Kaukaritsan Kujan taloon muutti isännäksi Karkusta vuonna 1897 Iisakki Wilhelm Iisakinpoika perheineen. Karkussa 10.9.1895 syntynyt poika Wilho Teodor otti ulkomaanpassin 11.11.1913. Hän saapui Vermontin St Albansiin Liverpoolista Tunisian laivalla 4.12.1913. Matkustuslistassa hänen sukunimensä oli Paasikari ja ilmoittaen Kokemäelle jääneen isänsä nimeksi Kalle. Jostain syystä listan loppuja kenttiä ei ole täytetty ollenkaan.
Ensimmäisen maailmansodan kutsuntakortin Wilho Paasikari täyttää 5.6.1918 Minnesotan St. Louis kauntissa sanoen syntyneensä Kokemäellä 10.9.1896 ja isänsä olleen myös Kokemäellä syntynyt. Wilho oli itsenäinen maanviljelijä ja vaimonsa nimi Julia.
Kokemäellä ei ole syntynyt tuolla päivämäärällä Wilhoa, joten vaikka tiedot hieman heittävät, uskon kyseessä olevan Iisakin pojan. Toinen Iisakin poika, Yrjö Johannes Paasikari (s. 24.4.1900 Kokemäki) otti passin 30.5.1919, mutta hänelle ei lödy saapumistietoa, joka todennäköisesti viittaisi veljeen.
Väestönlaskennassa 1920 Vilho asuu Julia-vaimonsa (s. ~1898 Wisconsinissa, vanhemmat suomalaisia) kanssa Minnesotan Floodwoodissa Mirbat-Prairie Lake roadin varrella. Wilho ansaitsi elantonsa edelleen maanviljelijänä. Tämän väestölaskennan jälkeen hän otti Yhdysvaltain kansalaisuuden.
Sekä Vilho, että Julia olivat vuonna 1920 parikymppisiä ja olisi odottanut löytävänsä heidät samasta osoitteesta vielä 10 vuotta myöhemmin. Mutta ei.
Lähteet:
Rippikirja Kokemäki 1891-1900 s. 915
Siirtolaisuustilaston aineisto, Kansallisarkisto
Ancestry.com. Border Crossings: From Canada to U.S., 1895-1956
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918 (Registration Location: St Louis County, Minnesota; Roll: 1675781; Draft Board: 1.)
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census (Year: 1920;Census Place: Floodwood, St Louis, Minnesota; Roll: T625_860; Page: 7A; Enumeration District: 159; Image: 72.)
Ancestry.com. Peterzen, Conrad, ed.. Minnesota Naturalization Records Index, 1854-1957
lauantai 26. maaliskuuta 2011
Vampulalaista Mattsia kaivataan 1788
Yllä oleva ilmoitus on julkaistu sanomalehdessä Inrikes tidningar 17.4.1788. Vampulan Salmenojan kylässä oli kuollut vuonna 1783 Tuovolan talonpoika Thomas Simonsson ja perinnönjakoa päästäisiin tekemään vasta kun Matts Thomasson Salmen löydettäisiin. Matts oli syntynyt 6.1.1758, lähtenyt Vampulasta vuonna 1779 Riikaan, jossa hän oli asunut muutamia vuosia. Sitten hän oli muuttanut Pietariin, jossa oli saanut panimokisällin paikan. Taas löytyi talonpojan poika, joka ei jäänyt kotipellolle.Vilaisu Iso-Iivarin listaan kertoo Thomas Simonsson Tuovolan isännöineen Touvolaa 1742-60. Häntä seurasivat Iso-Touvolan isäntinä poikansa Thomas (s. 16.11.1726 Vampula) ja pojanpoikansa Simon (s. 17.2.1755 Vampula) ja Thomas (s. 25.7.1774 Vampula). Vuonna 1758 syntynyt Matts on heidän ikäluokkaansa, onko hän oikeasti Thomas Simonssonin poika?
Hiskin mukaan ei. Siellä Mattsin isä on Tuovolan nuori isäntä Henric Thomasson. (Alkuperäisen mikrofilmin skannauksesta ottakoon selvää se, joka voi.) Kun Mattsin äidin nimeksi on merkitty Maria Bertilsdotter eikä muita lapsia pariskunnalle löydy, tuntuu houkuttelevalta ehdottaa isäksi kuitenkin edellä mainittua Thomas Thomassonia, jonka vaimo on Maria Bertilsdotter. Katsahdus rippikirjaan kertoo korjausarvauksen olevan oikea. Ja näyttää miten muutto Vampulasta oli kirjattu - vetämällä Matsin nimi yli.
perjantai 25. maaliskuuta 2011
Tutkijatoimintojen harjoittelua
1. Bibliografioiden parissa
Palautettuani Ångermanin olohuoneen nurkasta ruokapöydälle tuli mieleen, että voisi olla fiksua hakea hieman järjestelmällisemmin proggikseen lähdekirjallisuutta. En edes muista millä metodilla aikaisempi lähdelista syntyi, todennäköisesti kirjahyllyhortoilulla, sillä se on hauskinta. (Huom. eilinen kertomus luennolta.)
Mutta aina ei voi pitää hauskaa, joten istahdin erinäisiksi tunneiksi Kansalliskirjastoon miniläppärin kanssa. Historiallinen bibliografia kerrallaan hyllystä ja plaraamaan. Syntynyt lista ei ollut lyhyt.
Urakan loppuvaiheessa mieleen pulahti ajatus "eikös se ollut niin, että Arto-tietokanta kattoi tuoreimmat vuodet, eikös tietokantahaku olisi hauskempaa kuin tiiliskivien selailu?" Kysymyksen loppuosa jää ilmaan, sillä tekstihaku "1500-?" tuotti yli 2000 viitettä, joiden läpiluku ei ollut pelkästään hauskaa. Varmasti on joku fiksumpi haku, joka tuottaisi vielä enemmän oleellisia viitteitä, mutta toistaiseksi aikaansaatujen listojen yhdistäminen ja läpikäynti työllistänee vähäksi aikaa. Kirjallisuusvinkkejä kun kertyy myös jokaisen läpikäydyn tekstin lähdelistasta.
2. Takaisin Registratuuran ääreen
Keväällä 2010 olin käynyt läpi Olofin voutivuodet Kansallisarkiston registratuurakopiosta etsien ensisijaisesti hänelle lähetettyjä kirjeitä. Joko tuolloin tai seuraavalla kierroksella olin älynnyt noteerata myös kirjeet, joiden vastaanottajiksi oli merkitty "kaikki valtakunnan voudit" tai "kaikki rannikon voudit" tai "kaikki Suomen voudit". Sivunumerot olin merkinnyt muistiin, mutta en päivämääriä enkä aiheita, joten tilejä läpikäydessä löytyneitä kuninkaallisia kirjeitä oli mahdoton verrata listaan.
Joten takaisin selaamaan. Olisin voinut hypätä "oikeisiin kohtiin" sivunumeroiden mukaan, mutta onneksi ajattelin jotain tyyliin "katsotaas nyt vähän tätä kokonaiskuvaa". Kiinnitin huomiota lukuisiin kirjeisiin, joiden vastaanottajana oli Clas Åkesson (Tott). Vaikuttivat ensin kaikki sotaresurssointiin liittyviltä, mutta kun yksi koski rannikon maakauppaa alkoi vaikuttaa siltä, että Clasin roolista pitäisi tietää jotain enemmän.
Eli kipitin tutkijasalin takaseinälle tarkistamaan Kansallisbiografiaa. Ahaa, Clas oli tuolloin Etelä-Suomen käskynhaltija. Olisi ollut kiva tietää/muistaa tuo jo aloittaessa, sillä nyt puoliväliin päästyä silmiin osui CÅT:lle osoitettuja kirjeitä, joissa selvästi viitattiin voudeille osoitettuihin odotuksiin.
Eli palataan alkuun ja aloitetaan uudestaan.
Palautettuani Ångermanin olohuoneen nurkasta ruokapöydälle tuli mieleen, että voisi olla fiksua hakea hieman järjestelmällisemmin proggikseen lähdekirjallisuutta. En edes muista millä metodilla aikaisempi lähdelista syntyi, todennäköisesti kirjahyllyhortoilulla, sillä se on hauskinta. (Huom. eilinen kertomus luennolta.)
Mutta aina ei voi pitää hauskaa, joten istahdin erinäisiksi tunneiksi Kansalliskirjastoon miniläppärin kanssa. Historiallinen bibliografia kerrallaan hyllystä ja plaraamaan. Syntynyt lista ei ollut lyhyt.
Urakan loppuvaiheessa mieleen pulahti ajatus "eikös se ollut niin, että Arto-tietokanta kattoi tuoreimmat vuodet, eikös tietokantahaku olisi hauskempaa kuin tiiliskivien selailu?" Kysymyksen loppuosa jää ilmaan, sillä tekstihaku "1500-?" tuotti yli 2000 viitettä, joiden läpiluku ei ollut pelkästään hauskaa. Varmasti on joku fiksumpi haku, joka tuottaisi vielä enemmän oleellisia viitteitä, mutta toistaiseksi aikaansaatujen listojen yhdistäminen ja läpikäynti työllistänee vähäksi aikaa. Kirjallisuusvinkkejä kun kertyy myös jokaisen läpikäydyn tekstin lähdelistasta.
2. Takaisin Registratuuran ääreen
Keväällä 2010 olin käynyt läpi Olofin voutivuodet Kansallisarkiston registratuurakopiosta etsien ensisijaisesti hänelle lähetettyjä kirjeitä. Joko tuolloin tai seuraavalla kierroksella olin älynnyt noteerata myös kirjeet, joiden vastaanottajiksi oli merkitty "kaikki valtakunnan voudit" tai "kaikki rannikon voudit" tai "kaikki Suomen voudit". Sivunumerot olin merkinnyt muistiin, mutta en päivämääriä enkä aiheita, joten tilejä läpikäydessä löytyneitä kuninkaallisia kirjeitä oli mahdoton verrata listaan.
Joten takaisin selaamaan. Olisin voinut hypätä "oikeisiin kohtiin" sivunumeroiden mukaan, mutta onneksi ajattelin jotain tyyliin "katsotaas nyt vähän tätä kokonaiskuvaa". Kiinnitin huomiota lukuisiin kirjeisiin, joiden vastaanottajana oli Clas Åkesson (Tott). Vaikuttivat ensin kaikki sotaresurssointiin liittyviltä, mutta kun yksi koski rannikon maakauppaa alkoi vaikuttaa siltä, että Clasin roolista pitäisi tietää jotain enemmän.
Eli kipitin tutkijasalin takaseinälle tarkistamaan Kansallisbiografiaa. Ahaa, Clas oli tuolloin Etelä-Suomen käskynhaltija. Olisi ollut kiva tietää/muistaa tuo jo aloittaessa, sillä nyt puoliväliin päästyä silmiin osui CÅT:lle osoitettuja kirjeitä, joissa selvästi viitattiin voudeille osoitettuihin odotuksiin.
Eli palataan alkuun ja aloitetaan uudestaan.
torstai 24. maaliskuuta 2011
Ensikosketus Kulttuuri- ja yhteiskuntahistoriaan
HY AY Kulttuuri ja yhteiskunta
Tiistai-iltana alkoi siis perusopintojen viimeinen kurssi. Luennoitsija samaa hyvää tasoa kuin aatehistoriassa. Plussana vielä rennompi tyyli ja lupaus lähettää tekstuaaliset-mutta-ei-liian kalvot ennen luentoja. Ei siis tavitse kirjoittaa sekavia muistiinpanoja viivalliselle paperille vaan voi lisätä niitä tulostettuun esitysmateriaaliin. Askel eteenpäin elämässä.
Luennon alku tosin vaikutti pahalta askeleelta taaksepäin. Aloitettiin nimittäin yhteiskunta- ja kulttuurihistorian määrittelyllä. Jälkimmäisestä esitettiin tutunnäköisiä turkulaisia sanoja, jotka herättivät puolittaisia muistoja Kulttuurihistorian peruskurssin suorituksesta viime syksynä. Mutta kurssimateriaali on jo roskiksessa ja nyt määrittelyt ohitettiin kiitettävän nopeasti, joten elän toivossa ettei kulttuurihissa-allergiani haittaa tämän kurssin suoritusta.
Loput luennosta olikin sitten kuin juhla ja joulu yhteen käärittynä. Alettiin käsitellä Kimmo Katajalan Suomalaisen kapinan (jonka olen avannut mutta en lukenut) kautta suomalaisen yhteiskunnan kehitystä ja sen lähteitä. Aivan ihanaa ja rentouttavaa kuunneltavaa. Suureksi osaksi tuttua, mutta tarpeeksi uutta/unohtunutta ainesta, etten päässyt tylsistymään. Eikä tässäkään vielä kaikki, sillä tajusin, että esitetty asia oli relevanttia Ångerman-projektia varten eli tehokkuuden nimissä varasin Katajalan kirjan kirjastosta kännykällä jo luennon aikana. Suomenkieliset kirjat ovat kiva lisä kyseiseen proggikseen ruotsinkielisten lukemattomien teosten pinon kasvaessa.
Pari tuntia sitten tuli postilaatikkoon tämän illan kalvot. Kapinointi jatkuu ja toisessa setissä näköjään maanomistusmuodoista. Perintötilat, kruununtilat... ihan niinkuin olisin näistä muutamaan kertaan jotain kuullut. Ihanaa, kun ei tarvitse tässä iässä ihan kaikkea aloittaa ihan alkutekijöistä.
(Tiistain luentotauolla nuori luentotuttuni kysyi yo-kirjoituksieni arvosanoja. Koskahan viimeksi joku on ollut niistä kiinnostunut? Serkkuni 10 vuotta sitten?)
Paksua ja ohutta Ruotsin historiaa
Viime vuonna ilmestynyt Dick Harrisonin ja Bo Erikssonin Sveriges historia 1350-1600 on niitä möhkäleitä, joita tuskin jaksaa pitää käsissään. Selausluin 1500-luvun ja jäin käsitykseen laadukkaasta kokonaisuudesta. Sivulta 515 osui silmiini Ruotsissa vierailleen saksalaisen lausunto, että ruotsalaiset ovat viinaan meneviä. Ympäröivän tekstin mukaan juhlissa piti juoda itsensä konkreettisesti pöydän alle. Alkoholiperinteillämme on pitkät juuret.
Kirja oli tietenkin tyylikkäästi kuvitettu ja taitettu. Yllätyksekseni huomasin, että muutamat kuvat olivat peräisin Wikimedia Commonsista. Kustannusten minimointia ymmärretään paremmissakin piireissä, joten poiminpa seuraavaan kirjaani ilmaista kuvitusta minkä ehdin tuntematta suurempaa häpeää nuukuudestani.
Ohuempaa kirjastosta kannetttua Ruotsin historiaa edustivat Hans Petersonin kirjat Jag, Gustav Vasa, Jag Erik den fjortonde ja Jag, Karl den fjortonde Johan. Ensimmäistä, eli edellä toiseksi mainittua, lukiessani luulin kyseessä olevan lastenkirjan ja oudoksuin hieman joitakin kohtia. Vasta toisen kirjan avatessani tajusin kyseessä olevan selkokielisen tekstin. Eli erinomaisen sopivaa ei-ruotsia-äidinkielenään-osaavalle. Kaikki tulivat luettua kannesta kanteen. Ja olivat kevyitä kannateltavia.
Yksinkertaistetun kielen voi kuvitella tarkoittvan yksinkertaistettua ajattelua. Vähän niinkin, mutta loppujen lopuksi kaikki (historian)kirjoittaminen on yksinkertaistusta. Aina esitetään vain osa totuudesta.
Erityisesti Erik XIV:stä kertova kirja oli mielestäni onnistunut. Mies on suomalaisessa kirjallisuudessa jäänyt veljensä varjoon ja Petersonin teksti valoitti lähtötilannetta samassa hengessä:
Kirja oli tietenkin tyylikkäästi kuvitettu ja taitettu. Yllätyksekseni huomasin, että muutamat kuvat olivat peräisin Wikimedia Commonsista. Kustannusten minimointia ymmärretään paremmissakin piireissä, joten poiminpa seuraavaan kirjaani ilmaista kuvitusta minkä ehdin tuntematta suurempaa häpeää nuukuudestani.
Ohuempaa kirjastosta kannetttua Ruotsin historiaa edustivat Hans Petersonin kirjat Jag, Gustav Vasa, Jag Erik den fjortonde ja Jag, Karl den fjortonde Johan. Ensimmäistä, eli edellä toiseksi mainittua, lukiessani luulin kyseessä olevan lastenkirjan ja oudoksuin hieman joitakin kohtia. Vasta toisen kirjan avatessani tajusin kyseessä olevan selkokielisen tekstin. Eli erinomaisen sopivaa ei-ruotsia-äidinkielenään-osaavalle. Kaikki tulivat luettua kannesta kanteen. Ja olivat kevyitä kannateltavia.
Yksinkertaistetun kielen voi kuvitella tarkoittvan yksinkertaistettua ajattelua. Vähän niinkin, mutta loppujen lopuksi kaikki (historian)kirjoittaminen on yksinkertaistusta. Aina esitetään vain osa totuudesta.
Erityisesti Erik XIV:stä kertova kirja oli mielestäni onnistunut. Mies on suomalaisessa kirjallisuudessa jäänyt veljensä varjoon ja Petersonin teksti valoitti lähtötilannetta samassa hengessä:
Det äldsta av deras barn hette Johan.Petersonin historiallisia Jag-kirjoja on enemmänkin, mutta ei valitettavasti pääkaupunkiseudun kirjaston valikoimissa. Mielelläni olisin lukenut lisää.
Han var bara fyra år yngre än jag.
Margaretas släkt ville hela tiden
att Johan skulle bli Sveriges konung.
Det förstod jag när jag blev äldre.
De brydde sig inte om att jag var son
till den store Gustav Vasa.
Detta gjorde att Johan och jag
aldrig blev vänner med varandra.
Det gjorde också att jag
redan som barn kände mig ensam.
keskiviikko 23. maaliskuuta 2011
Työharjoittelijoita
"*** opiskelijalta vaaditaan usein hiukan kekseliäisyyttä, jotta oman alan harjoittelupaikka löytyisi."Mutta kyllähän se sujuu, kun on koulutus kohdallaan. Asialla eivät nimittäin olleet historianopiskelijat vaan Tampereen ammattikorkeakoulun elokuva- ja televisiokäsikirjoittamisen opiskelijat. Lainaukset Ulpu-Maria Lehtisen kirjoituksesta blogista TAMK taide & viestintä. Käynnissä on ollut Claes Olssonin Taistelu Näsilinnasta 1918 -dokumenttielokuvan käsikirjoittaminen. Kuvaukset tehdään Tampereella huhti- toukokuussa, jolloin Tallipihalla on esillä vuoden 1918 esineistöä ja on mahdollisuus tavata sadan vuoden takaisessa tunnelmassa elokuvan tekijöitä. Lisätietoa elokuvasta sen verkkosivuilta.
"Koska *** tavoitteena oli kertoa realistisesti ja kaunistelematta sodan tapahtumista, erityisesti Näsilinnan taistelusta, nousi ***tiimin tärkeäksi tehtäväksi tapahtumien tarkka selvittäminen ja päähenkilöiden valinta lukuisten mukana olleiden sotilaiden joukosta."
"Pääaineistona olivat Näsilinnaan hyökänneiden Melinin komppanian miesten ruotsinkieliset haastattelut 1920-luvulta, joita löytyi arkistoista noin viisisataa sivua."
"***harjoittelijoiden tehtäviin kuului myös uutisten etsiminen vanhojen sanomalehtien mikrofilmeiltä, näyttelykirjeiden tutkiminen kaupunginarkistossa, yhteydenotot historiantutkijoihin sekä vanhojen valokuvien ja mahdollisten kuvauspaikkojen etsiminen. Todellisten tapahtumakulkujen selvittäminen ei aina ollut helppoa, sillä etenkin punaisten puolelta lähteitä on säilynyt varsin niukasti."
Koulumestari Hemlander
Itä-suomalaisten rippikirjojen kanssa ei onnistanut, mutta olettaisin että Hiskin annista Leppävirralla 24.12.1842 kuollut "Skolmäst. Mathias Hemlander" on sama kuin Rautalammella 17.12.1826 syntyneen Franciscus Philippuksen isä "bokbind. Matts Hemlander". Tuskin teen uraauurtavaa hutkimusta kun liitän persoonaan vielä Paavo Korhosen runon Koulumestari Hemlanterille. Eiköhän oikea mies ole jo Korhosen runojen tutkimuksessa tai paikallishistoriassa todettu ja kerrottu.
Paitsi ettei ilmeisesti ole. Kirjassa Vihta-Paavon Runot ja Laulut (painovuosi merkitsemättä) todetaan "Runon nimihenkilö Matti Hemlander jäänee arvoitukseksi." Ainoa tarjokas on Rautalammelta opiskelemaan lähtenyt Mats Heliander. Minusta hänen yliopisto-opiskelunsa ei kuitenkaan ole sitä, mitä runossa kerrotaan.
Runo löytyy kokoelmasta Wiisikymmentä runoa ja kuusi laulua ja kertoo ymmärtääkseni minämuodossa kohdehenkilön elämästä. Tekstissä vilahtaa aliupseerina olo, kirjansidonta ja Rautalammille tulo. Mutta lainauksena kirjoittamaan oppimisen kuvaus maalaisympäristöstä:
Paitsi ettei ilmeisesti ole. Kirjassa Vihta-Paavon Runot ja Laulut (painovuosi merkitsemättä) todetaan "Runon nimihenkilö Matti Hemlander jäänee arvoitukseksi." Ainoa tarjokas on Rautalammelta opiskelemaan lähtenyt Mats Heliander. Minusta hänen yliopisto-opiskelunsa ei kuitenkaan ole sitä, mitä runossa kerrotaan.
Runo löytyy kokoelmasta Wiisikymmentä runoa ja kuusi laulua ja kertoo ymmärtääkseni minämuodossa kohdehenkilön elämästä. Tekstissä vilahtaa aliupseerina olo, kirjansidonta ja Rautalammille tulo. Mutta lainauksena kirjoittamaan oppimisen kuvaus maalaisympäristöstä:
Juohtui mielehen minulle,Naapurien naurua kamalampaa ei Suomessa tiedetä.
Yhtenä kesässä yönä,
Tottumahan toista kieltä,
Puustavia piirtämähän.
Tuolle nauroi naapurikin,
Isännätkin irvesteli:
"Tuossa se herra tuleepi,
Aika pappi paukahtaapi."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)