maanantai 7. elokuuta 2017

Luin kaksi lastenkirjaa

Aloitetaan alta. Tartuin kirjaan Suomen keskiaika lapsille epäillen, sillä en ihastunut tekijäparin Carlos da Cruz ja Janne Haikari aiempaan kirjaan Kuninkaantiestä. Sittemmin näin siitä useita lausuntoja lasten ihastuksesta eli aikuissilmäni haritti väärään suuntaan. Entäs nyt?

Ihastuin ensi aukeamalta (eli näyttää huonolta lapsiyleisön kannalta). Ensinnäkin kirja on kronologinen eikä tiivistä vuosisatojen keskiaikaa yhdeksi mössöksi. Lisäksi kronologiaa ei kuluneesti aloitettu ristiretkistä vaan Rurikin noususta Novgorodin hallitsijaksi. Puolet aloitusaukeamasta on Valamon luostaria eli Suomea ei rajoiteta pysyvästi asutettuun eteläiseen rantakaistaleeseen. Tätä vahvistaa pieni kulmapala saamelaisista.

Toki mukana on myöhemmin ristiretket, Olaus Magnus -hyödyntämiset, linnat, Naantalin luostari  y.m. Sekä tuoreina arkeologisina löytöinä Ristimäen kirkko ja Janakkalan miekkamies! Mitään ilmeistä aukkoa en sisällöstä keksinyt. Tarkempi ja osaavampi lukija saattaa lyhyistä lauseista löytää jotain nipotettavaa, mutta minä en.

Laila Kohosen Miehuuskoe 1917 ei myöskään ollut suuren innostuksen kohde ennen kannen avaamista. Muistaakseni olen joistakin Kohosen kirjoista tykännyt ja joitain jättänyt kesken. Kirja on isotekstinen ja kuvaton. Päähenkilönsä iästä päätellen suunnattu noin kymmenvuotiaille.

Mutta miellytti 45-vuotiasta. Kohosen isän muistelmiin perustuva tarina Savonlinnasta tuo sopivin mutkin esiin loppuvuoden 1917 sekavuuden. Omatkaan pohjatietoni eivät ole aukottomat, mutta auttoivat tietenkin ymmärtämisessä. Kertomuksen lasten maailma voi tuntua kirjan varsinaiselle kohdeyleisölle hyvin oudolta.

Se, mikä pikkasen tökki, oli kertomuksen lapsien kielipoliittisuus, vaikka tälläkin on todellisuus takanaan. Päähenkilö oli tietenkin hyvis ja Vilho-nimeään myöten suomalainen. Venäläisperäinen Petja oli kiva, mutta petti ratkaisevalla hetkellä. Kartanonomistajan pojanpoika Birger ei tarjonnut omenoitaan eikä pitänyt koirastaan ja teki muutenkin ikäviä. Ruotsinkieliseksi häntä ei mielestäni mainittu, mutta kovasti oli Suomea Ruotsiin liittämässä, jos Venäjästä päästäisiin eroon.

Kirja päättyy joulukuuhun, mutta Kohonen on upottanut sisällissodan ainekset tekstiinsä. Punakaartin ja suojeluskunnan perustamisen ohella luetaan eri lehtiä ja mukana on irtisanottu torppari. Tämän perustalle olisi helposti rakennettavissa oppitunti tai useampi.

Ei kommentteja: