Remontoitu Nationalmuseum

Tukholman keskustan museoista minulla on etäisin suhde Nationalmuseumiin. Olen käynyt siellä lukuisia kertoja syömässä erinomaisen salaattipöydän, mutta itse kokoelmista kuvani oli niin hämärä, että yllätyin, kun Anu Lahtinen alkoi puhua niihin kuuluvasta arkusta (täällä). Taulujahan siellä oli?

Niinpä museon pitkällisen remontin valmistuttua oli viime viikon Tukholman risteilyllä syytä mennä tutustumaan. Mielikuvani tauluista ei ollut kovin vinksallaan, sillä kronologisesti järjestetty kokoelmanäyttely alkoi ovelta, jonta päällä lukee Tafvelsamlingen. Mutta heti sisään astuessa edessä oli arkku, josta Anu oli puhunut.

Sekä 1500-luvun taidetta, enimmäkseen ulkomailta. Kansallismuseon nimen perusteella voisi muuta odottaa, mutta ensimmäisessä huoneessa vain Tanskasta sotasaaliina viedyn katoksen takana olevilla hallitsijamuotokuvilla oli selvä yhteys Ruotsiin.

Esinetekstit olivat minimalistisia eivätkä temaattisen ryhmittelyn esittelytekstit paljoa pidempiä. Eli sai jäädä ihmettelemään (aivan kuten omassa Kansallismuseossamme viime kesänä), että olivatko esimerkiksi huonekalut olleet täällä jo 1500-luvulla vai hankittu tyyliesimerkeiksi myöhemmin.

Ilmiselvästi tällaisesta ei yläkertaa kiertäessä ollut tarkoitus huolehtia vaan nauttia taidehistoriallisesta katsauksesta, jossa 1700-lukua lähestyttäessä alkoi tuli vastaan aidosti Ruotsiin liittyviä esineitä kuten David Klöcker Ehrenstahlin maalauksia.

Vitriinien pikkuesineet jäivät mysteeriksi, sillä olin rynnännyt näyttelyyn (etuovella kanssani odottaneita eläkeläisryhmiä pakoillen) kulkematta infotiskin kautta. Niinpä minulla ei ollut tietoa siitä miten pikkuiset numeroidut merkit vitriineissä oli tarkoitus avata. Poislähtiessäni selvisi, että joko puhelinsovelluksella tai lainalaitteella.

Onneksi isommista esineistä, kuten kreivi Piperin Ranskasta hankkimista seinävaatteista oli selostusta luettavissa ilman laitteita. Ja onneksi museon taiteesta on verkossa hyviä ja vapaasti käytettäviä kuvia, sillä nykyiseen kirjaprojektiin liittyvä nanoserkun aviomiehen maalaama Kaarle XII:n muotokuva katonrajassa oli haastava kuvattava.

1700-luvun puolella Ruotsi sekoittui sulavasti muuhun Eurooppaan, mikä tietenkin vastaa (yläluokan) todellisuuttakin. Koska taidehistoriasta ja tyylisuunnista olen saanut (ilmeisesti elinikäisen) yliannostuksen yritin ensisijaisesti etsiä kirjaprojektiin liittyviä juttuja. Onnekkaasti tuli vastaan muotokuva Itä-Intian kauppakomppanian superkargööristä. Ei siitä, joka oli (taas yhden) nanoserkun aviomies, mutta aikalaisestaan. Minkä jälkeen oli uskottavaa, että jollain sukulaisella on voinut olla melkein yhtä hieno kaakeliuuni kuin yllä näkyvä Rörstrandin kappale vuodelta 1748.

Alakerran 1800-luvun taiteesta en löytänyt montaa esimerkkiä Suomesta tutusta kansallisromantiikasta, vaikka nyt lähes kaikki työt taisivat olla ruotsalaisista käsistä. Tuttuja juttuja toki sai nähdä: Carl Larssonia, Anders Zornia, Elsa Beskowia ja Gustaf Cederströmin monesti esitetyn Kaarle XII:n ruumissaaton. Täällä oli vielä enemmän esineitä ja huonekaluja kuin yläkerrassa ja niistä monet kansainvälisiä klassikkoja. Ilmeisesti museon pointtina on siis esitellä eurooppalais-länsimaista taidehistoriaa Ruotsi-painotuksella.

Sisääntulokerroksessa on erillinen osio lapsille, mutta sinne ei päässyt sisään ilman lapsukaista, joten en voi siitä mitään muuta kertoa.

Jos joskus olen sateisena päivänä Tukholmassa ilman tekemistä ja museo on edelleen ilmainen, voin palata tekemään laitteistetun kierroksen, mutta todennäköisesti askeleeni vievät jatkossakin muualle. Myös ruokaa etsiessäni.