Nanguroshi oli päätynyt Afrikassa lähetyssaarnaajana toimineen Kurvisen perheeseen noin 8-vuotiaana vuonna 1871. Kurvisen tiedon mukaan hänet "Najuman väki oli ryöstänyt Owambo-kansan Ombondja-nimisestä kansalahosta". "Viimeinen muisto äidistään oli tyttösellä se, että äiti ryöstöiltana neuvoi lapsiaan pakenemaan pensaikkoon luvaten itse seurata perässä. Sen jälkeen hän ei enään äitiään nähnyt, sillä pensaikkoon ei äiti koskaan päässvt, vaan ryöstäjä sieltä lapset korjasi." Suomen lähetyssanomien lukijoille Nanguroshi esiteltiin toukokuussa 1872:
Kurvisen rouva opettaa vähästä pikku lasta, nimeltä Nanguroshia. Hänestä kirjottaa saarnaaja: "hän on sydäntä ilahuttava sievä lapsi ja oppii sukkelasti yhtä ja toista, mutta usein on hän sangen nurjaki. Hänen pieni sydämensä kuitenki näyttää sanalle, erittäin Jesus nimelle avauntuvan, niin että hänestä on toivomme hyvä. Hän osaa jo tavata abc-kirjasta. Hänelle olemme opettaneet laulua ja pienen iltarukouksen."Maaliskuun lopussa 1872 Kurvinen kirjoitti, että "Tämän viimeisen kuun 21 p. saimme Nayumalta Nangoroshille pikkukumppanin, noin 3 vuotisen sodassa Ewaresta ryöstetyn lapsen." Nayuma oli paikallinen päällikkö tai kuningas. Samassa kirjeessä kuvataan matkaa, jolle Kurvinen otti Nangoroshin mukaan, "kuin kaikki miespuoli viime sodan aikana oli mennyt pois Nayuman nurjuutta varoen." Lapsi ei siis ollut mukana huvin tai kasvatuksen vuoksi vaan...
Se oli Jumalan ihmeellinen apu, että hän taisi härkiä, sano nyt, härkiä hihnoista vetää orjantappurapensaston läpi, missä monasti miehilleki tulee pula ja kiitävät härkäin sarvilta riuhdottuna puskiin ja pensastoihin, ovatpa härät musertaa kalutki rujuiksi. Tosin eivät orjantappura-turhilaat jättäneet meitä molempiakaan veri-haavoitta ja raamuitta.Vuoden lopussa kirjoittamassaan raportissa Kurvinen maitsee, että "Heinäkuun 4 p. alotimme lasten kera tiilinteon (Nanguroshi ja pikku Kuweta, jonka paossa katkennut reisiluu oli jo parantunut)." Toki jatkui myös opetus ja Nanguroshi kerrotaan harjoittelevan kirjoittamista. Jouluna 1872
Pieni Nanguroshi ja Kuwetekin ihailivat viheriäisten lehtien välistä säteileviä tulitähtiä, sekä, muutamia ensimäiseen jouluyöhön kirkkautenensa kuuluvia kysymyksiä vastattuansa, saamiansa pikkulahjoja.Kurvisen vaimon sairauden takia lähdettiin alkuvuodesta 1873 härkävankkurilla Kapkaupunkiin ja nuorempi tytöistä jätettiin toisten suomalaisten lähetyssaarnaajien luo. Myöhemmin he olivat kaikki jälleen yhdessä, mutta kun Kurviset lähtivät käymään kotimaassa, vain Nanguroshi oli mukanaan. He saapuivat Suomeen elokuussa 1875.
Erityisesti joulun tulkittiin vaikuttaneen Nanguroshiin hänelle täysin vieraassa ympäristössä kun hän alkuvuodesta 1876 pyysi saada tulla kastetuksi syntien anteeksi saamiseksi. Mitä lie tapahtunut tätä ennen, kun vuonna 1926 katsottiin tarpeelliseksi muistella, että Nanguroshi
oli jo ennättänvt pakanallisesta ympäristöstä imeä itseensä huonoja tapoja ja luonnollisesti hänen luonteessaan jo perinnönkin perustuksella oli pakanallisia taipumuksia. Kasvatusvanhemmilla oli sentähden paljon huolta hänestä. Mainitaanpa tunnottomain nimikristittvjenkin Suomessa yllyttäneen hänen huonoja taipumuksiaan.
Nanguroshi/Eva Maria lähti paluumatkalle vuonna 1879 suomalaisten lähetyssaarnajien seurassa. Hän oli heistä yhden lastenhoitajana kunnes huhtikuussa 1882 meni naimisiin vuosi aiemmin kastetun miehen kanssa. Heidän lapsensa kastettiin 6.1.1883 ja oli ensimmäinen kansansa lapsikaste.
Elokuussa 1884 Nanguroshi/Eva Maria lähti etsimään äitiään tai muita sukulaisia suomalaisen lähetyssaarnaaja Weikkolinin avulla.
Kulettuamme paahtavassa auringon paisteessa kello 12 ja 1/2 asti sattui vaunumme tarttumaan puuhun tällä kapealla, mutkaisella metsätiellä. Saatuamme vaunut vähän särkyneinä onnellisesti puusta irti, väsyivät härät auringon paahteessa. Tien vieressä sattui olemaan suuri vesikaivo ja käskin sentähden riisua härät valjaista.
Kun Eeva tuli ulos vaunuista ja katseli ympärillensä, sanoi hän: "Tämä on minun vanha kotini." Niin olikin; me olimme sattumalta siihen seisahtaneet. Eevan omaisia ei tällä paikalla enää asunut, eikä yhtään ihmistä koko talossa. Nyt Shahehua [Eevan veli, joka oli tavattu kuninkaan avustuksella] meni yksin eteenpäin ilmoittamaan Eevan äidille ja muille sukulaisille, että Nanguroshi (Eeva) oli tullut.
Pienen ajan kuluttua palajaa Shahehua tuoden tullessaan 2 vaimo-ihmistä. Ne olivat Eevan sisaret Unehnele ja Nangombe. Ensin nuo naiset piilottelivat metsässä tirkistellen. Mutta Shahehuan heitä käskettyä he tulivat esiin, vaan istuutuivat hetkeksi maahan aivan äänettöminä. Sitten he panivat otsansa Eevman otsaa vastaan ja rupesivmat itkemään. Vedet vuosivat myös Shahehuan silmistä. Kotvasen aikaa itkettyänsä he nousivat ja veivät Eevan mennessään vanhaa äitiä tervehtimään. Mutta Shahehua jäi vaunuille. Mitenkä äidin tervehdys tapahtui, sitä en ollut näkemässä, mutta voihan tuon arvata, kun tytär oli ollut poissa pian 15 vuotta teillä tietämättömällä. He olivat luulleet Nanguroshin jo aikoja sitten kuolleeksi.Lähteet:
Owambo-lähetyksemme esikoinen. Suomen lähetyssanomia no 6/1876
Sanomia veljiltämme Ahrikasta. Suomen lähetyssanomia no 5/1872
Sanomia Ahrikasta. Suomen lähetyssanomia no 11/1872
Ote Lähetyssaarnaaja Kurvisen kirjeestä. Suomen lähetyssanomia no 7/1873
Suomen Lähetysseuran viidestoistakymmenes vuosikertomus. Suomen lähetyssanomia no 10/1873
Kurvisen kirja. Suomen lähetyssanomia no 11/1873
Muutama sana muistoksi lähetysystäväin rakkaudesta. Suomen lähetyssanomia no 2/1875
Sanomia Turusta 20.08.1875
Viisikymmentä vuotta sitten. Suomen lähetyssanomia no 6-7/1926
Eliakim Shaanika: A historical study of reconciliation as a challenge to the Evangelical Lutheran Church in Namibia (ELCIN) 1970 - 2010
Afrika. Lähetysalaltamme. Suomen lähetyssanomia no 2/1885
1 kommentti:
Kiitos taas! Tuntui hyvältä että Nangurosh löysi lopulta äitinsä ja muut sukulaisensa!
Lähetä kommentti