Kuokkamiehen matkamuistelmista (Sanomia Turusta 4.9.1863):
Jos esimerkiksi menemme Raunistulan tietä "Rieskalähteen" sivutten; niin johtuu kohta mieleeni se lahkokunta, joka noin viisikolmatta vuotta takaperin Turun ympäristöllä ilmaantui: niin kutsutut "siirappijumaliset", joittenka johdattaja ja pääpappi, N. niminen suutari, näillä tienoilla asuntoansa piti.
Mitkä näitten lahkolaisten oikiat pääkappaleet autuuden asiassa liene olleet; jos samalaatuset kun nykyaikain tekopyhien eli toisten, sitä en varmaan taida sanoa, sillä siihen aikaan oli ikäni vielä niin lapsuuden, etten senlaisista seikoista suuresti ymmärtänyt vaaria ottaa. — Erinäisiä kokouksia kuitenkin viettivät, välin yhden välin toisen tykönä, ja niissä äsken mainittu suutari tavallisesti oli saarnamiehenä, jonkatähden häntä myös mailman lapset tavallisesti "siirappi-jumalaksi" kutsuivat. — Siirappi-jumalisten nimen sanotaan tämän lahkokunnan saaneen siitä, että saarnamies aina ensimäisenä tuli kokouspaikkaan, siellä voiteli huulensa siirapilla eli hunajalla ja sitten vastaanotti jokasen sinne tulevan suutelemisella, elikä niin kutsutulla "rauhan suunannolla." Arvattavasti kuului myös nuoria neittojakin lahvon-yhteyteen ja nämätpä tavallisesti saivatkin paljo pidemmän muiskun suutariltamme kun muorit ja muut vanhat kyöpelit.
Suutarin pyhä-ylpeys menikin niin kauvas, että eräänä päivänä kävi arkkipispa M. vainaan [Erik Gabriel Melartin, arkkipiispana 1833-47] tykö, pyytäen ensi sunnuntaina saada Turun pääkirkossa saarnata. Pispa tietysti tähän pyyntöön ei suostunut, vaan toki lempeän sydämensä parhailla sanoilla suutaria villityksestansä luovuttaa. Tästä saapas-seppämme mielen ei kuitenkaan näkynyt muuttumaan; sillä muutama aika sen jälkeen, yhtenä pyhä-aamuna, suomen ja ruotsin jumalanpalveluksen välillä astui tämä, jota seurasi vaimonsa ja pari oppilaistansa, pitkillä askeleilla pääkirkon isoa käytävää myöden alttaria kohden. Tänne ehdittyä lankesivat seuraajansa alttari-johteen ulkopuolla polvillensa, mutta N. itse pyrki alttarin eteen, sekä alkaa suurella äänellä messua. Messun päätettyä aikoo ruveta jakamaan Pyhää ehtoollista kumppanillensa.
Tästä rikoksesta suutaria oikeudessa lanketettiin korkeaan sakkoon, jonka veden ja leivän syömällä Turun linnassa sitte sovitti. Tämän rankastuksen pitivät uskolaisensa vaan mailman väijymisenä uskon tähden, jonka perästä suutarillemme, niinkuin totuuden marttyrille aina suuremman kunnian osottivat.
Isoovaisille, mutta erittäinki sairaille N. myös jakaili Pyhää ehtoollista, sekä asetteli kuolevaisten päähän "kunnian kruunun". Tämän toimitti seuraavalla tavalla: sittekun tavalliset tervetykset olivat vaihetellut ja rukouspuhe pidetty, antoi sairaalle ensin pyhän ehtoollisen myötäolevasta franskan-viini pullosta; otti sitten plakkaristansa punasen säämiskän sisälle käärityn palasen tavallista ryssän saipuaa, jonka N. kuitenkin "pyhäksi palmu-voiteeksi" kutsui; kastaa tämän saapuvilla tuotuun vesiastiaan, tarttuu sairaan hiuksiin, sekä rasvottaa niitä siksi että hiukset saipuasta kankistuneena saattoi kiertää kruunun kaltaseksi kiekkuraksi sairan pään ympäri. Läsnäolevaiset sitten hyppivät ylös ja ales sairaan vuoteen ympäri laulaen: hän on kunnian kruunun saanut, hän on kunnian kruunun saanut. — Näin voideltuna ja uskotettuna menikin sairas polonen usiasti ijänkaikkisuuteen.
[...]"Siirappilaisten" kokouksesta on minulla vielä lapsuudestani, jolloin jouduin heitä näkemään, seuraava temppu mielessäni. Akkunalle oli asetettu viinapikari, johon oli koottu usioita monijalkasia harmaatakkisia itikoita, jotka tavallisesti ruokottomuudesta kasvavat sekä hiuksissa että paidassa. Pikarin yläpuolella oli naulaan kiinitetty hieno silkkilanka, jonka alapää rippui pikarissa. Tämä toimitus piti nyt olla nähtävä esimerkki ihmisen vaelluksesta tässä surkeuden maassa. — Ne itikat, jotka pyrkivät lankaa myöden ylöspäin verrattiin niihin, jotka tämän mailman ja sen menot kokonansa hylkäsivät ja joittenka koko vaellus vaan olisi pyrkiminen taivasta kohden. (Tähän luokkaan lukivat itsensä epäilemättä myös kaikki siirappi-jumaliset.) Mutta ettei itikkain aivan varsin vaivatta pitänyt ehtimään lankan ylipäähän, niin saapuvilla oleva entinen polisi H. veti muutamia sormellansa lankan puolivälistä pikariin takasin. Tämän piti sitte osottamaan ettei kaikki suoraan, vaan vasta monen kilvotuksen perästä määränsä perille ehdi. Ne taas, jotka eivät ensinkään koettaneet lankaa myöden kiipeemällä onneansa, kuvailivat senlaisia, jotka unohtaen paremman osansa ylhäällä, tämän mailman vaan ainoana turvanansa pitivät sekä sen ropakossa rypivät. Tähään luokkaan kuuluivat epäilemättä kaikki, jotka vaan "siirappilaisten" lahkoon eivät saattaneet luettaa. — Kuvaus mahtoi olla hyvinkin valaiseva yksinkertasille; mutta kuitenkin kuinka kunnotonta!
Kristillistä rakkautta, sen korkeimmassa määrässä, he niin luonnollisella tavalla myös harjottivat, että äsken mainitun H:n vaimo sen vuoksi tuli vaadituksi hakemaan miehestänsä laillista eroa; joka hänelle myös sallittinkiin. — Mitkä "siirappi-suutarin" viimeiset elämän-vaihet olivat ja mihinkä lahkolaisensa lopullisesti hajosivat, sitä en varmaan tiedä; loppukoo siis koko juttu tästäkin suuresta suutarista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti