Viimme heinäkuun 12 p:nä sanoimme pienen suomalaisen matkaseuruuden kanssa hyvästimme Leppävirran kauniille rannoille, määrätyllä päämaalilla: suomen suureen kaupunkiin Helsinkiin, nykyiseen koko maamme aineellisien ja henkisien rientoen toteutumisen kokouspaikkaan, se on, ensimäiseen suomen suureen näyttelöön.
Sijamme saatua höyryalus Saimassa, oli koko merimatka enemmän juhlakulkua kun matkalaisen vaellusta, jonka siksi tekivät Saiman silloin rasvatyyni veden pinta ihanain täydessä kesäpu'ussaan seisovain metsäin välissä ja se maamiehessä melkein poltteeksi muuttuva toivo saada nähdä kohta edessään suomen jalon pääkaupungin, koko ihanan maan aineelliset ja henkiset riennot ruumistuneena ikäänkuin yhdeksi ainoaksi kokonaisuudeksi, saada nähdä kerranki sekä nykyisen että tulevan Rakkaan maamme Isän korkeine puolisoineen ja sukulaisineen oman maamme mantereella. Nämä ajatukset ja monellaiset mielikuvitukset niistä, livahtelivat matkaseuruutemme mielissä sukkelammin kun aluksemme Saima salmia, joten matkakin tuli niin hupaiseksi, että tuskin huomasimmekaan 13 p:nä aamulla seisovamme tuon vanhan etelä-Savon vartian Lappeenrannan muurien jäännösten vierellä.
 |
| Lappeenranta 1870-luvulla Lappeenrannan museot, CC BY 4.0 |
Muistettuani niissä nykyisin kätkeytyvän maamme kauneimman sukupuolen inhottavan riettauden, vivahti jo mieleeni: "Oi aikoja, oi aikain tapoja!" tuonko uhrin sait palkaksesi maasi puolustuksesta, nuoko jalat ovat mahdolliset tallaamaan sitä maata, jonka urhosi aikanaan kostuttivat verellänsä! - Vaan ennenkun ehdin syvemmälle vajota noihin mietteisin, täytyi sanoa hyvästi noille rakkaille muistoille ja kiiruhtaa nelipyöräisille "tarataikoille," jotka vähässä ai'assa kiidättivät matkalaisemme Pulsan pysäys-paikkaan.
Siihen oli jo tulvannut ääretöin ihmisjoukko näyttelyseuruuteen osanottajia, niin että koko juna-ryhmä alkoi näyttää enemmmän joltain "pyhältä karavanilta" kun tavalliselta kuljetusvaunustolta. Hätähätää piljetin- ja sijan saatua, oli monjaan vihellyksen perästä koko seurue liikkellä samaan päämaaliinsa. Koko matkasta ei olisi juuri mitään mainittavaa jos ei eräs seikka olisi huomijoitani herättänyt, että olimme todellakin rautatiellä ja samalla selittänyt että suomalaiset ja talonpojat, ruotsalaiset ja herrat ovat toisiinsa samassa suhteessa kun rautatien luokkain vaunut ovat toisiinsa.
Noustuani Riihimäen pysäyspaikassa vaunuista, menin muutamaan ravintola huoneesen ja pyysin eräältä ruotsia puhuvalta rouvalta saada kupin teetä. "Menkää tuonne 3:nen luokan puolelle, sieltä saavat Suomalaiset ja talonpoiat." Ehkä kiitollinen tuosta noin ylösrakentavasta opetussaarnasta, oli kumminkin "vanha Aadamini" niin kiihoitettu teehimonsa tyydyttämättömyydestä, että heti sanaakaan lausumatta sivalsin 50 pennisen pöytään, johon heti ilmestyi kuppi mainittua nestettä - en tiedä oliko tämä osasto kielettömiä matkalaisia varten koska kielettömälle anomukselle myönnettiin vaikkei kielelliselle; vaiko toista laatua äsken mainittuja suhdehenkilöitä, sama se minulle, vaikkapa olinki vähän nurjalla mielellä tuommoisesta nenäviisaasta kohtelusta, enkä sen ko'ommin enää uskaltanut mennäkään rautatie-ämmien luokiteltavaksi.
Samana iltana Helsingin pysähdyspaikkaan päästessä, oli juna karttunut niin pitkäksi, jkotta tuskin toista nenää näki. Pysähdyspaikka oli täynnä utelijoita katselijoita, jotka saattoivat semmoisen huminan ja tungoksen, että mies se joka omat jalkansa seasta löysi. Pyydettyämme siinä kiireessä ajurin lippua, emme sitä saaneet, kun emme, näetsen, osanneet muuta kuin suomea. Yhä paremmin, ajattelin, saas nähdä mikä viimmenki tulee. Tässä pulmassa käännyin erääsen huutajaan, joka vähä väliä kirkasi: "rum för resande," vaan jäin yhtä viisaaksi asijastani. Onneksi sattui eräs ruotsia taitava, joka sanoi sen huutavan "huoneita matkalaisille," ja kun niitä kysyimme, löytyi puhdas suomikin heti. Hänen antamallaan lipulla osoitettua kortteeria olisi kumminkin ollut mahdotoin löytää, ellemme olisi saaneet erästä suomalaista poikaa oppaaksi. Kun olimme usioissa paikoin kyselleet kielellämme osoitettua paikkaa, ei vastattu mitään. Jo ajattelin: "hiiteen tuota lienee tultukin, vaikka Helsinkiin aivoimme tulla."
Vihdoinkin olimme majatalossa ja nuo pienet seikat näyttivät unohtuneen kun huomenna saamme nähdä Hänen Majesteettinsa Keisarin ja Suomen yleisen näyttelön. Heti aamulla ovesta ulos astuttua, huomasi kaupungin pukeuneen juhlapukuunsa ja niin muodoin olevan kauan toivotun juhlan käsissä. Joka paikassa liehuivat monenväriset liput, jotka ylensivät katsojan mieltä huomaamaan päivän merkitystä. Olkoon kumminkin mainittu ennen muita pieni silmäys itse kaupunkiin. Kaikkialla näki silmä komeita rakennuksia; virkahuoneita, kauppapuotia, makasiinia j. n. e. ja niiden ovien päällä yhtä komeita osotteita, tavara ilmoituksia ja nimikirjoituksia, vaan kaikki vierasta kieltä; vieras kieli kaikui korviin kaikkialla. Siinä kaikessa olin kun sika säkkipäässä ja ajattelin jo nyt lempo lienee tullut kun olen vahingossa livahtanut ulkomaalle; olenpa ikään kun Väinämöinen Vipusen Anderon mahassa.
Tuota uutta pulmaani vähän nureksiessa, muistutti ystäväni lähtemään itse näyttelöön, jossa arveltiin asiat olevan kokonaan toisin. Pienellä höyryvenheellä olimmekin pian saapuneet komean huoneen ovelle. Siinä veti heti huomioni puoleensa eräs kirjakauppias, jolta halusin saada ostaa esineluettelon ennenkun niitä menisin tarkastelemaan. Vaan mikäs tuhannen kumma: kirjain myöjä nais-eläjä selitti, ettei luetteloja löydy suomeksi ollenkaan. Sekös vasta vihlasi sydäntäni aina ennenmainittuun Aadamiin asti. - Tuskin näin edessäni olevia esineitä ajatellessani sitä hävytöintä pilkkaa, jota suomalainen saa kokea pääkaupungissaan, miten itse maamme kansalaisten toivo on edustettu näin tärkeässä asiassa ja minkälaisena mietä suomalaisia tahdotaan näyttää ulkomaalaiselle.(Tapio 5.8.1876)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti