keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Projektidarwinismia

Katrin Passigin ja Sascha Lobon kirjasta Elämä järjestykseen ilman rahtuakaan itsekuria löytyi sivulta 102 ajatus:
"Terve projektidarwinismi huolehtii siitä, että kenenkään ei tarvitse toteuttaa kaikki mieleensä pulpahtavia ideoita. Vain ne ideat, jotka itsepintaisesti muistuttavat itsestään, ovat sen arvoisia, että niiden toteuttamiseen kannattaa uhrata aikaa ja voimia."
Ilmiselvästi Österholmin seikkailut kuuluvat jälkimmäiseen kategoriaan. Mutta jos ne tulevat joku päivä valmiiksi, mitä sitten teen?

Viime viikolla sain ammattilitteroijalta mummoni äidin haastattelun tekstinä. Eli se este Ala-Potilan juurien kirjoittamisen aloittamiseen on poistettu. Niinkuin olen jo tainnut täällä todeta, rakennekin on valmiina. Jäljellä oleva ongelma: laatutason asetus. Olenko valmis tekemään esipolvien esityksen huomioimatta "ylimääräisten" lasten kohtaloita? Ilman, että haravoin alkuperäislähteitä? Ilman, että selvitän Kyttälän Rantalan sukujohdon? Tai päinvastoin: tekemään kyseisen työn?

Jo kesken on Kokemäen siirtolaisselvitys. Jolla ei ole mitään kiirettä. Eikä mitään erityistä tarvetta edetä blogipalasista suuremmaksi synteesiksi. Jääkö harmittamaan jos jää kesken? Kiinnostaako jotakuta lukea siirtolaisten "puhelinluetteloa"? Haluanko mennä useammaksi päiväksi Turun maakunta-arkistoon selaamaan rippikirjoja? Pers'tuntumalta: en.

Kesken voi sanoa myös olevan kaksi kassiprojektiani: Gustava Adriana Gottlebenin esipolvet ja Petter Sundin elämä. Mutta niitä enemmän kuitenkin houkuttelee miettiä 1500- ja 1600-luvun elämää erään satakuntalaisen pitäjän erään kylän erään talon kautta. Montako tuntia työtä meni yhteen pellavaiseen paitaan? Millaista oli olla nimismies, kun pitäjäläiset uhkasivat väkivallalla velvollisuuksia hoitaessa? Kun veroja korotettiin? Kato seurasi toista? Tai vietettiin häitä? Kerrottiin tarinoita? Juotiin olutta? Kuunneltiin saarnoja pienessä puukirkossa? Ajettiin asioita käräjillä?

Mutta onnistuuko kirjallisuuspohjalta? Vai joutuisinko (huu!) vihdoinkin taklaamaan vanhat käsialat? Palataan laatutason asettamiseen ja sen joudun myös taklaamaan Österholmin vatvaamisen lopettamiseksi. Mikä on tarpeeksi?

Sukututkijan elämänkerta

Syksyn uutuuksiin kuuluva Minä, Mauri Kunnas tarjoaa hyvän esimerkin siitä, miten melko yksinkertaisista lapsuuden muistoista voi saada elävää kertomusta. Ei tarvita ihmeellisiä tapahtumia, kylläkin hyvää kertojaa ja tekstin kirjoittajaa.

Kirjan kuvitus ja taitto ovat tietenkin ammattilaisten jälkeä, mutta niistäkin voi ottaa oppia sukukirjoihin. Montako kertaa niihin on muistettu ottaa mukaan lapsuuden lempileluja?

Kunnas on kiinostunut juuristaan ja sivulla 27 esitellään nauhoitetuista sukulaisten tarinoista tehtyjä CD-levyjä hyvänä muistutuksena siitä, ettei sukuhistoriaa tarvitse aina/pelkästään esittää kirjan muodossa.
Sukututkimuslöydöistä herkullisimpiin kuuluu Karkun seudun oikeuspöytäkirjoista 1700-luvun alusta löytynyt tieto, jonka mukaan paikallinen ämmä väitti nähneensä nimismiehen vaimon juoksevan metsässä suden hahmossa pitkä häntä perässä heiluen. Nimismiehen rouvan sisar, Svarthafran sukua, oli Maurin esiäiti. "Ei savua ilman tulta", Mauri tuumii. "On siis olemassa mahdollisuus, että suvussa on suden verta." (s. 32)

tiistai 17. marraskuuta 2009

Palomuseossa

Kävelen usein sunnuntaisin Rikhardinkadun kirjastoon palauttamaan kirjoja. Silmäkulmastani olen tuolloin huomannut, että Korkeavuorenkadun paloasemalla on palomuseo auki. Viime sunnuntaina olin vihdoin oikeassa mielentilassa ja astuin ovesta sisään.

Muutaman oven ja erinäisen portaan takana odotti virkapukuinen mies, joka rahasti euron sisäänpääsymaksun. Sitten oli yhdessä huoneessa tiukka paketti palohälytys- ja sammutusteknologiaa. Alkaen palovahdin saksista, joita käytettiin järjestyksen pitoon 1700/1800-luvulla.
Sammutuskalustoa, lähinnä ruisku Helsingin Elefantti-korttelin 5-talosta

Palohälytyksen teko ennen kotipuhelimia ja kännyköitä


Sairaankuljetuskalustoa
Muuta kalustoa?

maanantai 16. marraskuuta 2009

Verkkoarkistointi

Kansalliskirjaston etusivulla on kuukauden verran mainostettu mahdollisuutta tarkistaa verkkosivun(sa) sisältyminen verkkoarkistoon. Testasin hakua mm. Juha Vuorelan blogilla Juhan suku-uutiset:

Vuosi 2009 näytti yhtä tyhjältä kuin tämänkin blogin kohdalla. Tulosten esitys muistutti vahvasti Wayback Machinen tulosruutua, mutta siellä päivämäärät ovat kyllä harvemmassa eli tallennusprosessit erilliset. (Oma blogini ei ollut sinne tarttunut ollenkaan.)

Kansalliskirjaston verkkoarkisto on käytettävissä vain kirjastorakennuksessa, WaybackMachine taas tarjoaa mahdollisuuden virtuaaliseen aikamatkailuun. Esimerkiksi niille, jotka kaipaavat SSS:n vanhaa verkkosivustoa.

Sisällissota selattuna

Syksyn uutuuskirjoista jätin kirjastovarauksen tekemättä Sisällissodan pikkujättiläisestä. Ajatus kirjan kantamisesta edestaas ei houkutellut.

Mutta kun sunnuntaina jäi leffan lipunoston ja alkamisen väliin tunti niin kipaisin Akateemiseen, (jossa oli minusta entistä laajempi osasto historiaa kuvaaville kirjoille, täytyy kiivetä toiseen kerrokseen useammin). 500-sivuisen kirjan arvostelu puolen tunnin selauksella olisi oikeusmurha, mutta pari huomiota kumminkin.

Hesarin (?) arvostelussa todettiin, ettei kaikissa artikkeleissa ollut kirjallisuuslistaa. Silmiini osui ainoastaan listallisia ja listoissa monta tuntematonta kirjaa, joista osa olisi ollut käytettävissä kolme-neljä vuotta sitten kun 1918 tapahtumia mietiskelin. Herää kysymys teinkö kirjallisuushakuja muuten kuin kulkemalla kirjastohyllyjen välissä?

Suuri osa pikkujättiläisen sivuista oli sodan taustoitusta ja taistelujen ulkopuolista asiaa. Punaorvot-aiheesta ehdin lukea pari lausetta, jotka toivat mieleen Francon Espanjan. Toivottavasti toiminta ei ollut aivan samassa kaavassa. Haluanko edes tietää?

Selauksen perusteella pikkujättiläisestä ei olisi ollut hirvittävästi apua 5. Eteläpohjanmaan rykmentin II pataljoonan I komppanian III joukkueen päälikön sotavaiheiden selvittelyssä, mutta olisin saanut sodasta paremman ja monipuolisemman otteen kuin selaamalla 30-luvulla kirjoitettuja vapaussodan historiikkeja. Niissä puolestaan (muistaakseni) oli yksikkökohtaisia tietoja.

Selaamisen oheistuotteena sain vihdoin selville, että ranskalaisesta kuva-arkistosta löytynyt "kenraali von den Brinken Suomesta" oli venäläisen 22. armeijakunnan komentaja.

(Aiemmin tänne linkittämättömiä graduja 1918 sotaa sivuten:
Sami Kallioinen: Kestämättömät sopimukset : Muuramen, Savonlinnan ja Teuvan rauhallisuuteen vaikuttaneiden tekijöiden vertailua kesästä 1917 sisällissotaan 1918
Karri Partanen: Kasarmilta kasarmin vankileirille. Kuopiolaiset työväen etuja puolustamassa vuonna 1918 )

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Uutisista ja blogeista löytynyttä

Yleisradion uutisissa Eurajoelta 1950-luvulla löydetystä kivisirpistä, joka nyt oli päässyt museoon. "Eurajoen sirppi luetteloidaan Suomen kansallismuseon kokoelmiin, mutta sitä anotaan säilytettäväksi Satakunnan Museoon, Poriin. "

Medieval news nosti esille kirjassa The Clash of Cultures on the Medieval Baltic Frontier julkaistun artikkelin "Sweden's Conquest of Finland: A Clash of Cultures". Uutislyhennelmän mukaan kirjoittaja Philip Fine ei ole tehnyt kovin uusia päätelmiä.

Ruotsin radion juttu kertoo "yhteispohjoismaalaisesta" (samnordisk) sukututkimustietokannasta, josta ei lyhyessä tekstissä valitettavasti ole kovin selkeää esittelyä. Koordinoijana Sverige Amerika centret Karlstadissa. Tarkoitettaneen EmiWebiä, jonka etusivulla puhutaan Pohjoismaiden sijaan Skandinaviasta.

Arto Hautala oli pitkästä aikaa päivittänyt blogiaan kokoamalla sukututkimuslinkkejä. Tekstin lopussa hän viittaa sosiaalisten sivustojen mahdollisuuksiin, Facebookiin on ehtinyt ainakin Eskil Piiran sukuseura.

Hesarin kirjablogissa oli arviointia Mirkka Lappalaisen Susimessusta.

Kirsimarian kirjablogissa kehutaan Anne Ollilan kirjaa Aika ja elämä.

Terhi Willman oli miettinyt sukukirjaa tietokirjana.

Takkirauta-blogissa purjeteknologian historiasta.

Jenni Sahramaa kirjoitti, aikaan sopivasti, vahakynttilöiden teosta. Kommentoija linkitti ruotsinkieliseen blogiin, jossa oli tehty talikynttilöitä.

Sunnuntaiksi Suomesta kuvia




Pilakuvia Esplanadilta vuonna 1892 julkaistusta kirjallistaiteellisesta joulualbumista Nuori Suomi .