Makaroonia napaan

Kungliga biblioteketin Vardagstryck-blogi esitteli ruotsalaista makaronimainosta vuodelta 1893. Tästä tuli (tietenkin) mieleen kysymys makaronin tulosta Suomeen. Meillähän oli makaroonivelliä ja makaroonilaatikkoa kauan ennen muuta pastaa. Mutta mistä lähtien?

Sanomalehtihakutuloksista aikaisimpia oli helsinkiläisen A. Hardénin siirtomaatavaramainos Helsingfors Tidningarissa 29.12.1849. Tässä makarooni oli nimenomaan italialaista samoin kuin Hämäläisessä 10.12.1858 julkaistussa mainoksessa. A. Hardénin valikoima monipuolistui ja mainoksessaan HT:ssä 30.11.1859 hän myi italialaista ja "tavallista" makaronia ja vermiselliä.

Tilanne kehittyy. Pohjalaisen 7.11.1896 sivulta löytyy mainos, jossa tarjotaan kotimaista makaroonia ja makaroonikirjaimia! Näiden väliin on listattu vermicellit ja tähtiryynit, joten nämäkin lienevät vastaavia tuotteita.

Makaroonivellistä löytyi lainausmerkein varustettu maininta Karjalan matkaselostuksesta Satakunta-lehdestä 21.6.1882. Makaroonilaatikko oli talouskoulun opinnäyte Tampereen uutisissa 14.12.1892. Kaksi vuotta myöhemmin Haapaveden kasvitarha- ja keittokoulussa valmistettiin makaroonia ja juustoa sekä makaaroonilaatikkoa. Uusmaalaisessa 30.7.1909 julkaistussa kirjeessä kiitetään emäntiä todeten

Kun sinne tulimme, olivat viilivadit, puurovadit, makaryynilaatikot, voipytyt täynänsä elämän lihavuutta; mutta kun me sitten läksimme pois: katso, ne olivat sangen tyhjät!

Raahe-lehdessä 20.4.1910 julkaistu makaroonivanukkaan ohje muistuttaa 1900-luvun lopun makaroonilootaa, rakkaalla lapsella monta nimeä.

Kotimaisen tuotannon laajenemisesta löytyy uutinen Wuoksesta 19.2.1896. Wirroilla yritystoimintaa aloittanut insinööri P. G. Holm on saanut läpi varsinaista tekstimainontaa, jossa todetaan m.m.

Makarooni sekä vermisellit ja tähtiryynit, jotka ainoastaan muotonsa puolesta ovat erilaisia, sisältävät kaikki vehnäjauhojen ravintoaineet pieneen tilaan ahdettuina; makaroonitavaroita valmistettaessa puserretaan näet kankea vehnäjauhotaikina tavattoman kovalla hydraulisella painolla makaroonikoneen läpi ja kuivataan ne sen jälkeen täydellisesti. Tavallisista ruokatavaroista ne siis painoonsa verraten sisältävät eniten ravintoaineita; kala, kaalikset ym. eivät siinä suhteessa vedä makarooneille vertoja.

Kansalliskirjaston digitoimien pienpainatteiden puolelta löytyy 1920-luvulta osumia, jotka paljastavat kotimaisia makaronituottajia tuolloin olleen karamelleista paremmin (ainakin myöhemmin) tunnetut Hellas ja Fazer. Jälkimmäisen monipuolinen tuotanto oli tuolloin punavuorelaisessa rakennuksessa, jonka ohi kipitän nykyään lähes päivittäin. (Kuva hintaluettelosta 1930)

Helsingin yliopiston paikallislehti Yliopistolainen tekstimainosti numerossaan 2.12.2011 Kansalliskirjaston G. A. Wallinin näyttelyä. Näyttelyn ohi olen kävellyt sujuvasti, mutta juttu pysäytti huomauttamalla, että Wallinin päiväkirjoista oli vuonna 1958 ilmestynyt "Rohkea kuin leijona" -niminen sarjakuva Joka Poika -lehdessä. Historiallista sarjakuvaa, aah... tyylinäyte löytyy Wikipediasta.

Wallin vilahti myös Hiidenkiven numerossa 6/2011, jossa oli teemana nimet. Kiinnostavin artikkeli käsitteli Perämeren nimistöä, mutta opin jotain myös helsinkiläisten naisten nimikäytännöistä ja nimipäiväni perinteisestä puurotarjoilusta. Lehmille ja lampaille.

Hesarissa 12.12.2011 Eija Vilpas esitteli mummoltaan perimäänsä astiakaappia. Riku Rantala suositteli kolumnissaan 30.12. "lähialueen aikamatkailua mielen sisäavaruudessa". Hän oli itse päässyt "sisällissodan repimään, kolonialismin ikeessä kärsineeseen ja köyhään kehitysmaahan" keskustelemalla 101-vuotiaan isoisänsä kanssa.

Kalle Kinnusen pop-essee julkaistiin HS:n Nytissä 51-52/2011. "Parasta, mitä elämäkertaelokuva voi saavuttaa on totuudellisuus. Sillä ei ole välttämättä kirjaimellisen totuuden kanssa paljoakaan tekemistä, mutta se on elokuvassa vaikuttavampaa ja vakuuttavampaa."

Hesarissa 23.12.2011 arvosteltiin Jerusalemin historiasta kertova kirja ja kainalojutussa kerrottiin, miten vuonna 1911 Valter Juva aiheutti välillisesti mellakan. Juva oli selvittänyt "Hesekielin koodin", joka paljasti Salomonin temppelin sijainnin. Kyseinen paikka, jossa eräs britti aloitti kaivaukset, sattui olemaan sekä muslimien että juutalaisten pyhänä pitämällä paikalla.

Otsikkokuva vuoden 1900 julkaisusta Nuori Suomi : kirjallistaiteellinen joulualbumi

Tänäpänä on Nuutin päivä

Tänäpänä on Nuutin päivä. Moni tätä päivää entisinä aikoina, täällä länsi Suomessa kumminkin, nimitti Hiiva-Nuutiksi. Se on kaiketi siitä saanut nimensä, että silloin kumminkin piti oltaman hiivassa eli humalassa. Se oli siihen aikaan, kun vielä joka talossa viinaa poltettiin, niin että sitä jota paikassa oli saatavilla. Ja runsaasti sitä nautittiinkin, erittäinkin niin nimitetyinä pikkupyhinä, joita pidettiin pääsiäisen, heluntain ja joulun jälkeen. Näitä juhlia vietettiin silloin neljä päivää. Kolmas ja neljäs päivä näistä juhlista oli niitä pikkuphhiä, joina monikin viinaa rakastava ei muuta tehnyt kuin viinaa ryypiskeli, kekkaloitti ja räyhiskeli kyläkunnissa. Paitsi niitä päiviä pitivät vielä monta runtua ja hiivanuutia, työttöminä. Ne ovat nyt jo kuitenkin laillisesti kielletyt, ja palvelusväki niinä päivinä velvolliset isännän työtä tekemään, josko vaan isännät tahtovat vaatia heitä siihen. Mutta Vieläkin vietetään näitä pääsiäisen,heluntain ja joulun juhlia kaksi päivä peräsin.

Sanomia Turusta 13.01.1877

Laitilasta [...] Vielä jälkeen loppiaisen, nimittäin Nuutin (Knuutin) päivänä hankittelevat jotkut itsensä nuuttipukiksi toisilla iloiset sarvet päässä, toisilla taas suuret hännät.

Turun Lehti 10.2.1887

Ruosniemestä [...] Viikko loppiaisesta on nuuti, ja sananlasku sanoo, että "pitää olla joulusta kuitti". Niin oli meilläkin nuuti mutta oli myöskin nuutipukki eli nuutipukin juhla ja sitä vietettiin seuraavasti: Osa kylämme nuorukaisista oli naamioittuja ja yksi pukkina. Iloisena tanssivat pukki ja sen seuralaiset kylässä talosta toiseen ja niin seuraaviin siksi kuin oli käyty neljätoista taloa ja osaksi tölliläisiä tervehtimässä ja hyvästijättämässä. Senlaatuinen oli meillä nuutinjuhla.

Porilainen 20.1.1893

Illanvieton toimi Luvian nuorisoseura n. s. Nuutinpäivän iltana [...] Kylällä kuljeskeleva Nuutipukki pistäytyi katselemaan nuorten iloa, mutta hämillään se sieltä lähti, huomasi kait ettei kaivattu, sanoo kirjeenvaihtajamme.

Kansalainen 14.1.1898

Minulle tutun oloisia 1900-luvun Knuutpukei on Uudenkaupunginmuseon kuvakokoelmassa.

Tammikuun alkua

2.1.

• Eräät kaipailevat Historiallisen sanomalehtiarkiston käyttöehtoja. Joita ei sivustolta ainakaan vaivattomasti löydä.
• Kansalliskirjaston UKK kaipaa päivitystä. "Kaikki lehdet vuoteen 1890 asti ovat käytössä v. 2008."
• On ihminen, jonka spostiosoitetta ei löydy Googlella vaikka nimi lienee Suomessa uniikki. M.O.T.
• Kun ei spostiosoitetta löytynyt niin sokkona FB-messua menemään. Kuka sitä puhelinta tai paperipostia jaksaisi käyttää...
• Lepoa 1500-luvusta. Muutan 1860-l fraktuuraa antikvaksi.

3.1.

• Soininvaara: "Syksyn kävijämäärät jämähtivät noin 4000 käyntiin päivässä." Eräällä alle 200...

4.1.

• Charlotte Vainio föreslår ”kom och möt Birkahermafroditen” ...
• Tilastolain uudistusehdotus "parantaa toteutuessaan oleellisesti empiirisen tutkimuksen edellytyksiä."
• Haku = haku? Informaatioalan ammattilaisille?!

5.1.

• Nu "historisk statistik om hur mycket åker, äng, betesmark och djur det fanns i svenska socknar mellan 1886 och 2010."
• Suunnittelee kuvitusta. 100 sivua tekstiä ja 30 sivua kuvia? Vai 40? Pitää tehdä 1500-luvusta konkreettista ja saada kirjaseen paksuutta.
• Kirjasinkoon rukkaus 10,5 > 11 auttaisi myös kirjan massan lisäykseen. Mutta törkeitä sentin rivivälejä en kyllä tehtaile.
• Eli @BibliOdyssey blogia on selailtu ja äsken lähti ruikutusviesti. Ei sattuis olemaan ilmaiseksi käytettävää valokuvaa Juhana-herttuasta?
• Mitä muuten on ihmismaantiede?
• Förr liksom jaksossa 11 kokeillaan voiko haarniskassa uida. Tästä tulee mielenkiintoista
• Synergiaa! Förr Liksom -jakson 11 taustalla vilahti kuva, jonka olin nähnyt @BibliOdyssey blogissa
• Katsomatta myös FL-jakso 10 luuluistimista. Saanee jälleen nauraa ainakin kerran.
• Ta-daa, sisällysluettelo Förr liksom-jaksoille ja nyt on kaikki (? nyyh!) katsottuna.
• Kirjoitin pressavaalipäivälle blogiin pateettisen muistelun. Silloin kun Kekkonen...

6.1.

• Aloin ristiintarkistaa alaviitteitä ja lähdeluetteloa. Hedelmällistä. Yksi päälähteistä puuttui. Uups.

7.1.

• Tartuin työväentutkimuksen vuosikirjaan 2011. Sanavarastoni ei riitä. Infrahumanismi?
• "...nationalistisen normin aattellisen etiikan kautta"
• aktuaali-empiirinen tapausselostus, nationalistinen sisäryhmä moraali... Aihe mielenkiintoinen, olisi kiva ymmärtää sisältöä paremmin
• Vuosikirjassa alan graduista tiivistelmät, hienoa!
• Huh, taas onnistui Helka-lainojen uusinta. Ja projekti jatkuu.
• OÅ-käsikirjoitukseen Hiekkasen kivikirkkoja mausteeksi. Maininta hevosen kiveksistä kohentaa tekstin tasoa varmasti.
• Kuuntelen Planet money jaksoa laardin historiasta ja häviöstä. Miten mahtoi mennä Suomessa?

8.1.

• Kuuntelen vanhaa Okaruusunkujaa, suomenuskoinen selittää kekrin juhlimista. Haltijoille ruokaa ja sauna.

9.1.

• Missä tilassa Ylen Viikon tietokirja äänitetään? Kaikuu kuin kylppärissä ja rapinaa jatkuvasti.
• Ylen Okaruusunkujalla mentiin "Kyläkoskille kylään". Vau, sukunimeni julkisuudessa muuta kuin paikkakunta nuortenromaanissa.

10.1.

• Kun digitaaliset mediat kuolevat lyhytleffa

11.1.

• Bbc:n Witness euron käyttöönotosta haastatteli Antti Heinosta, joka EKP:ssä hoiti käteisen jakelua. Suomalainen nuotti historiassa. Kiva.
• Positiivinen uutinen Hesarissa. Aikovat opetella Eiran ja Ullanlinnan rajan! Jo oli korkea aikakin.
• Haavisto on hapansilakka?
• "Näillä sivuille sähköiseen muotoon saatetun aineiston tekijänoikeus on sivuston laatijalla" Ihanko totta?
• Eurooppalaisia "digitaalikirjastoja" ... vanhoja linkkejä siivoillen.
• Kirsti Ellilä kirjoitti Guggenheimista sen mitä minä(kin) olen ajatellut
• Blogger yllätti iloisesti aamulla: 99 julkista seuraajaa. Idealappuja raakattu, jäljellä 167. Käänteinen korrelaatio?
• Verkkokurssin pitäjä vinkkaa kirjattomia lukemaan ekaa tehtävää varten johdantokappaleen Amazonin Look Inside -toiminnolla.
• Verkkokurssin hämäävä tehtävämäärä selvisi kun luin (lopuksi) tervetuloa viestin viimeisen kappaleen. kyllä tää tästä.
• Sain Tanskan kuninkaallisen kirjaston prujut saksalaisista aatelismatrikkeleista. Askel oikeaan suuntaan muttei perille.
• Lottadokkari tulossa, saataisiko joskus lottatietokanta?
• Skotti-bbc:n sukututkimusohjelma alkoi jälleen.
• Skotlannissa saatiin säilyneet sanomalehdet mikrofilmattua vuonna 2006! Ei suunnitelmia digitointiin!! Voi itku.

Kirjakauppiaan dramaattinen tausta

Useissa ruotsinkielisissä sanomalehdissä julkaistiin kesäkuussa 1893 Charlotta Facen muistokirjoitus (alkuperäinen versio: Wasa Tidning 23.06.1893). Tämä 60-vuotias nainen oli 1860-luvulta lähtien pitänyt Kokkolassa kirjakauppaa ja sukupuolensa edustajalle tämä oli tuolloin erikoisuus.

Erikoiselta vaikuttaa myös Charlotten tausta, josta oli muistokirjoituksessa seuraavaa tietoa. Hänen äitinsä oli suomalais-ruotsalaista sukua Vaasasta ja oli nuoruudessaan Etelä-Suomessa avioitunut erään Facen kanssa. Tämä oli ollut ruukin esimies ja vallooni-sukua. Avioliitto purettiin jonkin ajan kuluttua, sillä mies tuomittiin elinaikaiseen vankeuteen mustasukkaisuudessa tehdyn murhan takia. Charlotten äiti lähti Tukholmaan opiskelemaan kätilöksi ja palasi sitten kotiseudulleen. Kätilön työn lisäksi hän ansaitsi elantoa kynttilänvalulla ja kankaan kutomisella. Hän kannatti pietististä liikettä ja kasvatti Charlotten ankarassa kurissa.

Ei ylenmääräisesti nimiä, mutta onneksi on SSHY. Charlotten hautausmerkintä löytyy jäsenpuolelta (hän meni varttuneella iällä naimisiin erään Björkmanin kanssa) ja siinä on viite II:44, jonka olisi luullut avaavan vaivattomasti tien rippikirjaan 1887-1897, mutta ei. Rippikirjan 1879-1887 kanssa on parempi tuuri, siihen on käsialasta päätellen 80-luvulla tehty nimihakemisto ja Charlotte on miehineen ensimmäisellä sivulla, jonne olivat tulleet aakkospuolelta ja sinne puolestaan edellisen kirjan sivulta 165. Sinne Charlotte oli tullut sivulta 183 ja Kokkolan kaupunkiin Vaasasta 1867.

Vaasan rippikirja 1857-1864 on kolmessa osassa, mutta varsin yksinkertaisesti vuokralaisten F-osuudesta löytyvät Charlotte (s. 12.4.1833) ja äitinsä Fredrika Wilhem. Wikstrand (s. 9.9.1809). Hyppäys Hiskiin kertoo, että "Fredr: Vilh:" oli syntynyt Vaasassa, isänsä oli hattumaakari Anders Vikstrand.

Tähän asti kaikki stemmaa muistokirjoituksen kanssa mukavasti. Sitten uusi haku sanomalehtiarkistoon ja Fredrikan aviomiehen sääty ja avioliiton loppu joutuvat kuitenkin hieman toisenlaiseen valoon. Finlands Allmänna Tidning 3.1.1833:

Fredrika oli jättänyt miehensä ennen tyttärensä syntymää. Mikä mahtoi olla todellinen syy?

1500-luvulta taskuun jäänyttä

Sorruin taas tiirailemaan Horrible histories -videoita, vaikka niitä olisi kotona dvd-levyilläkin. Pätkä Horrible Histories Tudor Currency kertoi selkeästi miten helppoa ja hauskaa rahan käsittely sekä koti- että ulkomailla oli 1500-luvulla. Mistä tulikin mieleeni, että aamulla mainitsemassani OÅ-käsikirjoituksessa ei ole aiheesta sanaakaan. Ei vaikka jo aikoja sitten löysin loistavan Jonas Hallenbergin kirjan Historisk afhandling om mynt och warors wärde i Swerige, under Konung Gustaf I:s regering vuodelta 1798.

Hallenberg on jakanut Kustaa Vaasan kauden kolmeen osaan ja suurella hartaudella pitkin esimerkkilainauksin selittää rahasysteemin kehitystä. Ei nimittäin ole tarpeeksi, että se on monimutkainen, se myös muuttuu. Ja toisinaan sitä yritetään muuttaa, mutta ei onnistuta. Ja maassa käytetään myös naapurimaiden rahoja ja laskutapoja.

Hallenbergin lopputulos viimeisellä sivulla vuoden 1560 tilanteesta on:

Yhdisteään vielä mukaan veto- ja painomittojen eroavaisuudet eri puolilla maata niin omavarais- ja vaihdantatalous alkaa näyttää houkuttelevalta. Eikä todellakaan tunnu mielekkäältä vastata kysymykseen 1500-luvun rahan arvosta nykyrahassa. Mutta kysyjä sai aikanaan vastaukseksi linkin Ruotsin valtiopankin verkkojulkaisuun Historical Monetary and Financial Statistics for Sweden: Exchange Rates, Prices, and Wages, 1277-2008, joka voi olla Hallenbergia helppotajuisempi.

Jos tiedonjano raha-asioista ei tuollakaan sammu niin Bidrag till kännedom af Finlands natur och folk 60 vuodelta 1900 sisältää Wilh. Laguksen artikkelin Numismatiska anteckningar. II. Om mynt funna i finsk jord ja J. V. Tallqvistin Bidrag till belysande af det svenska myntets historia i Finland sedan år 1808. Ensiksi mainitussa on mainio kronologinen luettelo rahalöydöistä, rahvaankin edustajia mainitaan nimeltä.

Mistä puheenollen, SukuForumilla kerrottiin äskettäin sanomalehdistä löytyneestä tiedosta kolikkolöydöstä. Itsekin löysin aikanaan sanomalehtijutun, jossa mummoni isoisä oli lahjoittanut museoon pihalta löytyneen Juhana III:n aikaisen kolikon. Ja kätevästihän tuo löytyi uudestaan. Juttu siis, Satakunnasta 8.7.1897:

Terveiset 1500-luvun rintamilta

Vasemmalla Kyläkirjaston kuvalehden 1.6.1890 esittämä K. G. Leinberg, joka omalta osaltaan on "vastuussa" Olof Ångerman -projektini alkamisesta. Mies kun oli kirjoittanut puhtaaksi muutamia asiakirjoja, joissa Ångerman esiintyi ja niiden perusteella aloin elämänkertaa pari vuotta sitten hahmotella.

Aikaa kului. Materiaalihakuni laajentui voudintileihin ja vähän muuallekin. Johtopäätöksien tekoon vaadittavaa rohkeutta ei tuntunut löytyvän mistään. En osannut päättää kuinka syvälle lähteisiin pitäisi yrittää mennä uppoamatta kokonaan. Työ kompasteli taidottomuuteeni ja laiskuuteeni. Joululomallani täytin käsikirjoituksen aukot melko suruttomasti ja homma saa nyt hetken aikaa olla. Viime hetken henkistä tukea sain Lisa Jardinelta, joka Point of View -pätkässään BBC:llä totesi, että narratiivin kirjoittaja ei voi ottaa mukaan jokaista löytämäänsä faktaa ja toivoa saavansa aikaan luettavaa tekstiä.

Unelmananikaan ei ollut aikaansaada sen tapaista helmeä kuin viime vuoden lopulla ilmestynyt Ulla Koskisen väitöskirja Hyvien miesten valtakunta: Arvid Henrikinpoika Tawast ja aatelin toimintakulttuuri 1500-luvun lopun Suomessa. Sitä tavasin ihastuksella joululomallani ja paikkailin OÅ-käsikirjoitustani useammasta kohtaa. Koskinen ei ole jättänyt sanaakaan analysoimatta ja antaa kirjassaan ihanan käytännönläheisen näkymän 1500-luvun Suomen aatelin elämään. Kirjeet lentelevät, suhteita ylläpidetään ja käskyjä totellaan kun siltä tuntuu. Menneisyyden ihmisistä ei ehkä synny täydellistä kuvaa, mutta kiistatta inhimillinen.

Hyvin inhimilliseksi koin myös syksyllä Res Obscura-blogissa esitetyt saksalaiset maalaukset, joilla 1500-luvulla elänyt kauppiaaksi kasvanut mies oli kuvittanut elämäntarinansa. Alla niistä alastomin.