keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Salattua viisautta?

Selaillessani Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelman kortistoa "Leikillisiä kirjoituksia ja piirroksia D IV 41" kuullosti lupaavalta. Mutta vaikka pientä kirjasta kuinka kääntelin, en saanut tolkkua oliko kirjoittaja tosissaan vai leikin laskija. Erikoinen käsiala vaikeuttaa ajoittamista, mutta eiköhän tämä 1800-luvulta ole.

Helpoimmin olivat ymmärrettävissä kaksi ensimmäistä aukeamaa, jotka todennäköisesti oli täyttänyt joku muu kuin loppusivujen kynänkäyttäjä.

Sitten oli kyllä otsikkosivu

ja sille "selvennystä"
mutta kukaan Twitterissä kuvan nähnyt ei pystynyt jakamaan lisätietoa käsitteistä. Kirjoittajan keksimiä? Erikoisia asioita tutkivan ruotsalaisen mielessä hermethologia toi mieleen hermetismin eli kirjoituksiin Hermetica ja Corpus Hermeticum perustuvan ajattelun. Ainakin "salattu viisaus" sopii loppuihin sivuihin, joilla annettiin m.m. ohje kukon vetämälle tukille. Olki täytetään elohopealla?


Tähän liittyvä kuva on kirjan lopussa.

Toinen valmiiksi piirretty kuva on n:o 3

Sen selostus on tämä. Sukat ja jotain öljyä?

Viimeiseksi esimerkiksi otsikko, johon ei liity enempää tekstiä ja kuva on vain lyijykynähahmotelma, josta erottuu kyllä irti oleva pää.


Ei kommentteja: