Museoidun alkoholin parissa

Kiitos Mari Jalavan keväisen blogitekstin tietooni tuli Rajamäen Ryyppi, museo joka avattiin vasta äskettäin suurelle yleisölle. Aiemmin tämä 1880-luvun lopulla avatusta ja valtion laitokseksi muuttuneesta tehtaasta kertova museo nähtiin alkoholin mainostuksena ja oli siksi vain harvojen nähtävissä.

Olin tyytyväinen museokävijä ensihetkistä alkaen, sillä ala-aulassa oli (hiirenloukkujen ohella) viime aikoina keräilemäni viinapannu. (Aiemmat kappaleethan olivat Loimaalla ja Laihialla.) Ja nyt ensimmäistä kertaa ikään kuin käyttökunnossa - vain tuli pannun alta puuttui, raaka-aineiden ohella.

Tyytyväinen olin myös opastettuun kierrokseen, jonka asiatuntemus oli ilmiselvää. Osa yrityshistoriasta ja tekniikasta meni yhdestä korvastani sisään ja toisesta ulos, mutta aina välillä oli jotain itseäni kiinnostavaa. Kuten kieltolain päättäneen kansanäänestyksen sukupuolitetut äänestysliput ja tätä ennen kerätty yli sadan tuhannen naisen allekirjoittama adressi. Kysyessäni opas arveli sen olevan arkistoituna, mutta ehkä varmuus löytyisi Aija Kaartisen väitöskirjasta Kansan raittiudeksi ja kotien onneksi. Naisten kieltolakimielipiteet ja toiminta kieltolain puolesta ja sitä vastaan 1919–1932.

Keskellä olevat isot viinapullot edustavat yhden ajan alkoholipolitiikkaa, joka yritti rajoittaa saatavuutta määrämällä myynnille minimimäärän. Päätelleen vuonna 1899 julkaistusta kirjoituksesta viina oli kuitenkin niin halpaa, ettei rajoituksella ollut aiottua vaikutusta ja siitä oli tuolloin luovuttu. Ties mistä hyvästä ajasta sitten kertoo kasku

Entiseen hyvään aikaan, kun vielä viinaa myytiin sillä tavoin, että tynnyristä suoraan laskettiin puolen tuopin pulloihin, saivat kaupanhoitajat pitää tapin alla astian ja siihen tippuneen viinan myydä omaan laskuunsa.
Siihen aikaan ajoi Kuopion kauppaneuvos kerran syrjäkaupungilla ja huomasi sinne ilmestyneen komean uuden talon.
Kun hän ei tiennyt kenen se oli, kysyi hän sitä rengiltään.
— Eikös kauppaneuvos sitä tiedä, että se on kauppaneuvoksen viinakaupanhoitajan Keilasen talo, vastasi renki.
— Kyll' on tippumia, kyll' on tippumia, sanoi kauppaneuvos miettivästi eteenpäin ajettaessa. (Suomen kuvalehti 15/1917)

Seuraavassa kerroksessa esiteltiin tehdasyhdyskuntaa ryhmävalokuvin ja muutamin esinein. Palkkakolikoita varten oli täällä rasia eikä pussia. Yllä vapaapalokunnan varustusta.

Teollisten tislauslaitteiden joukossa

oli vielä yksi viinapannu ja taiteilijan näkemys salaviinanpoltosta.

Lähimpänä tuotemarkkinointia oltiin ylimmässä kerroksessa, jossa vitriinit esittelivät menneitä tuotteita ja pakkauksia. Täällä yksi ryhmästä kyseli Molotovin coctailista, joka oli aiemmin ollut tässä tilassa, mutta

oli siirretty "sotahuoneeseen". Kun en ole 1900-luvun sotahistoriaan, enkä ollenkaan talvisotaan, perehtynyt, oli minulle uutta tietoa, että Molotovin cocktailit olivat Rajamäellä tehty teollisuustuote. Jostain olin saanut mielikuvan, että ratkaisu oli rintamalla keksitty, mutta mistäpä sinne olisi ilmestynyt puoli miljoonaa tyhjää pulloa ja sopiva sekoitus sisälle.

Huoneessa oli myös IT-tykki, jonka nähdessäni eka ajatus oli "epärelevanttia kuvitusroinaa", mutta olin täysin väärässä. Tehtaalle oli nimittäin jo ennen talvisodan alkua hankittu ilmatorjuntakalustoa armeijan ehdotuksesta ja sille oli käyttöä, sillä venäläiset kävivät pommittamassa useita kertoja.