiinnostunut tuttavani ilmoitti kirjan omistavansa ja lukeneensa ja saman väitteen esitti Kemppinen blogissaan muutama vuosi sitten. Englanninkielentaitoisilla on mahdollisuus paikata aukko sivistyksessään vaikka tällä istumalta, sillä vasta suomenkielisen käännöksen luettuani löysin alkuperäisen digitoituna Internet Archivesta.

Kirjan nimi on innoittanut ainakin Marko Tikkaa, jonka kirja sai nimen Valkoisen hämärän maa?, ja Jukka Lehesvirtaa, jonka radiosarja Neuvostonliiton historiasta oli nimeltään Punaista hämärää. Sen Elävän arkiston sivulla väitetään, että Punaisen hämärän maa olisi ollut aikanaan kielletty kirja, mutta sitä ei kuitenkaan löydy käsillä olevista luetteloista. Kirjastosta lainaamani kappale oli kuitenkin leimattu "vain opintosalikäyttöön", minkä tulkitsen tarkoittaneen jonkinlaista hyllystä vetoa sodan jälkeen.

Guggenheimista pari sanaa

Suomen rajojen ulkopuolella minulle pyhin paikka on Tate Modernin turbiinihalli. Mutta en minä sitä varten Lontooseen lähde eikä olisi maailmanloppu, jos jollain reissulla poikkeaminen jäisi väliin.

Olen käynyt New Yorkin Guggenheimissa muistaakseni kaksi kertaa. Mapplethorpen valokuvia ainakin näin ja Malevitšin tuotantoon rakastuin. Mapplethorpea oli esillä Tukholman Fotografiskassa viime syksynä, jäi näkemättä. Malevitšilta oli neljä työtä Helsingin kaupungin taidemuseon äskettäin päättyneessä Värin voimassa, monikohan poikkesi katsomaan matkalla yläkerran Gallen-Kallelan näyttelyyn? (Minä kävin kolme kertaa ja joka kerta valitin valaistusta, joka teki öljymaalauksista valokaapin näköisiä.)

Bilbaon Guggenheimissa vietin yhden päivän kiertomatkan yhteydessä. Hämärästi muistelen esillä olleen sen Dubufff... piirroksia ja kiitos Googlen voin sanoa, että näin todennäköisesti olikin. Muuta on varmasti ollut, mutta mitään en muista. Ai niin, kukista tehty koiranpentu ulkopuolella? Elävämpiä muistoja matkasta tuli kadulla nähdystä pääsiäiskulkueesta, johon osallistujilla oli mustat Ku Klux Klan -vermeet. Mitään hinkua palata kyseiseen kaupunkiin ei ole.

Jos kaltaiseni nykytaiteeseen positiivisesti suhtautuva henkilö jaksaa vain toisinaan lähteä naapurimaan pääkaupungin kv-tasoisiin näyttelyihin, niin ihan ilmaisena mietintätuloksena totean, että Guggenheim ei toisi Helsinkiin Kiasmaa suurempia ihmismääriä. Kannattaisi satsata johonkin omaperäisempään juttuun. Kuten kaupunkiin ilman pilvenpiirtäjiä.

(Jos haluaa nauttia arkkitehtuurista ja taiteesta meren rannalla Helsingissä on oikea osoite muuten Didrichsenin taidemuseo. Hieman vanhemman taiteen ystäville sopii Villa Gyllenberg. Vai onko näissä kaikki jo käyneet kyllästymiseen asti? En minä ainakaan.)

Humanistilehden antia

Maanantain raportoimani Studia humaniora-tilaisuuden yhteydessä oli jaossa viime vuosien Humanistilehtiä. Jos ohimennen kuulin oikein, on lehden paperiversion teko loppunut ja julkaisu siirtynyt verkkoon, josta näköjään löytyy koko arkisto ja m.m. tuore juttu Levänluhdan kalmistosta.

Vuoden 2009 numerossa kerrottiin pilottihankkeesta, josta en muista mitään kuulleeni. Kivikautisen keramiikan pinnoilta löytyviä sormenjälkiä oli lähdetty keräämään ja analysoimaan. Teoriassa niillä voitaisiin osoittaa ajan yhteiskunnan liikkuvuutta ja mahdollista työnjakoa. Pilotissa oli samoja sormenjälkiä tunnistettu useammista palasista.

Lehdessä oli toinenkin arkeologiaa sivuava artikkeli: Monitieteinen ote Pohjois-Venäjän historiaan. Siihen olisin kaivannut karttakuvaa, Laatokan seutua en olisi tekstiä lukematta mieltänyt Pohjois-Venäjäksi. Varsinaisena aiheena oli kielitieteellinen tutkimus, jolla päästään käsiksi asutushistoriaan.

Vuoden 2010 numerossa oli Eva Ahl-Wariksen henkilö&tiedehistoriallinen artikkeli K. A. Bomanssonista, joka oli Suomen ensimmäinen arkeologi ja istui myös arkistossa järjestämässä Senaatin arkistoa. Valitettavasti näön menetys katkaisi Bomanssonin uran ennenaikaisesti.

Panu Heimosen artikkeli Internet ja humanistiset tieteet jäi ymmärtämättä. Se sisälsi liian monta termiä, kuten "greimasilaisessa mielessä ei narratiivisten tilojen välinen transformaatio", joihin olisin kaivannut hyperlinkkiä. Mutta totesin hiljaa mielessäni, että hypertekstistä lukeminen tuntui jotenkin vanhanaikaiselta. Ensinnäkään en kirjojakaan lue sekventiaalisesti. Toiseksi, näihin blogiteksteihin lisäämäni linkit eivät tee tästä hypertekstiä. Kuinkahan monessa ympäristössä sitä aidosti on olemassa?

Numeron viimeinen artikkeli oli Eija Starkin Köyhää kansaa. Sananlaskut suomalaisen maalaiselämän sosiaalisina kuvaajina. Se perustui hänen väitöskirjaansa ja herätti halun lukea lisää. "Rikkaan ja köyhän väliset erot näkyivät siinä, miten yksille tietyt asiat olivat mahdollisia ja suotavia, toisille eivät." "Köyhyys miellettiin varsin avoimesti vielä 1800-luvulla ja osin 1900-luvulla ihmisen omaksi syyksi."

Rasvaisesti

Englanninkielisiä reseptejä olen vuosien mittaan lukenut enemmän kuin toteuttanut ja huomannut, että piirakankuoreen kuuluu "lard". Olen hahmottanut sen jonkinlaiseksi sikaperäiseksi tuotteeksi miettimättä - kasvissyöjänä - asiaa sen enempää. Palasi mieleeni, kun pari viikkoa sitten kuuntelin Planet Moneyn jakson Who killed lard?

Jaksosta opin, että laardi tai suomalaiskansallisemmin sianihra (tai silava) oli Amerikassa 1900-luvun alkaessa teollisuustuote. Teurastamojen sivutuote, joka meni vaivattomasti kaupaksi, kunnes Upton Sinclairin romaani The Jungle ilmestyi. Kirjasta kuultiin Suomessakin, Kauppalehti referoi teurastamoja kritisoivaa sisältöä 13.6.1906:

Sairaitten ja itsestään kuolleitten eläinten ostoa on harjoitettu aivan järjestelmällisesti! Puoliksi mädännyttä liha on käytetty kemiallisesti ja värjätty. Makkaraa on tehty mitä merkillisimmistä aineksista. Sianihraa on sulatettu ja taas jäähdytetty suunnattoman suurissa säiliöissä. Usein on sattunut, että joku noista tuhansista työntekijöistä on siinä työssä hävinnyt. Väitetään että he ovat pudonneet säiliöihin, missä heidät on keitetty sianihraksi ja lähetetty kaikkeen mailmaan.

Tämä ei kuitenkaan riittänyt laardin aseman tuhoutumiseen, sillä Planet Moneyn toimittajien mukaan markkinoilla ei ollut korvaavaa tuotetta. Eli voilla ei tehty mitään?

Korvaava tuote syntyi kun kynttilöiden raaka-aineena käytetty puuvillansiemenöljy kohtasi vuonna 1907 kemiallisen prosessin, jolla öljystä tehtiin kiinteää rasvaa. Kahdessa vuodessa tuote saatiin myyntikuntoon ja sitä alettiin markkinoida puhtaana ja terveellisenä tuotteena, joka aikanaan vei laardin paikan.

Äkkiseltään kutsuisin tätä tuotetta margariiniksi, mutta wikipediasta luntaten totean, että margariini keksittiin jo 1869 ja oli alunperin täysin eläinperäinen tuote. Kuten Rauman lehdessä 21.5.1894 asia selitettiinkin

Se on rasva-aine, jota valmistetaan sianihroista ja sen semmoisista ja käytetään suurissa sivistysmaissa, joissa ruokavarat ovat mahdottoman korkeissa hinnoissa, työkansan keskuudessa voin asemasta.

Jos wikipedian ajoitustieto pitää paikkansa, niin missäköhän merkityksessä sanaa margariini on käytetty tavaralistauksissa vuonna 1855 (Suometar 19.10.1855, Maamiehen Ystävä 27.10.1855)? Vastauksen tarjoaa SAOB, joka sanoo, että vuodesta 1827 margarin on ollut "inom ä. kemi benämning på en pärlglänsande blandning av palmitin o. stearin, som ansågs som en oblandad fettart". Rasvaa tuokin siis.