Släkthistorian ostamisen voisin kyllä vähitellen lopettaakin. On näissä joskus ollut jotain uutta tietoa, mutta vielä useammin vajaita ohjeita ja välillä virheitäkin. Numerossa 5/2019 virheet olivat kansiaiheena, joka houkutteli minut lehden ostoon. Luulinko todellakin, etten tietäisi jo sukututkijoiden pahinta virhettä? Lähdeviitteiden merkitsemättä jättäminen!
Populär historia 5/2019:n kansiaiheena oli Sandbyn hyökkäys, johon minulla oli "ilo" tutustua vuosi sitten Kalmarin museossa. Jutun marginaalista selvisi, että yli 1000 vuotta vanhojen ihmisjäänteiden hakijana on kokeiltu koiraa hajuaisteineen.
Toinen kiinnostava pidempi artikkeli oli katsaus Ruotsin suurvallan riippuvuuteen sotasubventoinnista. Tämä sanotaan toki monen yksittäisen sodan kohdalla ääneen. Mutta artikkeli valaisi sitä, kuinka lähellä oltiin palkka-armeijana oloa ja kuinka tärkeää Ruotsin hallinnolle oli välttää moinen assosiaatio. Yhteiskunnalle systeemin voi nähdä edukkaaksi jos ajattelee upseerien urakehitysmahdollisuuksia ja armeijalla tavaraa tuottavia ja tuomittavia tahoja, mutta inhimillistä tuskaa ei saa unohtaa. Se sai systeemin, joka koski muitakin maita Euroopassa, lopulta lakkamaan valitusajattelun voimalla. Ranskan vallankumousta artikkeli ei maininnut, mutta se tuli mieleen.
Kysymys&vastaus-osiossa yksi lukija oli kysynyt onko Norrlannissa keskiaikaisia rakennuksia. Katarina Harrison Lindberghin vastaus rajautui luonnollisesti kirkkoihin, mutta eksyi mielestäni pahasti todetessaan, että "I Västerbotten finns inte enda kyrka från 1100- och 1200-talet. Kristendomen utbreddes senare här, på 1300- och 1400-talet." Ainakaan Suomessa kuulluissa esityksissä säilyneet keskiaikaiset (kivi)kirkot eivät ole olleet kristinuskon leviämisen ajoituksen markkereita. Lindbergh mainitsee kyllä rauniot ja kadonneet rakennukset, mutta ei todellakaan varhaisia puukirkkoja.
Populär Historian kirja-arvostelut ovat aina olleet populaarilehden kontekstissa tiukahkoja ja niin oli tälläkin kertaa usean kirjan osalta. Mutta silkkaa kehua sai Bo Gräslundin uustulkinta Beowulfista, joka hänen mielestään uskottavasti kuvaa 500-luvun Etelä-Skandinaviaa ja arvostelun kirjoittanut Bo Eriksson oli valmis hyväksymään runon historian lähteeksi!
Runoista lähteinä päästäänkin lehteen Populär arkeologi 2/2019, jossa kirjoittajana arvostamani Jonathan Lindström esittää oman tulkintansa Kivikin pronssikautisen paasihaudan kuvioista. (Sarjassa paikkoja, joissa olisi vuosi sitten Skoonessa pitänyt älytä poiketa.) Lindström hakee tukea sekä skandinaavisista myyteistä että Kalevalasta! En jaksa tarkistaa ovatko viittaamansa aiheet Lönnrotin keksimiä vai 1800-luvulla tallennetuissa runoissa esiintyviä, sillä on vaikea ylipäänsä ymmärtää yhteys 1400-800 eaa käytetyn haudan ja Itämeren alueelle tuhat vuotta myöhemmin saapuvan kulttuurin välillä.
Lehden pääjuttu käsitteli Uppåkraa Lundin lähellä. Muistaakseni kuulin tästä ekaa kertaa tv-sarjassa, jossa Dick Harrison kertoi kulkeneensa lapsena useasti ohi pellon, josta vasta myöhemmin paljastui aikansa isoin kaupunki. Tuorein tulkinta artikkelin mukaan oli, että Uppåkra ei ollut kaupunki vaan jonkinlainen hovi, jossa oli kulttipaikka. Alueesta on arkeologisesti tutkittu vasta 1%!
Pohjoisessa toimineen arkeologin uraa dokumentoiva juttu oli yllättävän mielenkiintoinen. Vuoteen 1970 ajoitetun muisto oli, että hän oli saanut kuulla, että eräs kansallispuisto oli täysin koskematon. Mutta huomasi kuitenkin itse suorakulmaisia rakenteita ja selviä tulisijoja, joiden ajoituksesta kukaan ei osannut sanoa mitään. Vuoden 1987 kohdalla teeman jatkeena kerrotaan, että Riksantikvarieämbetet oli päättänyt, että muinaismuistolaki ei suojele paimentolaisten (nomader) jättämää! WTF? Arkeologi sai kyseisenä vuonna neuvoteltua suojan muutamille kohteille, mutta herää kysymys milloin yleislinjaus on muuttunut. Onhan se muuttunut....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti