Esivanhempani - Top 10

Michael Shermerin kirjassa Science Friction. Where the known meets the unknown oli hienolta vaikuttava juttu kontrafaktuaalisesta historiankirjoittamisesta, mutta siitä ei irronnut mitään selvää ajatusta tänne esitettäväksi. Toisessa artikkelissa Shermer esitteli kautta aikojen tehtyjä merkittävien ihmisten ja tapahtumien listauksia. Mistä sain idean tehdä listan "Esivanhemmat, jotka kuolivat ennen syntymääni - Top 10":

Aarne Ilmavalta (1892-1968) - Asikkalainen pienviljelijä, joka ei antanut sisällissodan aikana vammautuneen jalan pysäyttää työntekoa
J. A. Hohenthal (1850-1912) - Nuorena isättömäksi jäänyt ei lopettanut koskaan yrittämistä ja jätti jälkeensä tekstejä sekä hyviä tarinoita.
Karl Nikodemus Antinpoika (1807-1878) - Rengistä ison talon isännäksi. Reittä pitkin vai lainarahalla, lähteet eivät kerro koko totuutta.
Anna Elisabet Saren (1733-1820) - Meni naimisiin 60 vuotta vanhemman miehen kanssa ja leskeksi jäätyään käräjöi sen verran, ettei ihan kynnysmatto tainnut olla.
Caleb Frumerie (1670-1738) - Hengaili Kaarle XII:n kanssa Benderissä ja se vaan on niin hienoa. Vieressä hänen muotokuvansa skannattuna paikallishistoriallisesta kirjasta.
Sara Niilontytär Qvist (1674-1739) - Olisi leskenä voinut jäädä jonkun lapsensa nurkkaan istumaan, mutta ostaa posautti Noormarkusta komean tilan ja perusti kestikievarin
Petter Sund (haud 1735) - Helsingissä vaikuttanut porvari, joka teki sekä fiksuja että typeriä asioita. Tarjosi minulle juuret kotikaupunkiini.
Kalle Simonpoika Soupas (haud 1715) - Euralainen mies, joka ei pitänyt suutaan kiinni.
Kerstin Gabrielsdotter Körning - Eli jokseenkin tavallista elämää, kunnes häntä syytettiin 1585 Juhana III:n aviottoman Lucretia-tyttären tappamisesta noituudella.
Paavali Juusten (~1516-1576) - Tapasi Iivana Julman ja kirjoitti siitä raportin.

Äsh, ihan pönttö idea. Olisin voinut valita kymmeniä muitakin, erityisesti kaikki ne, joiden elämää en ole ehtinyt vielä edes ajatuksella tarkastella. Näistä listalle otetuistakin tuli mieleen uutta mietittävää. Kaikki tai ei mitään.

Kokemäeltä Amerikkaan, osa 72

Kokemäeltä lähtenyt 22-vuotias Frans Anonen tuli New Yorkin satamaan Caledonia-laivalla Glasgowsta 12.5.1907. Ilmoitti vastaanottajakseen ystävänsä Weini Ruittilan Minnapoliksessa. Samasta miehestä lienee kyse ensimmäisen maailmansodan kutsuntakortissa, joka täytettiin Pohjois-Dakotan Dickeyn kauntissa nimellä Frank William Anonen ja syntymäajalla 15.4.1885. Tämä Frank nimittäin ilmoitti lähimmäksi omaisekseen Hjalmar Tanskilan, joka kuulunee lisätä jo esiteltyyn Tanskilan sisarussarjaan.

Vai kuuluuko saapujalle kuitenkin ensimmäisen maailmansodan kutsuntakortti Washingtonin osavaltiosta nimellä William Anola ja syntymäajalla 4.2.1885. Tuolla päiväyksellä syntyi Kokemäen Ylistarossa Frans Wilhelmi, jonka vanhemmat olivat Anosen Torp. Vävy Frans Enok Erlantinpoika ja vaimonsa Stina Juhontytär. Washingtonin Williamin vaimo Mina oli jäänyt Kokemäelle.

Päivämäärän kääntyminen ei olisi ihme, joten Minnesotassa 5.2.1961 kuollut William F. Anonen, jolle on ilmoitettu syntymäpäiväksi 2.4.1885 lienee Washingtonissa kutsuntakortin täyttänyt mies. Minnesotassa kuollut on varmaankin samassa osavaltiossa kansalaisuushakemuksen vuonna 1937 täyttänyt William Anonen.

Yksi, kaksi vai kolme miestä? Vuoden 1930 väestönlaskentaan kirjattiin Frank Anonen, joka vaimonsa Julian (syntynyt Suomessa ja tullut Amerikkaan 1921) ja kahden Minnesotassa syntyneen poikansa asui Washingtonin osavaltiossa. Väestönlaskennassa mainitut pojat Maurice William (s. 23.1.1921 k. 27.3.1987) ja Harry George (s. 17.6.1922 k. 7.3.1996) elivät lopun elämänsä Minnesotassa.

Jos Julia oli Harryn äiti, hänen tyttönimensä oli Bergman. Vaasalainen Julia Bergman tuli New Yorkin satamaan 21.12.1920 suuntana Minneapolis eli on todennäköisesti oikea henkilö. Julia Maria Anonen kuoli Minnesotassa 18.5.1981.

Väestönlaskennasta 1920 löytyy Minneapoliksesta pariskunta William ja Lizzie Anonen. William tullut maahan 1909 ja Lizzie 1911. Jos Lizzie on Mauricen äiti, hänen tyttönimensä on Paavola. Lizzie Anonen kuoli Hennepinin kauntissa 9.4.1921 eli William on tämän jälkeen voinut avioitua Julian kanssa. Hennepinin kuolleissa on myös Ida Anonen 22.1.1921. Williamin ja Lizzien tytär?

Miesten selvittämiseksi tarvittaisiin ainakin osuma 1910 väestönlaskennasta tai mielummin vielä muutama kuolinilmoitus.

Lähteet:
Kokemäen kastetut
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1907; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_893; Line: 30; .)
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918 (Registration Location: Dickey County, North Dakota; Roll 1819408; Draft Board: 0.)
Ancestry.com. Minnesota Death Index, 1908-2002
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census (Year: 1920;Census Place: Minneapolis Ward 4, Hennepin, Minnesota; Roll: T625_833; Page: 10B; Enumeration District: 69; Image: 742.)
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Year: 1930; Census Place: Aberdeen, Grays Harbor, Washington; Roll 2488; Page: 11B; Enumeration District: 1; Image: 24.0.)
Minneapolis Naturalizations, 1890-1965
Minnesota death certificate index
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918 (Registration Location: Kittitas County, Washington; Roll 1991652; Draft Board: 0.)

Kuinka suuret sukulaiseni löysin?

Isävainaajani oli hyvinkin omituinen mies. Ollen harvapuheinen luonnoltaan, ei hän konsaan paljon juuri omasta sukuperästään ilmoitellut. Sen me vaan perheen kesken kahdenkymmenen vuoden ajalla saimme häneltä ongituksi, että hän oli torpparin poika S— n pitäjästä; että hänellä oli kaksi veljeä Heikki ja Matti, joista jälkimäinen oli kuollut Aunukseen ja edellinen eli ylsinäisenä kotikylässä; vielä oli hänellä sisar Kaisa, jonka piti olla naimisessa erään kylän sepän kanssa ja että tällä parikunnalla oli muutama lapsi. Niin, sen hän meille hädin-tuskin ilmoitti ja sitte — kuoli hän.

Näin alkaa Savonlinna-lehden kesän 1876 jatkokertomus Kuinka suuret sukulaiseni löysin?. Ei ole kovin pitkä ja on hyvää luettavaa kaikille niille, jotka harrastavat sukututkimusta siinä toivossa, että pääsevät luomaan suhteita eläviin sukulaisiin. Lukemisen helpottamiseksi kirjoitin koko jutun puhtaaksi.

vali-vali, eikun... kiitos

Tekisi mieli vieläkin marmattaa Arkistolaitoksen keskiviikkoisesta tiedotteesta, jonka järkevyys ei mennyt jakeluun. Miksi valtakunnallisia aineistoja pitää hajasijoittaa pitkin laajaa maatamme, niin että yhtä tutkimusta varten saa juosta puolella tusinalla paikkakunnalla? Arkistolaitoksella salainen diili VR:n kanssa? Ja sitten vielä joku valopää "joopee" kommentoi "Käsittääkseni siirrettävä aineisto on jo digitoitua materiaalia". Haista poitsu (vaikutti miehen tekstiltä) sikalan takapiha. Ei meinaan todellakaan ole. (Eikä kyseinen materiaali varmaankaan (toivottavasti!) myöskään digitoinnin prioriteettilistalla.)

En uskalla ajatellakaan, mitä seuraavan vuoden siirrot tulevat olemaan. Lentävätkö kaikki läänintilit pitkin valtakuntaa? Sijoitetaanko sota-arkiston sisältö Ouluun? Jälkimmäisessä olisi sentään logiikkaa - kokonaisuus yhteen paikkaan - eli tuskin listalla.

Mutta täytyy hengittää syvään ja olla kiitollinen. Kiitollinen KA:n keskiviikon ilta-aukioloajasta - niin kauan kuin sitä kestää. Kiitollinen Pertti Vuorisen asiantuntevista neuvoista. Kiitollinen Urho Kekkoselle, jonka kirjoittaman pöytäkirjan ote ilahdutti keskiviikkona avaamassani arkistolaatikossa.

Ja muistaa kiittää (kyllä, olen kirjoittanut tästä aiemminkin) niitä, joilta saa apua. Jokin viikko sitten loppui vuoden kestänyt sähköinen kirjeenvaihtoni paikallishistorian kirjoittajan kanssa. Palasin tällä viikolla miettimään sitä mikä minua tuohon aktiviteettiin motivoi. Alussa se, että halusin osoittaa pätevyyteni. Mutta pidemmän päälle aidon oloiset kiitokset lähes jokaisen vastaukseni kuittaukseksi.

Kannattaa kiittää myös yrittämisestä, vaikka arvo olisi mitätön. Maanantaina olin kuuntelemassa esitelmää ja sain päähäni lähettää esittäjälle pari varsin merkityksetöntä tiedon rippua. Seuraavana päivänä tuli kiitoskuittaus ja minulle jäi mukava olo, vaikka henkilö ei olisi tiedoistani todellisuudessa välittänyt hiukkaakaan. Sen sijaan se sisämaan dosentti, jolle lähetin mielestäni ihan oikeasti arvokkaan vinkin kaksi viikkoa sitten, eikä ole... ai niin, valitusosuus oli jo alussa.

Kiitoksen voimasta oli hyvää tekstiä tällä viikolla Gurumarkkinoinnin blogissa.

Suomalainen jätti Pariisissa 1644?

Yllä oleva ote on vuonna 1753 painetusta kirjasta The Second Volume of letters Writ by a Turkish Spy, Who liv'd Five and Forty Years Undiscover'd at Paris: Giving an Impartial Account to the Divan at Constantinople, of the most Remarkable Transactions of Europe: And, Discovering several Intrigues and Secrets of the Christian Courts (especially of That of France) Continued from the Year 1642, to the Year 1682. Written, Originally, in Arabick, Translated into Italian, and from Thence into Englidh, by the Translator of the First Volume.

Englanniksi käännettynä on siinä esitetty Lubano Abusei Saadille osoitettu kirje, joka on päivätty 7:nnen kuun 5:ntenä päivänä vuonna 1644. Turkkiin ilmoitetaan, että Pariisin hoviin on saapunut 8 jalkaa pitkä suomalainen, joka muistuttaa titaanien poikaa. Mies ei ollut ainoastaan pitkä vaan myös vahva haastaen ranskalaisia kanssaan painimaan kaksi kerrallaan.

Kirjoittaja on nähnyt jätin kannattelevan kaksi 10-vuotiasta poikaa suorin käsivarsin, kävelleen näin 60 askelta ja laskeneen pojat alas näyttämättä minkäänlaista rasitusta. Hän ei ollut heti palaamassa koti-Suomeen vaan sanoi aikovansa mahdollisesti Turkkiin.

Pariisin hovista ehkä olemassa muutakin aineistoa, jossa mies mainittu? Tottahan olisimme koulussa aurinkokuninkaan yhteydessä jätin olemassaolosta kuulleet, jos sellainen oikeasti Suomesta oli lähtenyt? (Huomautettakoon rehellisyyden vuoksi, että Ludwig XIV oli kruunun saadessaan vuonna 1643 4-vuotias eli ei paljoa isompi kuin oheisessa Wikipediasta löytyneessä muotokuvassa äitinsä kanssa. Hänet olisi suomalainen jätti nostanut varmaan yhdellä sormella.)

Luin Sivistystä

Onnekas verkkoharhailu heitti minut Sivityksen pariin. Se on Kansanvalistusseuran ja Kansalaisopistojen liiton julkaisema "ammattimedia vapaassa sivistystyössä toimivalle ja alan päättäjälle. Se on oppivan elämäntavan asialla."

Näkökulmissa Eero Ojanen oli alkuvuodesta kirjoittanut ITE-tutkimuksesta (tätä en siis ollut lukenut kun kirjoitin muutama kuukausi sitten ITE-taiteen ja harrastajatutkimuksen yhteneväisyyksistä!):

Mikä on se taho, joka kerää yhteen tutkimustietoa, jota tuotetaan perinteisten tiedeinstituutioiden ja tutkimuslaitosten ulkopuolella? Miten ihmisten itse tekemää tutkimustyötä voidaan tukea, organisoida ja tehdä tunnetuksi mahdollisimman monella alueella? Se jos mikä on osa tämän päivän kansansivistystä, kirjaimellisesti.

Taas kerran Ojaselta fiksua tekstiä!

Sivuilta löytyi arvio Heli Hulmin kirjasta Saattaen vaihdettava, jota itse vielä odottelen kirjaston varausjonosta.

Anneli Kajannon kirjajutuissa oli paljon kivaa. (Missä tämän rss-syöte?) Kajanto oli lukenut historiaa Suomen ulkopuoleltakin, mutta tämän blogin puitteissa linkitettäviä ovat kirjoitukset

• Viena I, Vuokkiniemen naiset (Maija Myllykangas: Äitisemme Vuokkiniemi)
  
• Aika velikultia (Antti Tuurin Suuri asejuna Pietarista ja Suuri viljajuna Siperiasta)
• Valistus on viritetty (Muistojen koulutaulut)
• Tuurin sotaretket (Antti Tuuri: Rata)
  

Tekstissä Historian avaajat Kajanto käsitteli historian popularisointia:

Kauan eläköön historian tapahtumia popularisoivat historiantutkijat! Ilman heitä käsityksemme historiasta jäisi kovin pintatasolle ja luurankomaiseksi ja monelta osin vääristyneeksikin.

Teksti ja kirja tienhaarassa II aloittaa paljastuksella

Vuonna 1874 perustettu Kansanvalistusseura on ollut kansallisesti merkittävä aikuisille suunnatun valistuskirjallisuuden levittäjä ja julkaisija. Se tuotti vuosikymmenten ajan yleistajuista "halpahintaista kirjallisuutta" silloisen lukevan yleisön käsiin. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa lukijat olivat papistoa, kansakoulunopettajia, virkamieskuntaa ja valistuneita talonpoikia.

Tuota kirjallista aarteistoa säilytetään yhden rakennuksen pommisuojassa. Arvioni mukaan pari kolme säätiön palkkalistoilla olijaa on tietoinen sen sijainnista. Muut, eri vuosina säätiöön tulleet, eivät ole historiallista kirjastoa nähneet, eivät edes luetteloa siellä säilytettävistä kirjoista ja – pahoin pelkään – usea ei ole kirjojen olemassaolosta kuullutkaan.

Mistä päädytään kokoelmaan digitointiin, jota KVS-kalenteria joskus selanneena lämpimästi kannatan!

Toivon, että Kansanvalistusseura tekee oman suunnitelmansa ja on siinä yhteydessä keskeisiin kansallisiin toimijoihin. Uskon, että kulttuuritietoisista säätiöistä – Suomen Kulttuurirahasto ja Alfred Kordelinin säätiö etunenässä – löytyy tahtoa ja viisautta lähteä tukemaan hautautuneiden aarteiden digitoimista ja saattamaan ihmisten ulottuville, paljolti myös omina hankkeinaan.

Digitointi voisi ensivaiheessa koskea autonomian ajalla julkaistua, siis vuosia 1874–1917. Hurmaava tähtäin olisi kulttuurisen suururakan saattaminen valmiiksi itsenäisyyden juhlavuonna 2017.

Tulevaisuuteen katsojat Kansanvalistusseurassa ovat sen velkaa menneisyydelle.

(Kolme huutomerkkiä yhdessä postauksessa. Kylläpäs sivistys on innostava asia.)

Luin sanomalehtivuosikerran

Opiskeluihin liittyvän tutkielman puitteissa tuli välttämättömäksi selata Lallin vuosikerta 1928 läpi. Olin aiemminkin kokeillut ja tiesin, että siihen kuluu aikaa. Tässä tapauksessa seitsemisen tuntia ja kyse on pienehköstä paikallisesta lehdestä, joka ei ilmestynyt ihan joka päivä.

Kannattiko? Tutkielman kannalta ehdottomasti, ainakin tunti edellä mainitusta ajasta meni muistiinpanojen kirjoittamiseen. Mutta entä jos olisin ollut liikkeellä yleisemmällä paikallis- tai henkilöhistoriallisella kiinnostuksella?

Sukulaisistani sain tietää, että yksi isotätini sai ensimmäisen palkinnon maatalouskerhon näyttelyssä. Ja mummon tädin mies mukana Kokemän konserttikannatusyhdistyksessä (monen muun asian lisäksi). Eli henkilötutkimuksellisesti ei kovin hedelmällistä, ellei tiedä mitä on hakemassa. Se, mistä kannattaa - aiemman kokemuksen ja tämän testauksen perusteella - yrittää on tasakymmensyntymävuosien aika. Paikkakunnan merkkihenkilön määrittely voi yllättää: Lalli esitteli 23.8.1928 Pappilan Sannan, kirkkoherran uskollisen palvelijattaren. Toinen 80-vuotias Kokemäeltä oli Kalle Askola, josta en ollut koskaan kuullutkaan. Hän oli uskonnon ihminen ja oli 1926 saanut kunniakirjan opetuksestaan (Lalli 13.10.1928).

Paikallishistoriaa sanomalehden sivuilta tietenkin löytää. Oli käräjäraportteja, koulun avauksia ja keskustelua uimaopetuksesta. Lisäksi, koska sisällissodasta oli 10 vuotta, aika monta juttua tuolloisista tapahtumista (esim "L. L-i: Kauvatsan ryssiä tervehtimässä" 2.2. & 3.2.1928, Kokemäen suojeluskunnan synty ja toiminta ennen vapaussotaa 17.4.1928).

Mutta oli myös satunnaisempia katsauksia menneisyyteen, joita Lalli julkaisi melko suuressa mittakaavassa kun jollain paikkakunnalla järjestettiin iso näyttely tai kokous. En ole tarkistanut kuinka hyvin näitä on sisällytetty Paikallishistorialliseen bibliografiaan, mutta epäilen, että jotain on jäänyt rannalle. Muistiin kirjoittamani esimerkkejä:

• 20.1., 22.1., 24.1., 25.1.1928 Edv A. Myllymäki: Piirteitä Ikaalisten pitäjän historiasta II-V (Osa I meni silmieni ohi)
• 6.7.1928 Aura Mittler: Sivistysolot Eurassa n.s. vapaudenajalla v. 1721-1771
• 22.9.1928 Kustaa III Köyliössä
• 27.11.1928 Mitä Lapin museossa olevat vanhat kirkkokuulutukset kertovat
• 15.12.1928 Huhtamon taloihin tutustumassa, Huhtamon historiasta ja talouselämästä

Ja tuossa siis ei suinkaan ollut kaikki.