Lelu- ja sarjakuvamuseossa

Vuoden alussa ostettujen Tukholman tarjousristeilyiden viimeinen tuotti päänvaivaa. Ahkerallakaan selailulla en löytänyt uutta näyttelyä tai muuta ennen näkemätöntä ja ongelma ratkesi vasta kun aloin hytin ajanvietteeksi ladata Vetenskapsradio historian jaksoja. Tuoreimmassa vierailtiin juuri avautuneessa museossa! Siis sinne tiistaina.

Matkalla satamasta osui silmiin ulkomainos, joka olisi myös voinut johdattaa kohteeseen.

Menomatkalla kuuntelemastani radiojutusta selvisi, että esillä on 40000 esinettä. Niitä tuli museossa heti vastaan (vaikeasti kuvattavassa asetelmassa) pari tusinaa. Ilman kylttejä. Pleksiaidoissa käden mentäviä reikiä - oliko tarkoitus lääppiä?

Prologin isokokoisten lelujen jälkeen kullakin teeman/aiheen vitriinillä oli kosketusnäyttö. Kivana ratkaisuna pidin sitä, että esittely oli kirjoitettu kolmesti: superlyhyenä, pikkasen pidempänä aktivaatiokysymyksin varustettuna ja asiallisen pitkänä.

Näytön esine-esittelyyn ei tietenkään voitu ahtaa kaikkia leluja, mutta nostot olivat minusta turhan vähäisiä ja esinetekstit useimmiten minimaalisia.

Saksalainen liesi 1930-luvulta keskellä kuvaa (ehkä 10-15 cm korkea) toimi oikeasti sähköllä!

Myös näillä samankokoisilla on saanut kattilat kuumaksi. Valurautaisessa  (noin vuodelta 1900) voi ilmeisesti polttaa mitä haluaa ja oikeanpuoleinen (ei ajoitusta) lämpenee alkoholia polttamalla.

Oikeassa reunassa oleva nukke 1840-luvulta esittää Jenny Lindiä - julkkiskulttuuria!

Radio-ohjelmassa oli esillä edistyksellinen rata, jossa piti kulkeman kuninkaanlinnasta joskus löytynyt kumipallo. Radan näin, mutta palloa en. Yhdessä kohtaa (jos kuvasta kalliota vasten erotatte) pallon olisi ilmeisesti pitänyt räjähteen voimalla singahtaa ylöspäin.

Muuta modernia tahi innovatiivista en havainnoinut ja itse tekeminen loisti poissa olollaan. Viron kansallismuseon tapaan oli pyöreitä rakennelmia, joihin olisi voinut ryömiä keskelle katsomaan 360 asteen näkymää. Lattianrajassa oleva alle neliömetrin aukko ei houkutellut kokoistani aikuista.

Radiojutun perusteella lelumuseoille ominaiseen tapaan oletetaan kävijöiden tulevan nostalgisoimaan nuoremman sukupolven kanssa ja siksi on OK, että tietoa on vähän ja visuaalisia ärsykkeitä yllin kyllin. (Tiistaisin tarjotaan ilmainen sisäänkäynti, jos mukana on kolme sukupolvea.) Mutta lukemieni esinekuvausten ja oman arvioni perusteella kokoelman esineet olivat pääasiassa 1800-luvun lopusta 1950-luvulle. Eivätkö nykyisovanhemmat ole eläneet nuoruutensa 1960-luvulla? Ellei nyt niin muutaman vuoden kuluttua ainakin.

Museon sarjakuvapuolta oli vaikea hahmottaa. Esillä oli strippiä ja lehden kansia sekä Ruotsista että Yhdysvalloista. Aikajana alkoi 1800-luvun lopulta ja taisi jatkua ihan nykyaikaan. Oli kronologiaa, teemaa, Disneytä ja Tintiniä. En saanut itse mitään irti.

Museo on hinnakas, mutta jos on kiinnostunut esineistä ja 1900-luvun alkupuolen historiasta, niin käynti voi kannattaa.