Olin melko heikosti valmistautunut, joten vasta paikan päällä minulle selvisi, ettei Vaxholm ole se linnoitus, joka näkyy Ruotsin laivoilta eikä se myöskään ole kovin historiallinen vaan rakennettu 1800-luvulla. Historiaa on toki taustalla ja museon esityksen mukaan se alkaa Kustaa Vaasasta ja linnoituspäätöksestä 1544. Nykyisen linnakkeen saaren vierestä kulki kaksi laivareittiä Tukholmaan ja se kolmas kulki siellä, missä ruotsilaivat menevät nykyään. Kyseistä kolmatta reittiä (Oxdjupet) yritettiin satoja vuosien ajan tukkia eri metodeilla.
Yksi tärkeä hetki oli venäläisten hyökkäykset suuren pohjan sodan lopussa ja näitä kuvittivat jopa kaksi mallinukkea.
Sen sijaan missään ei ollut sanaakaan siitä että Vaxholm oli 1700-luvulla passien tarkastuspiste Tukholmaan tulijoille ja menijöille. Esillä oli kyllä kartta heinäkuulta 1754, josta näkyi molempien salmien sulku kettingein. Toinen näistä pilkottaa myös pienoismallissa.
Toisin kuin monessa muussa paikassa, vangit tuotiin esiin perusnäyttelyssä ja sen erillisosassa. 1700-luvun vankeihin kuului Guntlack, joka (tietenkin) karkasi linnoituksesta. Suurin osa vangeista tuolloin ja myöhemmin oli pakkotyössä, mutta 1800-luvun alussa saarella oli muutamia kuuluisia poliittisia vankeja kuten Georg Carl von Döbeln ja Johan Albrecht Ehrenström.
Saarelle päästyä kävelin ensin ympäri viitoitettua polkua ja siirryin sitten museoon, jonka ainoa työntekijä oli tullut saarelle samalla paatilla kuin minä. Museota mainostettiin saariston suurimmaksi, mihin suhtauduin epäillen, mutta loppujen lopuksi kiertämiseen kului kolme tuntia, vaikka ohitin 1900-luvun sotateknologian pikamarssilla. Kyseinen sotaisuus oli minulle yllätys, sillä, itseäni toistaen, en ollut miettinyt tätä kohdetta suuremmin etukäteen.
Itseäni kiinnosti tietenkin enemmän varhainen historia, jota esiteltiin kartoin ja pienoismallein. Alla 1600-luvun puoliväli.
Vankeja oli itse asiassa pitkälle 1800-luvulle vaikka heistä silloin käytettiin toista termiä. Kyseessä olivat irtolaisuudesta syytetyt miehet jotka palvelivat lyhyehkön ajan todistaen yhteiskunnallista kelpoisuuttaan.
Tästä 1800-luvun lopun elämästä oli erillinen näyttely joka oli museon modernein ja hienoin. Kylmässä kellaritilassa eri toiminnot saivat esittelynsä erillisissä huoneissa ja kokoaisuus koottiin puolen tunnin dramaattisessa silmissä, josta pidin, vaikka se ei tietenkään ollut mikään ammattinäyttelemisen riemuvoitto.
Kuvaukseen ei mahtunut vuonna 1898 Vaxholmiin sijoitettu ilmapallokomppania (ballongkompani). Sen tarkoituksena oli ohjata tykkien linjauksia. Ja minä kun luulin aprillipiloja alkuvuodesta kootessani, että Ruotsin kuninkaallisen sotilaspurjehdusseuran upseeri Sven Flyttling oli titteliä myöten feikki.
Museon arkkitehtuuri oli periaatteessa yksinkertainen, mutta kun kassa ystävällisesti lähtiessäni tarkisti että olin kaiken nähnyt, selvisi, etten kuitenkaan ollut. Hän sulki reippaasti tiskinsä ja lähti kädestä pitäen viemään minua näyttelyyn eläimistä ja sodasta, jonka olin onnistunut ohittamaan, vaikka yritin sitä löytää. Pettymyksekseni sisältö käsitteli vain 1900-lukua ja markkinoinnissa mainittu karhu oli ulkomainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti