Poimintoja

Kuva kirjasta The Dumpy Books for Children: No. 7. A Flower Book

Illuusioita- blogin kirjoittaja ihastui Metsämuseo Lustoon:

Luulin, että pyörähtäisimme Lustossa kohtalaisen nopeasti ja vähän kuin viran puolesta, mutta museossa vierähti yli kaksi tuntia kuin siivillä. Ihanan toiminnallinen, kaunis, ja yleisönsä ottava museo! Pääsin kaatamaan kuusia simulaattorilla ja nostelemaan palikoita sellaisella, öh, koneella jonka nimeä en tiedä, sellainen jossa on pihdit ja silleen (anteeksi). Meillä oli kukkamekoissamme varsin viihtyisä ja kiva vierailu Lustossa.

Esoteerisen maantieteen koulun Marko Leppänen kävi vanhanaikaisessa metsässä:

Oli erikoinen tunne nähdä ensi kertaa eläessään, miltä sellainen metsä näyttää, joka on saanut rauhassa kehittyä niin kuin luonto on sen tarkoittanut. Paikka tuntui ensi alkuun oudoltakin ja kulkijan varuilleen panevalta: tavallaan tietenkin hyvin tutulta, mutta silti erilaiselta kuin mihin oli tottunut. Kokemukseen liittyi harvinainen äänimaailma, jonka toinen tosiaan vastaan nojaavat konkelot - tuulen heijatessa metsää - nitkutuksillaan ja narahduksillaan loivat. Tavalliseen talousmetsätyyppiin verrattuna elämän tuntu oli ilmeisen vahva, mikä on kiintoisa paradoksi aarnion ollessa täynnä niin pystyyn kuin maahan kuolleita, usein jo pehmeiksi kummuiksi muuttuneita puita. Kaikella tuntui olevan paikkansa, kokonaisuus ei kaivannut näpelöintiä.

Salme Kotivuori reagoi Turun linnan perusnäyttelystä esitettyyn kommenttiin.

Jurin julkaisemattomissa julkaisuun tulevasta K. Lydénin kirjoituksesta "Neljä viikkoa käpykaartissa", joka on

kertomus siitä, miten Matkun aseman asemapäällikkö karkaa punikeilta vuonna -18 ja elelee metsässä riistalla. Tarinan alussa Lydén valaa hauleja jotain tekemistä saadakseen (punakaartilaiset eivät päästä häntä pois asemalta, koska pitävät lahtarina), ja kun sekin on ohi, hän päättää listata kaikki tappamansa eläimet.

Eva Grelsdotter summeerasi keskiaikaharrastajan kesän.

Arto Hautala intoutui tv-sarjojen henkilöiden sukututkimukseen.

Villiviini-blogissa lyhyt arvio kahdesta sukukirjasta. Ari Juntunen oli lukenut Kjell Westön Missä kuljimme kerran.

Tuija Aalto kirjoitti kesällä otsikolla Pakkobloggaus ei palkitse, mihin on helppo yhtyä seuratessa blogeja, joita ei selvästikään tehdä sisäisestä innosta.

Piraattipuoleen kannattaja Kyuu Eturautti oli keskustellut sukukirjan tiimoilta sukukokouksessa:

Talkoohengellä, kansallisarkiston avulla ja perisuomalaisella sisulla kasattu sukukirja nousi keskustelunaiheeksi. Minä siinä sitten viattomana tiedonjaon ystävänä ehdotin, että kenties teosta voisi jakaa myös Internetissä ja siten saada nuorempikin polvi kiinnostumaan. Teos on luonteeltaan joka tapauksessa omakustanne, sisältäen materiaalia julkisista lähteistä. Kukaan ei ole sillä rikastumassa.

Mutta eikö mitä. Tarjolla oli alkuun tilitystä siitä, miten henkilötietolaki kieltää kirjojen julkaisun Internetissä (täh?). Ilmeisesti jossain mielikuvitusmaailmassa julkisesti saatavilla oleva kirja muuttuu laittomaksi netissä. Suurempi hupi oli kuitenkin väite siitä, että suvun yhteisten tietojen jakaminen Internetissä rikkoisi suvun tekijänoikeuksia. Välissä tilitys ei ollut ainoastaan epäilevää, vaan suorastaan tulikivenkatkuista, vihaa tihkuvaa lunastusta.

Kivi vai kilpi?

Äskettäin hyppäsi lukemissani blogiteksteissä silmiin ilmaisut "vuonna miekka ja kivi" sekä "vuonna miekka ja kilpi". Kumpikin kuvasti jonkinasteista ajanlaskun alkua. Miksi nämä substantiivit? Onko toinen versio alkuperäinen ja toinen muunnos? Olenko minä ajastani jäljessä, kun en ole mielestäni aiemmin kuullut? Jonkun muunkin mielestä tuoreehko, kirjastonhoitajalta on ilmaisusta kystty tämän vuoden toukokuussa.

Google-haku "vuonna miekka ja kilpi" vei Wikisanakirjaan, josta löytyi lukuisia muitakin variaatioita, päällimmäisenä kuitenkin nämä edellä mainitut. Urbaani sanakirja tarjoaa ilmaisuille hieman erilaiset määritelmät:

Ajanilmaus, joka tarkoittaa epämääräistä kaukaista menneisyyttä
Kauan sitten, ennen vanhaan, aikana, jolloin tekniikan taso oli toinen kuin nyt.

Vuonna 2002 on keskusteluforumilla todettu

tähän täytyy sanoa että ihmiset ovat varmaan kuulleet sanonnan "joskus vuonna miekka ja kypärä" kun kerrotaan jotain tapahtumaa joka on tapahtunut joskus aikana tosi kauan sitten.
>Itse olen kuullut version "joskus vuonna miekka ja kivi", jota oon käyttäny tekstissä, mutta harvoin.

Googlen haku aikajaksoittain viittaa siihen, että tuolloin ilmaisu oli vasta tulossa kirjoitettuun kieleen. (Osasyy tuloksille voi olla myös, että myöhemmiltä vuosilta on enemmän sivuja tallessa.) Hakutulokset eivät anna viitettä siihen, että jompikumpi fraasi olisi toista alkuperäisempi. Kilpi kylläkin hieman suositumpi kokonaishakutuloksissa.

Kokemäeltä Amerikkaan, osa 59

Syyskuussa 1913 tuli Kanadan Quebeciin Kokemäeltä 26-vuotias Kalle Palonen, jonka veli Nestor asui Harjavallassa, ja 22-vuotias Kalle Felix Peltomaa (s. 13.1.1891 Kokemäki), jolta jäi Kokemäelle samanniminen isä. Tulijat ilmoittivat eri osoitteet ja vastaanottajat, Peltomaan Kalle veljensä Frank Pellon Minnesotan Duluthissa.

Frans Peltomaa (s. 26.10.1886 Kokemäki) oli tullut Montrealiin 12.8.1909. Ensimmäisen maailmansodan kutsuntakortteja täytettäessä hän asui Minnesotassa, oli naimisissa, maanviljelijä ja vetosi kuurouteen ja rikkoutuneeseen olkapäähän kutsunnoista vapautumiseksi. Vuoden 1920 väestönlaskennasta näkyy, että vaimo Mary oli suomalaissyntyinen.

Kalle Felix kirjattiin vuoden 1930 väestönlaskennassa Michiganissa, jossa perheeseensä kuului Hilja-vaimon lisäksi 12-vuotias Aimo, 10-vuotias Ester, 7-vuotias Charles ja 5-vuotias Bertha.

Lähteet:
Ancestry.com. Border Crossings: From Canada to U.S., 1895-1956
Yksityinen tiedonanto (PV, MKV)
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918 (Registration Location: St Louis County, Minnesota; Roll 1675781; Draft Board: 1.)
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census (Year: 1920;Census Place: Fairbanks, St Louis, Minnesota; Roll T625_857; Page: 2A; Enumeration District: 73; Image: 625.)
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Year: 1930; Census Place: Forsyth, Marquette, Michigan; Roll 1010; Page: 1A; Enumeration District: 5; Image: 46.0.)

Kummitustarina Kalvolasta

Kalvolassa järven rannalla, kauniilla paikalla, sijainneen Kutilan päärakennuksen oli rakennuttanut kruununvouti Nordensvan. Hän oli pakottanut Pohjanmaalta tulleet rakentajat tekemään työtä sunnuntaisin. Nämä vannoivat, ettei kukaan tulisi saamaan tilalla rauhaa.

Tämä vaikutti pitävän paikkansa, sillä Krookin perhe, joka muutti Helsingistä Kalvolaan vuonna 1855 säästääkseen rahaa, häiriintyi yö toisensa jälkeen salista kuuluvista askelista. Kuullosti myös siltä, että joku olisi salissa avannut lipaston laatikoita, mutta kurkattaessa siellä ei ollut ketään. Sitten oli kuin vintillä olisi vieritetty kuulia.

Perheen äiti raportoi miehelleen, joka saapui Kutilaan Nordensvanin kanssa. Tämä mutisi akkojen puheista ja istui keinutuoliin. Silloin kummitus iski ensimmäisen kerran päiväsaikaan. Ullakolta kuului kuulien vierintää. Nordensvan ponkaisi ylös ja ryntäsi ullakon ovelle muu väki takanaan.

Ullakon oven takana oli kuitenkin vain siisti ja järjestyksessä oleva ullakko. Krookin perheen pää ilmoitti "Huomenna muutatte kotiin."

Edellä oleva on kerrottu Augusta Krookin muistelmissa Mitt Helsingfors. Alaviitteen mukaan perhe oli monta vuotta myöhemmin lukenut sanomalehdestä, että kummittelun oli tuottanut tilanvouti apureineen.

Moista en löytänyt, mutta Hämäläinen raportoi 21.03.1862: "Syömäri. Viimis tammikuun 27 päivänä sattuivat Myllymäessä, Hämeenlinnassa, torpanpoika Kaarle Juha Kulju Kutilan alustaa Kalvolasta ja Sittalan Tiitisen torppari samasta pitäjästä kiistelemään syömisestä, josta seurasi että mainittu torpanpoika puolen tiiman kuluessa uhalla söi 5 naulaa sianlihaa eikä siitä ollut milläänsäkään. Syömäri oli vaan juonut runsaasti kaljaa lihan painiksi."

Nordensvan oli vuonna 1871 konkurssitilassa ja Kutilan tila myynnissä (Hämäläinen 23.02.1871). Seuraavakin omistaja tarjosi taloa vuokralle:

(Hämäläinen 06.08.1874)

(Hämäläinen 23.03.1876)

(Hufvudstadsbladet 14.03.1880)

Arkistoituja kuolinilmoituksia

Kun runsas 15 vuotta sitten aloittelin sukututkimusta olin jostain poiminut tiedon Suomen sukututkimusseuran kuolinilmoituskokoelmasta. Arasti tiedustelin sitä SSS:n silloisessa Mariankadun kirjastossa ja sain Pertti Vuoriselta kuulla, että aineisto ei ollut käyttökunnossa. Asia unohtui kun se ei omalle tutkimukselleni muodostunut kynnyskysymykseksi.

Heinäkuisella lomalla Kansallisarkistossa hain jotain ihan muuta mikrofilmiluettelosta ja huomasin, että SSS:n kokoelma 1922-1979 oli käytettävissä mikrokorteilla. Hyökkäsin päivystäjän kimppuun: "Koska ne on filmattu? Ei 15 vuotta sitten ainakaan ollut!". Päivystäjän mielestä ne olivat kuitenkin aina olleet filmattuina ja 15 vuoden takaisista asioista hän ei tiennyt kun ei silloin ollut syntynytkään. (Kansallisarkiston kannattaisi harkita vähän tarkemmin minkä ikäisiä ihmisiä tiskin taakse laitetaan.)

Testasin korttien käytettävyyttä omalla sukunimelläni ja löysin vajaan tusinan kuolinilmoituksia. Kaksi oli "omiani" ja muut Loimaan ja Merikarvian Kyläkoskia, joiden myöhempien sukupolvien ryhmittelyyn ilmoitukset antaisivat eväitä, jos olisi moiseen tarvetta/mielenkiintoa. Eli jos metsästettävänä on sukuhaara 1900-luvulta nykypäivään eikä ole mitään mihin tarttua, niin tästä kokoelmasta voi olla hyötyä.

Se ei kuitenkaan (tietenkään) kata Suomen koko lehdistöä. Poimintojeni perusteella ilmoituksia on kerätty pääasiassa Uudesta Suomesta ja Helsingin Sanomista. Mikä mahdollistaa näiden hyödyntämisen talohistoriikissani - jos sitä joskus jatkan.

(Ruotsinkielisistä sanomalehdistä kerättyjä kuolinilmoituksia ja nekrologeja on Brages pressarkivetissa. Fyysisesti lähellä KA:ta.)

Historiaa asenteella

Kirjaston uutuusluettelosta bongasin kesällä ruotsalaisen opuksen Historieboken, joka oli asiasanoitettu sarjakuvaksi, joten piti tietenkin varata. Osottautui yllätykselliseksi.

Alkusivuilta selvisi, että alkuperäinen kirja, josta tämä oli uusi painos muutamin lisäsivuin, oli tehty vuosina 1969-70 ja julkaistu 1970. Tekijät (Annika Elmqvist, Gittan Jönsson, AnnMari Langemar ja Pål Rydberg) opiskelivat taidekoulussa ja päättivät tehdä kirjan Euroopan ja Afrikan historiasta viimeisen 500 vuoden ajalta.

Mitä kirja on. Mutta jo parilta ensimmäiseltä aukeamalta selviää, että se on myös dokumentti ajan vasemmistolaisesta historianäkemyksestä. Mukana on koko ajan luokkaristiriita, pahiksina maanomistajat, kauppiaat, kapitalistit ja imperialistit. Jos näitä ei olisi, niin kaikki olisi hyvin. Loistavan tulevaisuuden mallina esitellään lopussa Guinea-Bissau, jossa uuden hallinnon myötä elämästä piti tulla jokseenkin täydellistä.

Mutta ei tullut, mikä todetaan kirjan lisäsivuilla. Joilla ei pyydellä anteeksi tai suuremmin selitellä. Kyseessä oli tekijöiden maailmankuva vuonna 1970 ja sillä siisti.

Retoriikan alla on ihan mielenkiintoinen maailmantalouden malli, mutta oma historiatietoni ei riitä arvioimaan onko se todenmukainen vai ei. Samaa skeptisyyttä pitäisi osoittaa muitakin julkaisuja kohtaan, miksi minusta tuntuu, että nimenomaan tässä pitäisi olla varoitustarra päällä?

Alkuperäistä kirjasta myytiin ensimmäiset 7 000 kappaletta viikossa ja kokonaispainos oli 70 000 kappaletta. Käännökset julkaistiin Tanskassa, Länsi-Saksassa, Yhdysvalloissa, Hollannissa, Italiassa, Ranskassa ja Espanjassa. Helsingissä käytiin kustannusliikkeen kanssa keskusteluja tammikuussa 1971. Tekijöiden vaatima alhainen ulosmyyntihinta torppasi neuvottelut.

(Kuva kustantajan sivulta.)

Virosta virtuaalisesti (3/3)

Yllä oleva on ote vuonna 1598 painetusta Sebastian Münsterin kartasta Gemeine Beschreibung aller Mittnächtigen Ländern als Schweden, Gothen, Norvegien, Dennmarck, u. Basel. Se on digitoitu Eesti Rahvusraamatukogun Digar-arkistoon, joka on käytettävissä viroksi ja englanniksi. Vironkieliseltä etusivulta voi valita 'Kaardid' ja pääsee seikkailemaan aikakausittain järjestettyyn aineistoon.

Suomi näkyy rannikkona monessa kartassa ja toisinaan löytyy myös muuta tietoa. Kartassa Nova et Accuratissima Tabula Regionum ad Sinum Finnicum vuodelta 1742 on pienoiskuvat Viipurin, Haminan ja Lappeenrannan linnoituslaitteista.