Alkutungoksessa en tiennyt minne mennä, joten seurasin kylttiä, joka lupasi intron museoon. Kyseessä oli muutaman minuutin filmi, joka juoksi läpi Tukholman historian. Ruotsinkielistä ääntä ei paikalleni kuulunut, joten luin englanninkielisiä tekstejä. Näitä kahta kieltä oli läpi museon, viis kielivähemmistöistä, virallisista ja muista.
Filmissä oli joitakin dramatisoituja jaksoja, joissa kaupungin nimikkopyhimys Erik laittoi museota varten tavaroita laukkuunsa. Vaikutti hauskalta idealta ja oletin löytäväni esineet näyttelystä. Osan näin ja osan en, joten jäi epäselväksi. Esinebongauksen sijaan lasten suunnistuksessa haettiin pieniä laatikkoja, joiden sisällä oli kuviorei'itin.
Filmin katsottuani harhailin eteenpäin ja vastaan tuli kyltti Historiska stigenille. Nimi vaikutti minusta siltä, kuin museossa olisi ollut myös joku toinen (ja ehkä kolmaskin) kiertopolku, mutta tässä erehdyin. Tämä oli ainoa reitti, jolla kyltit yrittivät kävijän pitää, mutta vielä uusintakierroksellakin eksyin reitiltä, joten ratkaisu ei ole täysin toimiva.
Koska keskiajalle on Tukholmassa oma museonsa, kronologinen kierros käynnistyi reformaatiosta, joka oli visualisoitu rakennustyömaana, sillä (kuten opin) reformaation myötä puretut luostarit käytettiin kaupungin puolustusrakenteisiin. Lisäksi oli lavastettu 1500-luvun asuinhuone, jossa käsittääkseni (ja esineiden kestävyyttä ajatellen toivottavasti) ei ollut mitään aitoa.
Vastaavaa lavastusta ja epäaitoutta oli näyttelyssä paljon. Esimerkiksi kokonainen (pieni) huone, jossa ei ollut muuta kuin seinille heijastettuja liekkejä kuvaamassa kaupungin tulipaloja. Tätä en kuitenkaan heti huomannut, sillä 1500- ja 1600-luvulta oli - Helsingin kaupunginmuseoon ja Kansallismuseoon verraten - esillä huomattava määrä arkeologisia löytöjä. Näistä perusteellisimman esittelyn sai metron rakennuksen yhteydessä esiin tullut hopea-aarre (ei kuvassa).
Aitojen esineiden lisäksi säästeliäästi oli käytetty tekstiä. Osittain viestintä nojasi videoihin pienillä ruuduilla, joista oli vierailuni aikana mustana kaksi. Osa näistä videoista oli vain kuvitusta, jonka tulkinta jäi katsojalle. Seisoin vieressä kuin lapsista ja aikuisista koostunut seurue katsoi surullisia pikkutyttöjä kiinnittäen huomiota vain näiden pukeutumiseen ymmärtämättä, että he esittivät selän takana pienoismallina olleen lastenkodin asukkeja.
Erityisesti (itselleni tutun) 1600-luvun jälkeen museon esitys vaikutti varsin hajanaiselta. Mikään esitetty ei vaikuttanut epäolennaiselta, mutta jäi olo, että enemmänkin tietoa olisi voinut tarjota. Tarvitaanko noin tunnissa kierrettävään näyttelyyn kolme pistettä, joissa lapset voivat laittaa hattuja päähänsä?
Sälän joukossa oli "ilahduttavia" teemoja. Ruotsin siirtomaa orjineen sekä siirtomaatuotteetkin mainittiin. Kuurojen koulu kahdesti. Lapsista kertovassa huoneessa oli 1800-luvun pyörätuoli ja 1600-luvun leikkivää lasta videolla esittävä oli todennäköisesti down-syndroomainen. Niin ja saman huoneen noitina kuolemaantuomittujen nisten joukossa kaksi suomenkielistä. Museon edustalla sijainnut Ryssbacken, jonne venäläiset kausikauppiaat saivat ortodoksisen kirkon, täytti isohkon huoneen. Todennäköisesti vähemmistöjä ja diversiteettiä oli myös kronologian loppupuolella, jossa intoni perusteelliseen lukemiseen laantui.
Kronologinen esitys päättyi metron rakennukseen, mikä antoi mahdollisuuden näyttää joukko löytyneitä esineitä, jotka olivat tavallaan uusi (kolmas) minikronologia. Lisäksi mieleen saattoi palauttaa myös metrotyömaan paljastaman aarteen, joka 1500-luvun kohdalla aloitti kierroksen.
(Luuranko on 800-luvulta eli ajalta ennen Tukholmaa.) Museon sisäänpääsy on ilmainen ja jos se Tukholman matkan aikatauluun sopii, suosittelen tutustustumista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti