Jämsässä Virkajärven talollisen ja lautamiehen Matts Johanssonin 27.5.1816 syntynyt poika Johan, joka kuoli samassa talossa 15.8.1859, sai Suomettareen 10.2.1860 pitkän ja hienon muistokirjoituksen, joka hieman lyhennettynä kuuluu näin:
...Ko'oltansa oli hän liian pieni, ja jäsenensä heikot kuin hyttysellä, ja terveydenlahjatkin samaa laatua; vaan nero ja yhteis-henki sitä ylevämpi. Käytöksissänsä oli hän kaikkia kohtaan lempeä ja avullinen, puheissansa tasainen, luja ja rehellinen, jota anasti hänelle arvon kaikilta ymmärtäväisiltä, ehkä ei sitä ensinkään etsinyt; kaikki toimensa ja ahkeroimisensa olivat aina rakkauden, tyytyväisyyden ja kärsivällisyyden haarniskalla varustettu.
Jo nuoruudessansa oli hankkinut itsellensä oivallisen kirjaston, ja sen avulla "vaan kotona" oppinut kirjoittamaan, lukua laskemaan y. m. m., olipa tottunut koko paikka-kunnan kuuluisimmaksi violin-soittajaksikin ja kansan-lauluin laulajaksi, joihin kaikkiin opetti myöskin nuoremmat veljensä Matin ja Gustaan, ynnä monta muuta nuorukaista johdatti hän opin ja tiedon alulle ja sivistyksen polulle. Kaikissa Jämsän kuin myös useissa ulkoseura-kuntienkin herras-säätyisten häissä ja tanhuissa oli näiden veljesten antamat soiton-säveleet tunnetut ja ihaillut. Samoinpa talon-poikaistenkin sekä ilo- että murheseurat saivat tämän vainajan läsnäolosta sivistyneemmän muodon kuin muuten tavallisesti ja kaikissa seuroissa olikin hänen pää-tarkoituksensa ja huolensa silittää tietä sivistykselle, juoppouden ja raakuuden pois-raivaamisella, sekä sanan että esi-merkin kautta. Kasvakoon sivistys edelleenkin totiseksi valistukseksi, ja säilyköön tämän vainajan ahkeroiminen ijäti Jämsäläisten muistossa!
Virka-järven talo, jossa hän syntyi, kasvoi ja yli 20:nen vuoden isännyyttä piti, on Jämsän kirkolta 5 nykyistä virstaa Helsinkiin menevän maantien varrella Alho-järven ja pienen Virka-järven välissä vähäisen kallion kupeella, aivan kauniilla paikalla. Että ahkeroimisensa talouden toimissa edistyi hitaasti, niinkuin jo sanoimme, ei ole hänelle viaksi luettava. Jo nuoruuden ijästä alkain sai hän uhrata kaiken voimansa, neronsa ja ahkeruutensa syntymä-majansa kohdallaan pysyttämisiksi, ett'ei jo ennen aikojaan olisi vieraan omistajan käsiin joutunut. Isänsä kuoltua sai hän talon jotenkin hävinneenä, rapistuneena ja velkauntuneena, ja ilman sitä vanhuksia ja setä-miehiä y. m. talon rasituksena, kahdelle veljelle ja yhdelle sisarelle osuutensa suoritettavana. Näistä syistä todella näytti koko tulevaisuuden toivot hyvin hämäräisiltä. Joku vuosi jälkeen päin löi ukkosen ilma kuoliaaksi paimenen ja paraan osan koko talon karjasta! Vaan suuremmissakaan vastahakoisuuksissa ei hän väsynyt, kantoi vaan kuormansa kärsivällisyydellä, ja kohteli kaikkia lähimmäistänsä ilolla ja tyytyväisyydellä. Vaikka Johan Virkajärvi vietti naimatointa elämää 3/4 osaa isännyys-ajastansa, niin ei sentähden missään paikassa näkynyt epä-järjestystä; koko taloudessa sekä ulkona että sisällä loisti siivo ja puhtaus niinkuin olis aina juhla ollut. Koko tämän ajan hoiti emännyyttä äiti-puoli, molemmat veljet myös olivat kotona, joita kaikkia ynnä palkollisia kohteli vainaja erinomaisella lemmellä ja rakkaudella, ja koko perheen kasvoilla loisti aina ilo ja tyytyväisyys. Laulanto, leikki ja kauno-puheet, olivat perheen joka-päiväiset huvitukset, jonka ohessa työn tekokin sujui helposti ja joutusasti. Väkeviä juomia ei pidetty koko taloudessa ensinkään.
Kaikki asuin-huoneet rakensi vainaja uudesta. Navetat, tallit y. m. ulko-huoneita osiksi uudesta ja osiksi vanhoista aivan uudelle paikalle. Hänellä oli myöskin neroa ja rohkeutta parantamaan maansa viljelystä, jonka muutti seitsen-jakoiseen vuoro-viljelykseen. Hän oli toinen niistä, jotka koko sillä puoli-kunnalla rohkeni päästää Skotlannin auran peltojansa "pilaamaan", niinkuin sitä ensi alussa joka haaralta huudettiin, vaan nämäkään hätä-huudot eivät häntä peljättäneet, hän antoi vaan koto-tekoisen auran tehdä tuhojansa ja pianpa naapurin-miestenkin karsaus katosi, ja suut souteli toista suuntaa, aurat voitti arvonsa, joita nyt jo on tiedostamme 10 Jämsän peltoja piirtämässä.
Muistaakseni v. 1852 osti hän samaa taloa yhden osan, joka lisäsi paljon huolta ja kuluja. Tästä ostosta päätti taas pian jokainen hänen peri-katonsa välttämättömäksi, vaan urhoollisuutensa ja luotettava rehellisyytensä esti hänen pulaan joutumasta. Tulot lisääntyivät vuosi vuodelta ja velka sitä myöten rupesi vähentymään pitkillä askeleilla. Jos elämän lanka olis ollut jota kuta vuotta pisempi, niin olis talouden toimista ollut hyvä perä toivossa; vaan mikä häneltä jäi kesken, päättäkööt jälkeen-jääneet. Vasta sitten kuin vainajamme oli saanut talonsa raketuksi, maan-viljelyksen peratuksi ja muut kohdat oikiaan järjestykseensä, joutui hän avio-liittoon hyvin kasvatetun, ihanan immen ja talon-tyttären Heta Kuussalon kanssa Kuhmaisten kappelista; jota suosiollista yhteyttä kesti vaan vajaata 5 vuotta, jonka palkinnoksi syntyi kaksi virkkua poika-lasta.
Vähittäin muuttui vainajan kivuloisuus täydeksi sairaudeksi. Lääkärinkin apua hän kyllä koetteli, vaan kuolemaa ei nekään voineet estää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti