Helsingin Pitkä-Heikki

Johan Henrik Heidenstrauch (1776-1847)  muistetaan Helsingissä nykyään lähinnä Pohjois-Esplanadin merkkitaloista. Nykyinen Presidentinlinna oli hänen ja veljensä vuoteen 1837, jonka jälkeen se komistettiin kenraalikuvernöörin residenssiksi. Vuonna 1842 valmistui Pohjois-Esplanadi 7:ään Heidenstrauchin rakennuttama kolmikerroksinen kivitalo, joka toimii nykyään Ruotsin suurlähetystö.

Pohjois-Espa 7 vuoden 1910 tienoilla Ivan Timiriasewin valokuvaamana.
Talon julkisivua oli alkuperäisestä uudistettu venäläisen arkkitehdin toimesta.
Helsingin kaupunginmuseo. CC BY 4.0

Näihin rakennuksiin on vaikea yhdistää kaupallista toimintaa, jota jälkimmäisessä kyllä yllä olevan valokuvan mukaan oli vielä noin sata vuotta sitten. Niinpä oli hauska löytää Henrik August Reinholmin (US 16.1.1896) tallentamaa muistitietoa:

Tämän vuosisadan alulla oli maalaisilla Helsingissä haluttu majapaikka saksalaisen kauppiaan Heidenstrauchin luona. Kaukaiset ylimaalaiset melkein aina ajoivat hänen luoksensa ja toivat eväisiksi "Pitkä-Heikille" leipäkakun ja vasikankinkun. Tällä kauppiaalla, joka harjoitti laivaliikettä, oli tuvassansa pari merimiestä, jotka keittivät talonpojille laivamiesten tavalla puuroa ja hernerokkaa. Pitkä-Heikin kyllä sanottiin käyttävän toista vaakaa ja puntaria ostaessa, toista myödessä, ja talonpojat kynsivät korviensa taustaa, arvellen että kyllä heillä olisi pitänyt olla niin ja niin paljon, mutta tyyntyivät kun heitä kutsuttiin tupaan aterioimaan. 

Hänen rikastumisensa alkusyystä kerrottiin seuraava juttu. Eräs Sipoolainen oli löytänyt maastansa kopallisen kultatukaatteja ja tuonut aarteensa Pitkä-Heikille myötäväksi. "Mistäs sinä nämät olet saanut?" oli tämä ärjäissyt. "Katso nyt loittias!" Siitä oli talonpoika säikähtynyt niin, että pötki tiehensä ja kiitti jumalaansa, kun sillä pääsi, mutta hänen aarteestansa sai muka Pitkä-Heikin rikkaus alkunsa.

Kansallisbiografiassamme Lars-Folke Landgrén kuvaa Heidenstrauchia kookkaaksi ja kauniiksi eli ehkä Pitkä-Heikki oli sopiva liikanimi. Landgrénin lähteiden mukaan

Aikalaiset pitivät häntä kerskailevana, kitsaana ja juoruilevana. Suuri osa hänen huonosta maineestaan voitaneen panna kateuden tiliin, koska hän oli erakkoluonne ja pysyi koko ikänsä poikamiehenä. Hän oli kuitenkin epäilemättä todella tarmokas ja uuttera, ja useimmiten hän istui toimistossaan aamusta iltaan pieni kalotti päässään.